lisääntymisestä

 

Olen nukkunut viime aikoina huonosti. Vauvalla on nuha, vauvalle on tulossa hampaita, vauva on kiukkuinen, vauva haluaa olla sylissä,

vauva on ihana ja minua väsyttää.

Yöt ovat hajanaisia ja pitkiä ja lyhyitä.

Aamuisin yritän kasata ajatuksiani tällä tavoin johonkin järjestykseen, tehdä töitä hänen ensimmäisten päiväuniensa aikana.

 

En koskaan haaveillut tästä, halunnut äidiksi. Syyni olivat vähän itsekkäitä, ihan tavallisia parikymppisen naisen ajatuksia ja tunteita: minä halusin kirjoittaa ja juhlia ja nukkua, en synnyttää ja hoitaa lasta. Oli ihana puoliso jonka kanssa hyvä olla ihan kahdestaankin. Ei ollut mitään ylevää, yhteiskunnallista syytä, ilmastonmuutos tai taloudelliset näkymät. En vain halunnut. Elämä oli hauskaa. Hyvää. Kokonaista.

Mutta sitten tulin raskaaksi ja tässä sitä ollaan. Tyttö on eskarissa ja vauva jo melkein puolivuotias, kiljuva rakkauspakkaus. Ja he ovat parasta mitä maailmasta löytyy,  tunteissani heihin jotain kiehtovalla tavalla rajatonta. Silloinkin kun herätys on ensin kahdelta ja sitten puoli viideltä ja on noustava että tyttö saa nukkua rauhassa ja päässä vain humisee ja vauva on lähinnä ärsyttävä, kunnes hän katsoo silmiin, hymyilee, tarttuu käteen ja huokaa pienellä käheällä äänellään, wwghääää.

Ja minä, minä haluan edelleen kirjoittaa ja juhlia ja nukkua, ja toisinaan saankin. Se on vain vähän erilaista. Kaikki on lapsen myötä enemmän tai vähemmän erilaista.

Vanhemmuus on niin täydellisen kokonaisvaltaista, raskaudesta lähtien. Tavallaan jo sitäkin ennen, päätös lapsenteosta tai tekemättä jättämisestä on suurin mitä voi tehdä, varsinkin jos valitsee ensimmäisen, jos lapsen saa. Sitä kantaa mukanaan aina, kaikkialle. Ei ole paluuta. Vaikka tapahtuisi mitä ei enää koskaan hetkeäkään etten olisi äiti. Se on hurjaa.

 

Kävimme kävelyllä ja mietin kaikkea tätä kuunnellessani Omaa luokkaa-podcastin jaksoa lisääntymisestä. Näkökulma ja keskustelu oli poliittinen, ja siten aika harmillisen rajattu, mutta kiinnostava silti.

 

Yhteiskunnan tulisi olla sellainen, että jokaisen valinta tehdä tai olla tekemättä lapsia olisi juuri sitä, oma valinta. Jos nainen ei halua tulla äidiksi koska ei vaan halua, se on hänen oma asiansa. Ja jos nainen ei halua tulla äidiksi tällaiseen yhteiskuntaan, on ongelma yhteiskunnassa, ei naisessa. Yhteiskunnallisella tasolla syntyvyyden laskun ei siis pitäisi olla ongelma, vaan sen miksi näin on. Henkilökohtainen taso taas on jokaisen oma. Miksi saattaa tuntua ettei halua lasta, ei nyt eikä koskaan? Tai vaikka haluaisikin ei ajatus silti houkuttele?

Lähinnä, yhä, vain naisiin kohdistuva paine tuottaa lisää ihmisiä. Muuttuvan maailman pelko. Työelämän paineet. Oikeus päättää omasta kehostaan. #synnytystalkoot. Vaikka ollaan jo vuodessa 2018.

Keski-iän ylittäneiden, päätöksiä tekevien miespoliitikoiden todellisuus taas tuntuu usein olevan valovuosien päässä asioista joista heillä on ah niin monia mielipiteitä. Terveisiä vaikkapa Timo Soinille ja Antti Rinteelle.

 

Tämä on kaikki totta ja minä ymmärrän tämän kaiken. Mutta mutta.

Tässä on toinen puoli. Se itse vanhemmuus, äitiys.

Jos joku todella paljon haluaa lapsen niin onko oikeasti mahdollista että jonkun juhasipilän tai anttirinteen puheilla on mitään merkitystä? Tai edes sillä että maapallo lämpenee liian paljon ja aivan liian nopeasti? Kun se ei ole järjen asia. Ei kukaan voi oikeasti loppuun asti järjellä selittää miksi haluaa tai ei halua lapsen. Järkisyitä voi toki olla, suuntaan ja toiseen, niitä voi vääntää ja kääntää ja kieputtaa, mutta väitän että lopullinen päätös tapahtuu aina tunteen kautta.

Ja mietinkin, että miksi tästä on tehty niin helvetin poliittista ja analyyttista, aivan kuin unohdettu mistä tässä oikeasti on kysymys, ettei lapset ole vain tilastoja, lukuja, skenaarioita ja näkymiä? Miksi keskustelusta, siis melkein kaikesta keskustelusta mikä liittyy vanhemmuuteen ja varsinkin äitiyteen, jätetään niin usein se hyvä pois? Ihan vaan se siellä kaiken ytimessä oleva, että lapset ovat aivan järjettömän ihania, loistavia ja elämää hehkuvia pieniä ihmisiä. Ettei heidän äärellään mieti kaikkea sitä mikä tässä maailmassa on pielessä vaan kaikkea sitä mikä on hyvää ja kaunista.

 

Ehkä on jollain tapaa turvallisempaa langettaa vastuuta ulkopuolelle, syyttää yhteiskuntaa, päätöksiä, maailmaa ja polittiikkoja, kuin miettiä että mitä juuri minä haluan? Olenko valmis luopumaan vapaudestani ja haaveistani? Uskallanko ruveta vanhemmaksi? Haluanko sitoutua koko loppuelämäkseni? Uskallanko sanoa etten halua olla äiti? Uskallanko sanoa että haluan jos se ei sitten onnistukaan?

Podcastissa esitettiin kysymys: mitä pitäisi tapahtua jotta päätös lapsenteosta olisi helpompi?

Mutta kun ei se ole koskaan helppo. Lapsen saaminen on aina ihan helvetin pelottavaa ja sen takia päätöskin aina vaikea. Voin vannoa, että hekin jotka ovat toivoneet omaa lasta puolet elämästään ovat lapsen edessä peloissaan. Se pelko väistyy, tietenkin, muuttuu ihan vain elämäksi mutta silti.

Vaikka ilmastonmuutos pysähtyisi nyt, olisi lapsen saaminen hurjaa ja pelottavaa. Niin kuin elämä toki muutenkin, ja siitäkin on kysymys, turhasta vastakkainasettelusta, siitä että teki nainen niin tai näin niin aina on jollekin selitettävä, puolusteltava ja perusteltava. Paskat siitä. Kukaan muu ei tiedä mikä valinta tai päätös on sinulle oikea. Elämä lasten kanssa voi olla täyttä ja ihanaa, niin kuin elämä ilmankin lapsia, rikasta tavoilla joista minä voin vain haaveilla tai joista en edes mitään tiedä. Vaakakupissa on erilaisia mutta ei eri arvoisia asioita.

Tämä: ettei kenenkään tarvitsisi perustella omaa elämäänsä kenellekään.

 

Toissailtana vauva itki, lohduttomasti, rääkyen, pitkään. Ensimmäistä kertaa. Kun hän lopulta nukahti jäimme katsomaan A-Studiota ja keskustelua ilmastonmuutoksesta. Onhan se masentavaa. Pelottavaa. Sitten vauva heräsi itkien ja otin hänet syliin ja heijasin eikä minua kiinnostanut mikään muu kuin hän, pienen ihmisen uupunut paino.

Eilen illalla hän nukahti rauhassa ja koko maailmassa tuntui olevan rauha. Kunnes hän yöllä heräsi yskään ja nuhaan ja väsynyt apea kröhinä oli särkeä sydämen.

Se menee äitinä toisin, kaiken näkee toisin, ja näitä keskusteluja kuuntelee toisin. Vaikka elämä monin paikoin käpertyy sisäänpäin, pieniin yksityiskohtiin, vaippoihin, soseisiin ja nuhiin, se myös laajenee ulospäin aivan uudella tavalla, aika muuttaa muotoaan, tulevaisuudella on kasvot. Ja tämä on minusta se mikä nykyään niin usein unohtuu. Vaikka vanhemmuudesta tulisi kuinka poliittista, ja sitähän se nykyään on, on se myös niin paljon kaikkea muuta, valtavaa, hurjaa ja pakahduttavaa. Että jos on 28-vuotiaana epävarma siitä haluaako äidiksi vai ei, se on täysin ok. Mitä muuten se voisikaan olla, elämähän tuolloin vasta vähitellen alkaa.

Yhteiskunnallinen ja poliittinen keskustelu aiheesta on ehdottoman tärkeää. Mutta yhtä tärkeää on yksin pysähtyä sen äärelle ja miettiä mitä itse haluaa, käydä läpi kaikki mahdolliset tunteet joita asiaan liittyy, puhua niistä avoimesti, antaa ajatusten hajota ja palautua. Sai lapsen tai ei, ei yksikään päätös tule olemaan sitä henkilökohtaisempi.

4 kommenttia artikkeliin ”lisääntymisestä

  1. Olen aina halunnut kommentoida enkä ikinä osannut. Mutta liittyen tähän tekstiin ja ihan jokaiseen edelliseen: kiitos tästä blogista! Kiitos ajatuksistasi, kiitos siitä olosta, joka tätä blogia lukiessa tulee, kiitos kirja-, sarja- ja elokuvasuosituksista. Sun ansiosta olen löytänyt monta tunteita ja ajatuksia herättävää kirjaa, esimerkiksi Toivolan, Porterin ja Kalanithin teokset. Hyvien suositusten ansiosta luen nykyään enemmän kuin pitkään aikaan. Ja nää sun yhteiskunnalliset ja samalla yksityiset tekstit on just sellaisia, joita tarvitaan. Kiitos.

    Liked by 1 henkilö

  2. Amen.

    Jos järjellä pyörittelen ajatusta lapsesta, homma menee aina miinuksen puolelle. Siihen on ollut helppo nojata epävarmuudessa ja elämäntilanteissa. Ja nitistää niitä tunteita poliittisen, järkevän mössön alle.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s