kerroksia

Kaoottisia, pitkiä päiviä.

Loppukesän painostavia säteitä, kevyitä tuulenvireitä.

Flow. Krapula. Muuttolaatikoita.

Kuljemme lasten kanssa puistoihin ja takaisin, syömme liian usein ulkona, väistelemme arkea, opettelemme rytmiä, nukahdan iltaisin aikaisemmin kuin koskaan.

Aamuisin tyttö haukottelee ja laittaa repun selkään, olemuksessa jotain uutta ja rauhatonta ja hauskalla tavalla villiä, myös uupumusta ja hämmennystä, mitä nyt, mitä seuraavaksi, kunnes taas kiipeää jonnekin, tekee melkein kärrynpyörän, kikattaa itsensä kumoon.

Sunnuntai. Heräämme hieman ennen seitsemää, pian tytöt täyttävät sänkymme, väsyttää. Myöhemmin muistan, hääpäivä, kaksitoista vuotta sitten olimme nuoria ja onnellisia, vakavia ja hölmöjäkin, halaamme pitkään ja suutelemme keskellä keittiötä, tyttöjä naurattaa, mies lähtee järjestämään remonttia joka ei tunnu koskaan kokonaan loppuvan vaikka tietenkin loppuu, me lähdemme puistoon ja kinastelemme turhista asioista, pienempi riemuitsee vaunuissa, ilma on viilennyt, tuoksuu syksy,

ajattelen että pian, pian minä taas kirjoitan kaikesta muustakin kuin kerroksista, hetkistä ja tunneista,

muistan miten kirjoittaa itsensä ulkopuolelta.

Pitkän päivän jälkeen hiljaisuus, luen kirjaa, nukahdan kesken kaiken.