something not good

Se pieni säpsähdys, kun osuu.

Lukion jälkeen Veikko siirtyy yliopistoon lukemaan kirjallisuutta. Ohessa hän myös työskentelee kirjastossa, rakastuu ja eroaa, humaltuu ja matkustaa, elää yhtä aikaa kovin täyttä ja silti hieman pysähtynyttä elämää, niin kuin ehkä kaikki noin 20-vuotiaana elävät, kaikki tuntuu olevan alussa mutta ehkä liiankin, mitä seuraavaksi ja miksi, mitä uskaltaa ja mitä osaa,

miten olla hyvällä tavalla päämäärätietoinen ja itsekäs, empaattinen ja viisas, kunnianhimoinen ja tehokas, kaikkea tarpeeksi muttei kuitenkaan liikaa, miten ylipäätään olla niin että olisi onnellinen, tai edes tyytyväinen,

että kaikki menisi ainakin ok.

Erkka Mykkäsen esikoisromaani on minusta aika ihana.

Hauska, fiksu ja sujuva, ja ennen kaikkea sen päähenkilö jotenkin valloittava, lempeällä tavalla vähän röyhkeä, pikkuisen epävarma mutta silti arvonsa tunteva, omassa ajassaan hienosti kiinni, sitä kuvastava.

Siitä on aikaa kun viimeksi luin nuoren miehen kirjoittaman esikoisromaanin. Vuonna 2012 luin Petja Lähteen hyvän Pojan ja vuonna 2014 Pajtim Statovcin upean Kissani Jugoslavian. Se ei ole kovin paljon. Se on liian vähän.

Olen toki viime vuosina muutenkin lukenut koko ajan vähemmän ja vähemmän miesten kirjoittamaa kirjallisuutta, koska naisten äänet vain kiinnostavat tällä hetkellä enemmän. Siitä huolimatta tai juuri sen takia tämä romaani tuntui nyt raikkaalta. Nauroin monta kertaa ääneen ja ilahduin siitä miten vapautunutta ja soljuvaa Mykkäsen kerronta oli, hyvällä tavalla välitöntä.

Joskus kirjallisuus osuu juuri oikealla tavalla yksinkertaisesti siksi, että se on niin selkeää, eloisaa ja arkista. Lukiessa ei sydän säry eikä maailma muutu, mutta on hyvä olla.

Suosittelen.