Toisenlainen

 

Hän on kaksi vuotta ja kolme kuukautta vanha, voimakastahtoinen hassu pieni peikko.

Katson häntä, ja ajattelen miten omanlaisensa hän on, niin selkeästi minusta erillinen olento ja ihminen jo nyt. Miten paljon hänessä on sellaista mistä en vielä mitään tiedä, ja mitä en ehkä koskaan tule täysin ymmärtämään.

Esikoisen kanssa oli toisin. Hän oli alusta alkaen niin tuttu, niin minunlaiseni (vain useat ja voimakkaat allergiat olivat jotain muuta). Ensimmäiset kaksi vuotta me olimme lähes symbioosissa. Mieheni teki paljon töitä ja minä halusin olla hänen kanssaan, hoitaa, päättää ja järjestää kaiken. Puolentoista vuoden iässä hän puhui lyhyitä lauseita, hieman yli kaksivuotiaana vaippoja ei enää tarvittu, neljävuotiaana kirjoitti postikortin ystävälleen. Luimme satuja, jatkuvasti. Hän oli utelias, iloinen ja ihmeellisen kiltti. Hän hakeutui jatkuvasti lähelleni, minä halusin pitää hänet lähelläni. Mutta tietenkin hän kasvoi ja maailma hänen ympärillään laajeni, ja pikkuhiljaa me aloimme päästää irti. Hetkittäin se oli vaikeaa ja teki kipeää varsinkin minulle, mutta nykyään me olemme yhä hyvin läheisiä, emme vain enää kiinni toisissamme, ja yhä useammin hän myös haastaa minua, asettuu vastaan, ei hyväksy kaikkea mitä sanon ja teen vain koska olen äiti. Rakastan häntä aivan valtavasti enkä malta odottaa millainen nuori tyttö ja nainen hänestä kasvaa.

Tämä pienempi katsoo minua kun puhun hänelle, tuijottaa silmät suurina, tuhahtaa ja katoaa kulman taakse. Hän ei suostu käymään potalla ja käyttää noin kymmentä sanaa, ja niistäkin vain äiti, kakka, pupu, ei, joo, heppa ja hauva ovat ainoat aivan selkeät. Kissa on mau, auto on pörinää, lehmä on ammuu, kova, kylmä, kuuma, keinu ja lisää on kaaa, mopo popo ja häntä hännä. Useimmiten hän ei ole kovin kiinnostunut minusta, tai isästään, kulkee rauhallisesti tai villisti omia polkujaan aivan kuin tiedostaen, että olemme kyllä jossain lähettyvillä jos hän sattuu meitä tarvitsemaan. Siskoaan hän rakastaa yli kaiken, matkii tätä kaikessa ja kulkee perässä toistellen titko, titko, titkoooooooo, mutta toisessa hetkessä kääntää selkänsä eikä halua mennä lähellekään. Joskus minä näen miten hän tarkkailee meitä jostain nurkasta tai sohvan takaa, kasvoillaan aavistuksen vino hymy, kuin tietäisi jotain mitä me muut emme.

Viimeiset viikot, nukahdettuaan elokuusta asti nopeasti ja vaivatta itsekseen, hän on iltaisin valvonut sängyssään yli tunnin, höpisten, kiljuen, nauraen, laulaen, huutaen äitiiii itiiii äitiiii itiiii, niin kauan että olen lopulta mennyt hänen sänkynsä äärelle, hermostuneena sähissyt hyvää yötä, kiukkuisena ja inhottavana, tömistellyt mielenosoituksellisesti ulos huoneesta vain kuullakseni miten iloinen laulu jatkuu taas, ja hetken kuluttua sama on toistunut. Hän ei hermostu, ei säikähdä, ei edes silmää räpäytä. Hän tekee mitä tahtoo. (Ja samassa huoneessa esikoinen nukkuu koko ajan eikä herää vaikka rekka ajaisi ovesta sisään.)

Tämä on minulle hämmentävää, hetkittäin myös haastavaa. Varmaankin suurin osa vanhemmista on toisen lapsen kohdalla kokenut tämän saman, että on huomaamattaan odottanut toisen lapsen olevan ensimmäisen toisinto. Erillinen ihminen, tietenkin, mutta silti tuttu ja jotenkin sama. Sanoin ystävälleni, että varsinkin tämä kieli-asia on minulle vaikea, varsinkin kun esikoisen kohdalla kaikki meni juuri kuten olin ajatellutkin, että tietenkin minun lapseni on kielellisesti taitava, tietenkin hän oppii puhumaan, lukemaan ja kirjoittamaan varhain, tietenkin hän rakastaa tarinoita ja kirjastoja ja kirjakauppoja. Ja sitten tämä pieni menninkäinen, joka vähät välittää sanoista ja lauseista, joka ilta- ja aamusatujen äärellä keskittyy osoittamaan kuvia ja hihkumaan ääneen jollekin mitä en ymmärrä. Jolle kieli ei vielä eikä ehkä koskaan tule olemaan se tärkein väline hänen ja maailman välillä.

Sen sijaan hän rakastaa musiikkia. He istuvat isänsä kanssa sohvalla ja nyökyttelevät kummallisen fuusiojazzin tahdissa, rummuttavat 70-luvun funkia ja hyräilevät Bruce Springsteenia. Heillä kahdella on muutenkin ihan oma maailmansa. Välitön, lämmin, hauska. He tykkäävät ajella autolla ja rakentaa legoilla. He saattavat pötkötellä sängyllä puoli tuntia ja vain naureskella. Se maailma on rakentunut koska viimeisen kahden vuoden aikana minä olen tehnyt paljon töitä, julkaissut kaksi kirjaa ja opettanut kirjoittamista, kahden lapsen kodissa kaivannut enemmän tilaa olla ja mennä kuin yhden, ja koska heillä on alusta alkaen ollut jokin yhteys, jokin säie jonka vain he kaksi jakavat.

Rakastan sitä miten omaehtoinen hän on, miten riemukas ja nopea, miten solahtaa tilanteisiin ja innostuu asioista, hän on kiehtova ja hämmentävä kokonaisuus, pieni mahtava ihminen.

Se, mikä näitä kahta yhdistää on huumorintaju, empaattisuus ja uteliaisuus. He pussaavat, nauravat ja hölmöilevät paljon. Tämä kaikki on tulosta siitä millainen perhe me olemme. Se on valtavan ihanaa.

Ja tällaisina hetkinä, työhuoneen rauhassa, minä tiedän miten hyvää he tekevät minulle, miten tärkeää tämä kaikki on. Että joudun vastatusten omien odotusteni ja toiveideni kanssa, kohtaamaan ihmisen joka ei niistä välitä. Myöntämään omat epävarmuuteni, olemaan reippaasti ylpeä ja iloinen onnistumisistani. Tukemaan, kannustamaan ja rohkaisemaan heitä siinä missä he itse ovat hyviä, unohtamaan itseni kokonaan, olemaan välittämättä pienistä haasteista, keskittymään tärkeisiin, olemaan hermostumatta turhista. Pitkien päivien iltoina sitä on vaan (tietenkin) vaikea jaksaa, kun haluaisin vain että olisi jo hiljaista, kun en haluaisi olla äitiiiiiii vaan rauhassa.

Mutta tämäkin on vain, taas, yksi vaihe lisää. Pian tulee joku toinen, helpompi tai haastavampi. Ja se on myös muistutus siitä, että lapset ovat ihmisiä, eivät meidän jatkeitamme. Heillä on tahtonsa, oikkunsa, mielitekonsa, mielikuvituksensa, rajansa ja rajattomuutensa. Ja lopulta, aina, hengitysten syventyessä ja huoneiden hiljetessä, me olemme niitä onnekkaita, jotka saamme todistaa heidän matkaansa. He eivät ole täällä meitä varten.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s