Hieman yli seitsemän vuotta sitten

 

Alla ensimmäisen blogini ensimmäinen teksti, ilmestynyt hieman yli seitsemän vuotta sitten. 

Teksti tuntuu tutulta, sävyä, rytmiä ja pilkkuvirheitä myöten.

Jään miettimään Kiinalaista puutarhaa, miten upea romaani se olikaan ja koska, koska Markus Nummi taas julkaisee kirjan, ja Per Pettersonia, jonka ajatteleminen on aina rauhoittavaa ja hieman surumielistä.

Hieman yli seitsemän vuotta sitten en vielä tiennyt, että kahden viikon päästä tekisin positiivisen raskaustestin, että jotain sellaista oli jo alkanut joka muuttaisi maailmani kokonaan, toisi minut tähän aamuun kun viides kirjani on juuri lähtenyt taittoon vedoksia varten, kun esikoistyttäreni ylitti yksin autotien matkalla eskariin ja toinen tyttäreni kuorsaa pehmeästi villaviltin alla.

En tiennyt, että vuosienkin jälkeen omat tekstit tuntuvat omilta, että ne jopa muistaa. Siinä on jotain lohdullista, jäljissä jotka sanat jättävät.

 

ALKU

Olen miettinyt tätä pitkään. Tätä blogia. Aluksi ihan varovasti, sitten innostuen, välillä arkaillen, ajatellut että ehkä, miksi ei, ei kai, kuka sitä lukisi, haluaisin mutta, onko siihen aikaa, ja siis kuka sitä lukisi.

Kesä loppui, toinen kirjani ilmestyi, tuli syksy ja talvi, olin kaksi kuukautta Länsi-Afrikassa, tulin kotiin ja olin jo melkein varma.

Uudenvuoden aattona puhuin ystäväni, sanoin suunnitelmani ääneen, se kuulosti hyvältä, omalta.

Ajattelin nimeä. Sivulauseita tuli ensimmäisenä mieleen. Pidän sivulauseista, siitä että ne ovat aina suhteessa johonkin, että ne eivät toimi yksin. Lisäksi pidän asioista, jotka tapahtuvat hieman taustalla. Kuin kuvassa, jossa katse kiinnittyy henkilöön kuvan reunalla, sivussa, syystä jota ei heti osaa nimetä, mutta joka jostain syystä jää vahviten mieleen elämään.

Tänään on vuoden toinen päivä, tänään on hyvä aloittaa.

Luen kirjoja ja kirjoitan niitä. Tai no, ehkä niitä on hieman liioittelua. Olen kirjoittanut kaksi kirjaa. Nyt haluan kirjoittaa kirjoista. Luetuista, kesken jääneistä, hyvistä ja huonoista. Ja elokuvista, sarjoista ja kuvista. Siitä mitä näen ja ajattelen, millaisena asiat koen. Hetkistä jotka haluan muistaa, ehkä niistäkin jotka haluaisin unohtaa.

Olen jo vuosien ajan kirjannut lukemani kirjat päiväkirjani viimeiselle sivulle. Koska toiseksi viimeinen päiväkirjani, keväällä kirjoitettu, on kateissa, tiedän varmasti vain syksyllä 2011 lukemani, nämä:

 

Petterson: Ajan katoava virta

Echlin: Kadonneet

Ishiguro: Ole luonani aina

Rasi-Koskinen: Katariina

Wright: Tony & Susan

Härkönen: Onnen tunti

Nichols: Sinä päivänä

Tervo: Layla

Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Shriver: Jonnekin pois

Konstig: Kaikki on sanottu

Nummi: Kiinalainen puutarha

Niemi: Pitkästä ilosta

Verbeke: Kalanpelastaja

Rolin: Port Sudan

Köngäs: Vieras mies

 

Näistä varsinkin Kiinalainen puutarha, Kalanpelastaja, Vieras mies ja Ajan katoava virta vahvistivat ajatuksiani blogista. Ne ovat kirjoja, joita lukiessa tuntui, että jotain liikahti, minussa ja maailmassa. Jokin löysi paikkansa ja siitä on kerrottava. Jollekin.

Ystäväni varoitti, että blogin kirjoittaminen vie aikaa muulta kirjoittamiselta. Olen lokakuussa aloittanut kirjoittamaan kolmatta kirjaani, se on vielä ihan alussa, kesken, tuntuu että edessä on valtava työ. Aikaisia aamuja, valvottuja öitä, pitkiä viikkoja ja kuukausia. Vuodenajat vaihtuvat monta kertaa ennen kuin on valmista.

Kirjoitan tänne siitäkin.

 

Ensimmäinen blogini poistuu Lilystä uudistusten myötä. Mietin hetken mitä sille tekisin, mutta päätin sitten että antaa mennä. Henkilökohtaisimmat tekstit olen ottanut talteen, muut muistan jos tarvetta on.

2 kommenttia artikkeliin ”Hieman yli seitsemän vuotta sitten

  1. Seitsemän vuotta, se on pitkä aika. Kolmisen vuotta minä olen tainnut tätä blogiasi lukea, eikä varmaan yksikään postaus ole jäänyt välistä. Kiitos siis näistä kaikista.

    Ja en tiedä yllättääkö tämä enää ketään, mutta suurin piirtein noihin samoihin aikoihin itsekin luin Nummen Kiinalaista puutarhaa ja r a k a s t i n . Se oli aikaa kun luin kirjoja lähinnä satunnaisten kirjastolöytöjen kautta, ja tuon olin napannut mukaan kauniin kannen takia. Tuollaista kirjastohaahuilua onkin hieman ikävä, nyt blogin kautta ”pitäisi lukea” -kirjojen pino on kasvanut aika hallitsemattomaksi. Ei jää aikaa enää niin itsensä yllättämiselle.

    Tykkää

    1. Olen niin iloinen kun olet lukenut ja luet, ja niin usein kommentoit!

      Mä luin sen Beninissä residenssissä. Olin lukenut kaikki omat kirjat loppuun ja talossa oli pieni kirjasto, ja otin sen myös hyllystä kannen takia 🙂 niin ihana kirja, nyt tuli olo että pitäisi lukea uudestaan!

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle helmikekkonen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s