Viimeisen äitiyslomani toinen kevät oli pitkä. Kaipasin takaisin kaupunkiin, vauva opetteli kävelemään, kaikkialla oli rappusia, valo oli pistävää ja kirkasta, päivät hitaita. Vauva oli ihana ja ihmeellinen mutta tarvitsin ajatuksia ja keskusteluja.
Eräänä iltapäivänä aloin kuunnella Auta Antti-podcastia, ja kaikki, siis ihan kaikki, muuttui vähän paremmaksi. Tuntui siltä kuin huoneessa, jossa oli aina minä ja lapsi ja minä katsoin kun lapsi veti kaikki lelut esille uudestaan ja uudestaan, kiipesi sängylle uudestaan ja uudestaan, ryömi sängyn alle uuudestaan ja uudestaan, olisikin yhtäkkiä ollut joku muukin, ystävä.
Näin jälkikäteen se naurattaa mutta silloin se tuntui siltä. Rakastin podcastin jokaista jaksoa ja aion vielä joskus kuunnella sen toiseen kertaan. On aivan mahdollista, että rakastan hieman myös Antti Holmaa vaikken ole koskaan tavannut häntä enkä tiedä hänestä yhtään mitään, vaikka tietysti kuvittelen tietäväni vaikka mitä.
Rakastin myös hänen uutta romaaniaan Kaikki elämästä(ni).
Antti Holma on varsinkin muutaman viime vuoden aikana muuttunut ihmisestä lähes käsitteeksi, mistä on seurannut se, että kun Antti Holma tekee valtavan taitavia, työläitä ja poikkeuksellisen omaäänisiä töitä, moni tuntuu ajattelevan, että se olisi jotenkin helppoa koska hän on se Antti Holma, niin kuin olisi jokin anttiholmamaisuus joka vain leijuu hänessä kunnes putoilee taiteena ulos. Ei tietenkään ole. Mutta se mikä hänessä on, on mielettömän lahjakas kirjoittaja. En tiedä ketään toista kirjailijaa, ainakaan kotimaista, joka kykenisi tällä tavoin katsomaan ja analysoimaan ihmistä, tekemään äärimmäisen yksityisiä ja siksi täysin universaaleja huomioita siitä millaista tämä eläminen pahimmillaan ja parhaimmillaan oikein on, ja olemaan samalla niin sydämellisellä tavalla häpeilemätön, hauska, älykäs, herkkä ja vittumainen.
Holma kirjoittaa, ja hyvin kirjoittaakin, omasta elämästään, mutta oman tulkintani mukaan aika vapaasti myös värittäen. Hän kirjoittaa Sonkajärvestä, Helsingistä, Lontoosta ja New Yorkista, näyttelemisestä ja kirjoittamisesta, seksistä, yksinäisyydestä ja vapaudesta, ja ennen kaikkea jostain aina läsnäolevasta melankoliasta, tunteesta ettei oikein sovi joukkoon, missään tai kenenkään kanssa, kunnes sitten. Kirjassa oleva rakkauden ja avioliiton kuvaus on yksi kauneimpia lukemiani.
Monin paikoin läsnä on myös häpeä, ja etenkin ajatus siitä miten turhaa häpeä on. Minustakin se on. En taida hävetä mitään. En tiedä miksi häpeäisin. Enkä tarkoita tätä mitenkään ylimielisesti, koska tietenkin ymmärrän mistä se tunne syntyy ja miten se ilmenee, mutta itse en sitä tunne. Tai jos joskus olisinkin aikeissa tuntea, en vain suostu siihen. Epävarmuutta toki tunnen, useinkin, mutta senkin voin sanoa ääneen, miten paljon pelkään sitä etten ole tarpeeksi hyvä kirjoittaja, en tarpeeksi lempeä ja kärsivällinen äiti, etten osaa tukea ystäviäni oikein. Olen myös mukavuudenhaluinen, ympäristöäni liikaa kontrolloiva, vetäytyvä, uusiin ihmisiin varauksella suhtautuva, sosiaalisia tilanteita karttava ja erittäin yksipuolisesti syövä ihminen. Mutta kaikki me olemme jotain, kaikki me pelkäämme, toivomme, rakastamme ja haluamme jotain, ja usein juuri ne asiat, joiden kuvittelemme tekevän meistä erityisiä tekevätkin meistä samanlaisia. Ja tämän kuvaamisessa Antti Holma on poikkeuksellisen taitava.
Lähes kaikissa lukemissani arvioissa on nostettu esiin miten tylsä aihe kirjoittamisen vaikeus on, hetket kun tekstiä ei synny. En kuulu tähän joukkoon, minusta on aina vain lohdullista kun joku kertoo miten sietämätöntä tämä työ toisinaan on, ja miten siitä ei silti voi luopua, loppuun asti edes ajatella luopuvansa. Kustannustoimittajan kanssa käyty kirjeenvaihto oli lähes terapeuttista. Samoin pikkulapsiperheen arjen kuvaus, pienet suuret taistelut ja new yorkin leikkitaksit, ah. Tuntuu hyvältä fanittaa jotain, ja ehkä huomata juuri se, että omakin fanitus on vihdoin siirtynyt sellaisesta epätodellisesta ”Antti Holma on ystäväni” tasolta puhtaasti siihen, että Holma vain on todella hyvä siinä mitä tekee: ihmisyyden sanallistamisessa, yksityisen kokemuksen tuomisessa yleiseksi.
Suosittelen, ihan kaikille. Ja jos kuuntelet kuten minä, kannattaa varautua nauramaan täysillä ääneen paikasta riippumatta. Terapeuttista sekin.
Helmi Kekkonen 
Jälleen kerran sanoitit ajatukseni puolestani täysin. Se rakkausluku oli aikamoinen kokemus, koskettava, mutta omalla kohdalla myös musertava. Antti Holma on upea.
TykkääLiked by 1 henkilö
Ihana kuulla. Ja niin on. Ja ymmärrä ❤ toisaalta, ei Holmakaan sitä kaikkea osannut yhtään odottaa tapahtuvaksi ja sitten.
TykkääTykkää
Mitä enemmän kuulen tästä kirjasta, varsinkin kirjoittamiseen liittyvistä osioista, sitä enemmän haluan lukea sen. Valitettavasti minun ja tämän kirjan välillä on vielä reilusti yli 950 varausta.
”Monin paikoin läsnä on myös häpeä, ja etenkin ajatus siitä miten turhaa häpeä on. Minustakin se on. En taida hävetä mitään. En tiedä miksi häpeäisin.”
Kokemuksena häpeä on välillä hyvinkin absurdi. Viimeksi taisin hävetä sitä, kun käytin Instagrameissa häshtägejä. Vaikka kyse oli ihan positiivisesta postauksesta ja tiesin, että kirja-arvion kohteena oleva kirjailija varmasti ilahtuu, niin silti päällimmäisenä ajatuksena oli, että miten mä kehtaan mainostaa tätä minun omaa mielipidettäni.
En nyt ehkä siltikään lähtisi kutsumaan kaikkea häpeää turhaksi. Ehkä somekin olisi aavistuksen rauhallisempi paikka, jos ihmiset ymmärtäisivät hävetä tekojaan ja sanojaan etukäteen, eikä vasta siinä vaiheessa, kun kaikki on jo julkista, eikä niitä voi enää perua. Toisaalta häpeilemättömien ihmisten toilailut on parasta viihdettä aka Trump, mutta myös huolestuttavinta aka Trump.
TykkääLiked by 1 henkilö
Toivottavasti jono menee vauhdilla! Muutamilla palveluilla, esim Bookbeat, on kk ilmaisia jaksoja, sieltä sen voi myös lukea jos ei halua kuunnella!
Ja siis ihan totta tuo häpeä ja ettei se olisi koskaan turhaa. En siis tarkoittanut etteikö typeriä tekoja, julmuutta tms pitäisi hävetä, tietenkin, ja ajassamme juurikin esim some on hyvä esimerkki, että mitä vaan voi mukamas sanoa, vaan tässä kohdin lähinnä sitä omaa kokemusta elämästä ja itsestään, että vain minä olen sellainen joka tuntee tai ajattelee näin, tai että omissa haaveissa tai peloissa olisi jotain hävettävää, siihen en suostu. Joskus vaikka hetken tunnen, että hävettää kun hermostuin lapselle liian helposti, mutta häpeän sijaan mietin miten voin toimia seuraavalla kerralla toisin, ja yleensä myös puhumalla asiasta ääneen poistan sitä häpeää asian ympäriltä. Ilmaisin nyt kuitenkin itseni tässä (taas) liian suoraviivaisesti. Kiitos siis huomiosta! Ja toiv saat kirjan pian luettavaksi!
TykkääTykkää
Hei!
Kiitos tästä postauksesta, olinkin odottanut lisää arvioita tästä kirjasta ja pelännyt josko se putoaisi liian helposti ”viihdejulkkiksen omaelämäkerta” -laariin ja jäisi siten ilman ansaitsemaansa analyyttistä kritiikkiä. Sillä totta on, että Holma osaa kirjoittaa ja hänen suosionsa ja asemansa suomalaisten mielissä on todella mielenkiintoinen. Itsenikin on todella vaikea olla pitämättä häntä läheisenä ystävänäni niiden upeiden podcastien ja instastoorien jälkeen. 😀
Silti, tai juuri siksi toivoisin, että joku terävänäköinen feministi (sinä?!) kommentoisi Kaikki elämästä(ni) -kirjan naiskuvaa. Olin kirjan kuuntelun jälkeen aika ristiriitaisissa tunnelmissa juurikin kaiken sen hienon inhimillisyyden havainnoinnin ja kauniin kumppanuuden kuvauksen jälkeen, sillä en usko että keneltäkään muulta jaksaisin ottaa vastaan sellaista loputonta puhetta ”hiehoista”, ”tammoista” ja ”naudoista”. Tietenkin Holma kirjoittaa raadollisesti ja pistävästi kaikista ihmisistä ja eniten varmasti itsestään, mutta silti tuo tietynlainen naiskuvaus mielestäni korostuu tässä kirjassa. En ole niinkään kiinnostunut siitä, onko Holma nyt ”oikeasti” naisvihamielinen ihminen, vaan enemmän tuollaisen misogynistiseksi tulkittavan hahmottelun kaunokirjallisista ulottuvuuksista, ja toki myös sen merkityksistä Holman julkisuuskuvassa. Mitä sinä ajattelet asiasta?
TykkääTykkää
Mietin tätä kommenttia ja kirjaa pitkään mutta nyt on vaan myönnettävä, että en ole huomannut tuota asiaa ollenkaan. Voi toki olla että kuuntelu vaikutti, silloin en muutenkaan ole niin ”tarkka” kuin lukiessa, mutta voi myös olla, että en vain ole halunnut sellaista huomata. Ehkä se kaikki on mennyt juurikin siihen, miten armoton (muttei minusta kuitenkaan ilkeä/julma) Holma paikoin ihan kaiken suhteen on, mutta kaikessa on kuitenkin mukana se jokin lämpö. Jotenkin tuntuisi uskomattomalta, että tekstissä tosiaan olisi naisvihaa, enkä sitä olisi huomannut. Eli en nyt osaa antaa parempaa vastausta, ehkä palaan kirjaan vähän myöh ja katson sitten. Mutta kiitos kommentista, sai ajattelemaan.
TykkääTykkää
Ah, sanoitit tän kirjan ihan täydellisesti. Yritin kirjoittaa tästä itsekin, mutta se tuntuu vaikealta, niin monella tasolla tämä kun on kirja, joka osuu niin syvälle, ettei sitä tavallaan edes halua jakaa. Ehkä siis jaankin lähinnä sinun postauksesi linkkinä omassani, kunhan saan jollain tapaa ajatuksia kootuksi.
Ja huomasin itsekin kirjasomesta, että tuohon yllä olevassa kommentoituun hiehotteluun ja tammoitteluun on puututtu, ja juurikin naisvihanäkökulmasta. Minulle kävi samoin kuin sinulle, että en siis edes kiinnittänyt asiaan huomiota, ja siksi vähän hämmentynyt olin, kun tämän kirjan yhteydessä se on nostettu esiin. Jaan kanssasi sen ajatuksen, että Holma ylipäätään kuvaa ihmistä, täysin sukupuoleen katsomatta, varsin raa’asti, ja silti jonkin lämpimän lempeyden kautta, ettei tällaista kielenkäyttöä edes huomaa. Toki siinä on vaaransa, mutta jos/kun sitä tekee tasaisesti ihmistä kuvatessa, onko silloin hieman yksinkertaistavaa typistää se suoraan naisvihaksi? Toki ilmiönä tärkeä tunnistaa ja nähdä, mutta ehkei ihan kaikki naista/ihmistä kuvaava sanastokaan automaattisesti ole merkki misogyniasta, vaikka aihe nykyään aika vahvasti tapetilla onkin.
TykkääTykkää
Kiitos Laura, oikeasti tosi ihana kuulla, näistä kirjoista jotka osuu johonkin mitä ei itsekään ihan ymmärrä on aina vaikein kirjoittaa. Ja oon sun kanssa ihan samaa mieltä. Mietin miten reagoisin jos näin kirjoittaisi joku muu, siis tammoista yms, että varmasti ärsyyntyisin, mutta jos kuka tahansa tekisi sen juuri tällä lämmöllä ja itseironialla, olisi sekin eri juttu. Mutta eihän kukaan muu tee. On vain yksi Antti Holma ❤
TykkääTykkää