the florida project

 

Disneylandin kupeessa päivät ovat loputtoman pitkiä, auringon paahtamia ja sokerista tahmeita.

Pastellinsävyinen maisema pitää sisällään motelleja joiden asukkaat koostuvat pitkälti köyhistä ja kodittomista perheistä. Satumaailma on yhtä aikaa kulman takana ja valovuosien päässä, mutta lapset eivät siitä välitä, he luovat itse oman satunsa.

Kuusivuotiaan Mooneen askeleet ovat nopeat ja nauru äänekästä, hän on sisukas ja rohkea, rajattomuudessa elävä luonnonlapsi. Loputtomana jatkuva kesä on sarja seikkailuja, autiotaloja, ilotulituksia ja safareja, jäätelöä ja mansikkavohveleita, ystäviä ja jaettuja salaisuuksia.

 

Lasten kyky rakentaa oma tarinansa aikuisten todellisuudesta välittämättä on pakahduttavan ihanaa, nokkelaa ja hauskaa mutta todellisuus vaanii taustalla siitä huolimatta. Nuorien, rahattomien ja päihteitä käyttävien, joskin myös rakastavien, perheiden arki on karua ja tyhjää, ja lasten luoviminen näiden kahden maailman välissä pakahduttavaa katsottavaa. Kuin on myös sen muistaminen jälleen kerran, että lapsia syntyy ja kasvaa vaikka missä olosuhteissa ja ympäristöissä, ja silti lapset ovat aina lapsia.

 

the_florida_project-1c_marc_schmidt_h_2017

 

Ja mitä huolettomampaa heidän elämänsa on, sitä kouraisevampaa on sen taustalla leijuva ankeus ja suru, ja juuri tämä ristiriita tekee elokuvan tunnelmasta aivan poikkeuksellisen, puhdasta kultaa.

 

Amerikkalaisen Sean Bakerin ohjaama The Florida Project on visuaalisesti räjähtävän kaunis ja tarinaltaan riemukas, ihmeellinen ja surullinen elokuva, joka särkee sydämen.

Näyttelijäntyö on kauttaaltaan hienoa ja Willem Dafoe tekee yhden uransa parhaista rooleista hotellia pyörittävänä sydämellisenä ja kärsivällisenä Bobbyna, mutta nimenomaan lapsissa piilee tämän elokuvan voima. Moonea esittävä Brooklynn Prince on täysin ilmiömäinen, olemukseltaan huikean kuriton, vapaa ja täynnä elämää.

Elokuvan viimeinen kohtaus, jossa tytön uskomaton reippaus ensimmäistä kertaa murenee ja kasvoilta välittyy lapsen hätä, sai minut itkemään niin valtoimenaan, että pääsin teatterista ulos vasta pitkän aikaa sen jälkeen kun lopputekstit olivat jo menneet.

 

The Florida Project on kerännyt hurjasti kiitosta ja palkintoehdokkuuksia, ja syystäkin. Kaiken muun mahtavan ohella se antaa äänen ja kasvot ihmisille jotka yrittävät selviytyä ihan tavallisesta elämästä, paljastaa alati kasvavien tuloerojen synkistämän todellisuuden mutta tekee sen kunnioittavasti, kauniisti ja osoittelematta. Köyhyyden ja kurjuuden keskellä säkenöi rakkaus, pienen tytön hurja ja villi ilo.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s