aurora

Lauantai-iltana istuin elokuvateatterissa katsomassa Mia Tervon loistavaa Auroraa ja pakahduin,

tämä eloisa, yllättävä ja kaiken läpäisevä rakkaustarina joka saa sydämen lyömään nopeammin,

sen jokaisessa hetkessä aavistus onnesta, mahdollisuudesta, halusta ja ilosta,

kantaaottava kuvaus maahanmuuttopolitiikasta, perheistä jotka vain haluavat olla turvassa,

surullinen muttei lohduton kertomus päihteistä ja alkoholismista,

kuva Lapista jollaista minä en ole koskaan ennen nähnyt,

eikä mitään liikaa eikä liian vähän,

jokaista kuvaa, hetkeä ja henkilöä myöten hallittu teos.

Ja ennen kaikkea se on Tervon loistavan tarinankerronnan sekä upean Mimosa Willamon taidonnäyte, nuoren naisen kuva joka on eheä ja rikki, hauska ja surullinen, röyhkeä ja epävarma, herkkä ja vimmaisa, aivan kertakaikkisen ihana.

Se on naisen kertoma tarina naisesta,

anteeksipyytelemätön, pitelemätön ja vähän hullu,

täydellisen inhimillinen,

mie kuule rakastan sinua.