Jään usein aurinkoon istumaan mutta odotan sadetta.
Luen Sally Rooneyn romaania Keskusteluja ystävien kesken, siinä on jotain mistä pidän, lakonista selkeyttä ja kirkkaita lauseita, mutta myös sellaista joka vain lipuu ylitseni ja ohitseni,
päähenkilöstä viehätyn kunnes ärsyynnyn, ja taas viehätyn,
näin käy usein näinä päivinä.
Ollessani liikkeellä kuuntelen yhä ja aina vain Elena Ferranten Loistavaa ystävää, yksikään kirja ei ole koskaan vienyt näin paljon aikaa, en oikeastaan voi uskoa että pian se tosiaan loppuu, en vielä tiedä aloitanko sarjan toisen osan, ehkä kuitenkin.
Vuoroaan odottavat Kutsu minua nimelläsi, Älä mene pois ja Play it as it lays, kaikki odottaneet jo kauan, ehkä tänä kesänä.
Käyn ystävän kanssa Altaalla uimassa ja Holidayssa syömässä, ensimmäinen on mukava, jälkimmäinen ihana. Juomme viiniä ja keskustelemme töistä, perheistä ja kirjoista, myös minun kirjastani, sanon että kolme kuukautta on mennyt eikä yhtä ainoaa kritiikkiä ole vieläkään tullut, se on tylsää ja hämmentävää,
ehkä kirja nähdään ”vain” äitien juttuna, ehkä se putoaa johonkin väliin, ehkä tästä aiheesta ei vieläkään olla halukkaita käymään sitä keskustelua jota itse toivoin, ehkä ehkä ehkä, tai sitten jotain ihan muuta, en tiedä,
saan viestin toiselta ystävältäni, hänen kirjansa on ilmestynyt kuukausi sitten ja tilanne on sama,
sen ei pitäisi helpottaa koska sekin on ihan paskaa mutta silti hieman helpottaa, en ole yksin, joku tietää miltä minusta tuntuu,
vuosien työn jälkeen kaipaa ammattilaisen palautetta omasta työstään, kerronan tarkastelua, kokonaisuuden arvioimista,
on epämukava olo, hän kirjoittaa, on,
mutta samalla nämä omat mietteet ja murheet ovat niin naurettavan pieniä, lehteä lukiessa alkaa itkettää, niin paljon lapsia vailla turvaa ja mahdollisuuksia, niin paljon sellaista kaikkialla josta kirjoittaminenkin tuntuu jotenkin typerältä, täällä keittiössä missä kaikki on niin hyvin,
joskus tuntuu että omien pikkuruisten huolien äärellä kieppuminen tekee vain helpommaksi sen että voi sulkea silmänsä siltä mikä oikeasti on tärkeää.
Illalla tulee sade,
jatkuu läpi yön.
Tuntuu että toistan kommenteissa aina itseäni, mutta yritän olla välittämättä siitä: tämä teksti oli rehellisen raikas ja meni ihon alle. En tiedä mitä käyt läpi – kuinka voisinkaan – mutta ehkä spekulaatiosi osuu oikeaan. Ehkä kritiikkejä ei tule, koska sisältöä ei voi kritisoida, se koetaan äitiyden kritisoimiseksi. En tiedä.
TykkääTykkää
En minäkään, sehän aina niin turhauttavaa onkin, ja se että toisinaan mitään syytä ei ole. Kuuluu hommaan mutta silti hetkittäin painaa. Kunnes onneksi muistaa että isompiakin asioita on. ❤
TykkääLiked by 1 henkilö