Helsinki Lit

 

 

Usein kaikista paras ja tärkein syntyy pienistä, odottamattomista asioista, hetkistä joissa jokin yllättävä, lämmin ja kirkas kohtaavat, ja kokonaisuudesta tulee jotain ihmeellistä, lähes taianomaista.

Sitä Helsinki Lit on aina minulle ollut, ainutlaatuinen mahdollisuus todistaa hämärän salin suojista kahden ihmisen ja kirjailijan kohtaaminen lavalla, jossa on ollut aika ja tila keskustella kirjoittamisesta, kirjallisuudesta ja ihmisyydestä.

 

Tänä vuonna jotain oli kuitenkin toisin.

Lavalla oli kiehtovia ja upeita kirjailijoita, mutta keskustelujen sijaan tilalla oli haastatteluja. Hyviä, ammattimaisia, harkittuja ja asiallisia haastatteluja, ja mukana muutama fanitapaamista muistuttava hetki.

En päässyt lauantaina paikalle, joten saattaa olla että ohitin tämän vuoden parhaimmat, siitä olisin oikeastaan iloinen, se tarkoittaisi että tilaa on yhä niille herkille, inhimillisille, hieman kompuroiville ja hauraillekin hetkille, joita olen joka vuosi rakastanut,

sitä kun ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu,

(Rachel Cuskin olisin todella paljon halunnut nähdä, kuulla hänen ajatuksiaan juuri kielen suhteesta todellisuuteen, ennen kaikkea kuulla mitä hän tarkoittaa sillä että fiktiivinen romaani on turha ja kuollut, se on hurja ja kiinnostava väite, ja ehkä juuri tällaisen upean keskustelun menetin, en tiedä).

 

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että en olisi nauttinut kuulemastani.

Esimerkiksi Kim Thúyn ja Silvia Hosseinin keskustelussa oli monta kirkasta ja viisasta hetkeä kielen rytmistä ja siitä miten me ihmiset toisemme näemme ja mitä sen katseen avulla on mahdollista rakentaa tai tuhota, mutta samalla minusta tuntui kuin olisi seurannut Thúyn stand-up esitystä, hämmentävää ja selkeästi moneen kertaan harjoiteltua vitsikavalkadia, joka varmasti uppoaa suureen yleisöön mutta ei oikeastaan kerro yhtään mitään, ja yhtä outoa oli kirjailijan itsensä jatkuva pienentäminen, omien aivojen pienuuden ja osaamattomuuden korostaminen,

samoin André Acimanin ja Boodi Kabbanin keskustelussa oli alati nousemassa esiin hurjan kiinnostavia aiheita ja kuvia, mutta ne lipesivät haastattelijan ulottumattomiin,

ja tämä toistui, tunsin olevani jonkin äärellä mutta sitten ovi suljettiinkin edestäni,

ja juuri tätä ei ole aiemmin tapahtunut.

 

Ja oli kyse myös ihan pienistä asioista,

miten joka vuosi olen istunut parvella, samalla paikalla, ympärilläni on ollut ihmisiä, samanhenkisiä, sanoista ja tarinoista hengittäviä, mutta heitä ei ole ollut liikaa vaan juuri sen verran että tunnelma on ollut täysi mutta ilmava, mutta tänä vuonna koko omituisen kirkkaasti valaistu sali, parvea myöten, oli aivan tukossa, ja tiedän, sehän on aivan mahtavaa, että kirjallisuustapahtuma kiehtoo ja kiinnostaa, mutta suurempi ihmismäärä tarkoittaa, ikävä kyllä, myös heitä jotka selaavat puhelinta, syövät eväitä ja kuiskuttelevat keskenään.

Tämä on pientä, tiedän tiedän, mutta pienestä(kin) voi taika särkyä.

 

Mutta paljon oli myös hyvää ja ihanaa, päällimmäisenä Astrid Swanin haastattelu ja upea esiintyminen, ja myös se mikä joka vuosi, ilo ja innostus siitä että kirjallisuus elää ja liikkuu ja koskettaa ja tavoittaa, että tällainen tapahtuma on mahdollinen ja olemassa, ja toivottavasti sen rinnalle olisi mahdollista saada muitakin, voisin kuvitella että sama idea mutta kotimaiselle kirjallisuudelle kiinnostaisi myös?

 

Litistä on myös tullut paikka jossa on mahdollista tavata kerralla melkein kaikki kollegat, ja väliajalla ja tauoilla Savoyn aulan täyttämä kuhina olikin super ihana, ihmiset ostavat kirjoja, puhuvat kirjoista, ja sellainen on aina mahtavaa. Tänä vuonna kuhinan seasta oli mahdollista kuulla ja aistia, että en ollut tuntemusteni kanssa yksin, ja silti kun niistä instagramin puolella lyhyesti mainitsin, sain useammalta taholta kuulla miten rohkeaa se oli. Rohkeaa? Sanoa, että tänä vuonna kirjallisuusfestivaali ei ollut aivan niin hyvä kuin aiempina vuosina? En ymmärrä.

Lit on selkeästi saavuttanut aseman vuoden odotetuimpana ja puhutuimapana kirjallisuustapahtumana, ainakin alan ja sen liepeillä olevien kesken, ja tuntuu että jälleen kerran ollaan sen hyvin suomalaisen ilmiön äärellä, että mitään kriittistä keskustelua ei kulttuurista voida käydä. Ja samaan aikaan minulla on tunne, että juuri ne valtavat odotukset ovat syöneet pienen osan siitä taiasta myös; jos jotain ainutkertaista ja loistavaa alkaa odottaa ja pitää jopa itsestäänselvänä, sitä tuskin tapahtuu.

Tämä tajunnanvirta ei ole ehkä sen analyyttisin muotoa tarkastella tätä asiaa, mutta toisaalta tällä tavoin olen tapahtumasta ennenkin kirjoittanut, viime vuonnakin, silloin vain onnesta täydellisesti pakahtuen.

 

Tiivistettynä: nyt kun tapahtuman suosio on aika lailla huipussaan, olisi mahtavaa jos sitä ei alettaisi pitää ikään kuin valmiina formaattina tai sen äärellä pelata varman päälle, vaan sen annettaisi jatkossakin elää, muuttua, särkyä ja laajeta, toimia sellaisena paitsi kirjallisuuden myös kirjoittamisen ja ihmisyyden kohtaamispaikkana, johon sillä on kaikki mahdollisuudet.

Miten on, oletteko eri mieltä vai samaa mieltä, kiinnostaa, kertokaa!

4 kommenttia artikkeliin ”Helsinki Lit

  1. Olin paikalla vain lauantaina ja Blasimin haastattelu oli hyvä (siinäkin olisi voinut ehkä keskittyä enemmän kirjallisuuteen eikä vaan politiikkaan ja pakolaisiin). Kaikki muut haastattelut oli vähän meh. Ja niin ikävä kuin tätä onkin sanoa, niin Vanhapiika -kirjan kirjoittaneen Lindrothin haastattelu oli surkea. Ei kirjailijan takia, vaan sen takia, että haastattelija keskeytti kirjailijan aina sillä hetkellä, kun tämä alkoi vastaamaan kysymykseen ja jossain vaiheessa alkoi tuntumaan, että hän kysyi toistuvasti saman kysymyksen, vaikkakin vähän eri muodossa.

    Perjantain haastatteluista olen katsonut yleltä vasta muutaman, mutta olet oikeassa Thúyn ja itsensä vähättelyn kanssa. Pari ekaa kertaa, oli ihan hauskaa, mutta toistuvuus alkoi tuntumaan ikävältä loppua kohden. Muuten haastattelu oli mitä mainioin ja sekä Thúyn, että Lindrothin kirjat menivät varaukseen.

    Ehkä olen hiukan pettynyt, että ainakaan lauantaina kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta ei puhuttu niin paljon, kuin odotin.

    Tykkää

    1. Nimenomaan se miten vähän puhuttiin kirjoittamisesta, kerronnasta, kielestä harmitti, aivan kuin spotti olisi siirretty toiseen suuntaan. Toki tähän vaikuttaa oma mieltymys, on aivan mahdollista että monia tämä muutos taas miellytti. Ja huomaan itsestäni myös sen, että koska olen sellainen kuin olen, kaipasin nimenomaan sellaisia koskettavia, pakahduttavia ja liikuttavia hetkiä ja ajatuksia, en viihdettä 🙂 mutta tietenkin makuasia tämäkin.

      Tykkää

  2. Itse kuulin koko tapahtumasta ensimmäistä kertaa viime vuonna, mutta en päässyt paikalle. Silloin katsoin pari haastattelua Areenasta ja ihan pidin niistä. Tänä vuonna sitten vihdoin pääsin paikalle, mutta odotin kyllä enemmän juuri tuota keskustelua. Moni tuntui juuri haastatteluilta, mitä en ajatellut tapahtumassa olevan, eikä ne oikein päästäneet lähelle. Olisin tahtonut enemmän keskustelua kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta, kun nyt suurin osa taas tuntuivat enemmän haastatteluilta politiikasta. Kokonaisuudessa pidin kyllä tapahtumasta ja jäin odottamaan ensi vuotta, toivottavasti silloin siellä olisi enemmän sitä tunnelmaa, mitä jäin kaipaamaan.

    Ja ehkä siis jäin kaipaamaan enemmän sellaisia keskusteluja, jotka olisivat synnyttäneet minussa omia ajatuksia ja pohdintoja, olin ottanut vihonkin mukaan omia muistiinpanoja varten, mutta sinne kertyikin yllättävän vähän pohdintoja. Kai siis olisin myös halunnut, että käteen jäisi tapahtumasta vähän enemmän, semmoista innostusta mihin tarttua itse, esimerkiksi juuri kirjoittaessa.

    Tykkää

    1. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, mullakin jäi muistiinpanot muutamaan harvaan. Tapahtuma on ehdottomasti ihana, enkä osaisi enää oikein edes ajatella toukokuuta ilman sitä. Joskus käy näin, se on oikeastaan aika väistämätöntäkin veikkaan, kiinnostavaa onkin mihin suuntaan tapahtuma tästä menee. Enempää kirjamessuja ei ole mun mielestä tarvis rakentaa.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s