Mahdottomia oletuksia

Juho katsoi hetken Noraa, parhaan ystävänsä tyttöystävän parasta ystävää, ja huomasi ajattelevansa, että tämä on oikeastaan hyvin kaunis. Ajatus häiritsi Juhoa vähän, koska hän ei halunnut ajatella olevansa mies, joka katsoo naisessa vain ulkonäköä. Juho yritti katsoa toiseen suuntaan. Mutta pää kääntyi takaisin Noraan. Juho katsoi Noraa ja

än yy tee nyt

lähdetään katolle huutamaan

,

Rakkaus alkaa.

On halu kulkea ja katsoa kohti, kurottaa, uskaltaa. On horjuntaa yksin ja yhdessä. Opetellaan ja pudotaan, kadotaan ja palataan taas. Uni ei tule, on kylmä ja jano, naurattaa ja pelottaa, pyörryttää.

Juho ja Nora törmäävät juhlien tupakkapaikalla ja asetelma uudelle suhteelle on yhtä aikaa otollinen ja epävarma. Viehättyminen on molemminpuolinen ja voimakas, mutta pinnan alla, kuten aina, on monimutkaisia, kipeitä ja haavoittuvaisia kerroksia, joiden läpi olisi löydettävä yhdessä tie.

Juuli Niemi kirjoittaa kahden, keskenään kovin erilaisen nuoren aikuisen kohtaamisesta lämpimästi ja tarkasti, tavoittaen sen haparoivan, herkän ja hurjan säikeen, joka vetää heitä toistensa luo. Kerronta, ja varsinkin sen erityisen ilmava ja eloisa dialogi, soljuu läpi vuoroin kirkkaan ja kauniin, vuoroin pimeän loskaisen Helsingin, liikkuu vaivattomasti juhlista työpaikalle ja kodista ravintoloihin, ja antaa äänen molemmille päähenkilöille.

Tapahtumien, tunteiden ja menneisyyden painon läpikäyminen on yhtä aikaa kiinnostavaa, oleellista ja rasittavaa, kuten elämässäkin, ja lukiessa sympatia ja turhautuminen molempiin kulkee lähes käsi kädessä, monta kertaa tekee mieli huutaa ääneen että puhu sille, kerro miltä susta tuntuu, sano nyt helvetti jotain!

Hän tiesi olevansa jumissa, miettivänsä epänormaalin paljon sitä mikä oli normaalia. Mutta Noralla oli koko ajan tunne, että hän oli törmännyt johonkin seinään sisällään, että hän ei pystynyt jatkamaan eteenpäin, ei hän osannut mennä seinien läpi, hyvä kun löysi edes oven joskus harvoin, mistä tämäkin ajatus tuli, Nora tuntui olevan koko ajan täynnä poukkoilevia ajatuksia, jotka herättivät hänessä ahdistusta. Juho halusi puhua kaikesta. Nora halusi vain, että voisi olla ikuisesti hiljaa.

Ajatusten ja tunteiden loputtoman virran ohella, tai oikeastaan niiden keskiössä, on seksi, ja etenkin Noran kokemattomuus. Tämä tuo tarinaan paitsi kiinnostavan, myös koskettavan lisän Noran kamppaillessa oman kehonsa äärellä, yrittäen kohdata kaiken mahdollisen, menneen, nykyhetken ja tulevan. Tilanteet ja tunteet ailahtelevat ja elävät, se mikä on yhdessä hetkessä hyvää on toisessa raastavaa, ja tasapainon löytäminen, saati säilyttäminen, on vuoristoradassa aika vaikeaa.

Juholta tuli viesti, mutta se oli lyhyt ja asiapitoinen ja Nora luki sitä uudestaan ja uudestaan ja tulkitsi kaikesta, että Juho ei ollut enää niin kiinnostunut hänestä. Hän vastasi vielä lyhyemmin ja kylmemmin. Olisi parempi jo yrittää jäähdytellä omia tunteitaan, jos Juhon tunteet alkoivat sammua.

Oli kuitenkin vaikea jäähdytellä omia tunteitaan. Joka toinen hetki Nora ajatteli joutuneensa vain ylireagoinnin kierteeseen, eikä hänellä ollut oikeasti mitään syytä olettaa, että Juho ei halunnut enää tapailla häntä tai että Juho olisi nyt jostain syystä löytänyt Amsterdamista jonkun ihanan naisen, joka tajusi ostaa keittoa kun Juho on sairaana. Mutta seuraavana hetkenä Nora katsoi mykkää puhelintaan ja oli taas epäilyksen vallassa.

Mietin Sally Rooneyn romaaneja, David Nichollsin romaania Sinä päivänä ja Ian McEwanin romaania Rannalla, mutta tässä oli myös paljon sellaista kevyttä syvyyttä ja tunteiden raivokasta ja silti lempeää liikehdintää, joka teki siitä aivan omansa, mutta edellä mainittujen tavoin hienon ja kiehtovan. Muutamissa kohdissa intensiteetti hieman laski, ja varsinkin loppua kohden pieni tiivistäminen olisi tehnyt hyvää. Ahdistava mutta (myös yhteiskunnallisesti) tärkeä luku ”Mitä vain taiteen takia” oli erotettu omaksi osiokseen, ratkaisu jota en aivan ymmärtänyt, miksei sitä kaikkien muiden takaumien tavoin kirjoitettu osaksi itse tarinaa? Mutta nämä kuitenkin aika pieninä huomioina, niin ihana tämä oli.

Ja sitten, romaanin ensimmäinen ja viimeinen luku, rakastin, sellaista täydellisyyttä hipovaa, raikasta ja yllättävää, aivan hiton mahtavaa, puhdasta kerronnan iloa,

Siinä mielessä rakastuminen, se lyhyt kirkkaan valon hetki, todella kantaa läpi koko elämän.

Mutta meidän rakastavaisillamme on edessä paljon, heillä on edessään mainittu koko elämä. Sekin kun on niin väsynyt, ettei pysty nousemaan lattialta ja näkee ettei toinen jaksaisi nyt nostaa, ja se kun istutaan yhdessä koko yö laskien virheitä tai laskien taisteluarpia ja kasvot vääristyvät muistuttamaan jotain ihan toista, jotain jonka haluaisi upottaa syvälle Itämereen ja sylkeä vielä perään.

Aallot ovat välillä niin lämpimiä, niin vihreitä. Aallot ovat välillä niin jäätäviä, kuin mustia.

Mutta minä näen sadun rakastavaiset kaiken levän keskellä, kellumassa vierekkäin. Näen heidät pyrkimässä pinnasta irti ja jostain kuuluu linnun ääni, joka pelottaa toista ja kiehtoo toista. Vuosien päästäkin joka kerta kun toinen katsoo toisen kaunista niskaa sivuprofiilista, jotain liikahtaa hänen sisällään.

On kuunneltava ja katsottava, painettava mieleen jokainen hetki. Kohtaamisen ihmeellisyys, ainutkertaisuus.

3 kommenttia artikkeliin ”Mahdottomia oletuksia

  1. Luin tämän eilen loppuun ja tarina onnistui herkistämään monta kertaa. Hetkittäin mielessä kävi, että tässä on nyt ”kotimaiset vastineet” Rooneyn Mariannelle & Connellille, mutta ajatus ei ollut mitenkään häiritsevä.

    Läheisyysongelmat (tai totaalinen rajattomuus) sekä tietynlainen äärimmäisen ärsyttävä itsekeskeinen jumittaminen toistuu mm. Järjettömissä asioissa, Aikuisissa, Valtakaudessa, Kimppakämpässä sekä Kaunis maailma, missä olet kirjoissa. Mutta valitettavasti mikään noista ei oikein täytä odotuksia.

    Niemi onnistuu kiintymyssuhteiden säröjen kuvaamisessa paljon elävämmin. Vastavuoroisuuden rakentaminen on niin upottavaa ja niin sietämättömän vaikeaa- olla erillinen ja silti syvästi yhtä toisen kanssa.

    Juhon hahmoa olen nähnyt muiden lukijoiden toimesta kritisoitavan epäuskottavana. Mutta miksipä ei muka voisi kerrankin olla sellainen asetelma, että heteromies tekee jatkuvasti tunnetyötä enemmän, kuin muut suhteiden osapuolet? Tai huuda tyyliin ”nyt vittu puhutaan nää asiat eikä paeta!” (ei ole sitaatti vaan esimerkki).

    Ajattelen myös, että Mahdottomissa oletuksissa on poikkeuksellisen taitava seksuaalisen jännitteen kuvaus. Varsinkin käännöskirjallisuuden puolella on ihan loputtomasti sellaista muka taiteellista kirjapornoa tai shokkiefektejä, jotka toimivat kuin klikkiotsikot- sitä vaan toivoo, että sitä ei olisi koskaan aukaissut ja pelkää, että kännykkä saastui.
    Vihdoin siis jotain muuta ja vielä hienoilla nyansseilla! Siitä kiitos Juuli Niemelle.

    Hänen tulevilta teoksiltaan toivon vain aiheiden rohkeampaa rajausta ja vielä lisää kielen kaunista käyttöä (toteutuu juurikin postauksen viimeisessä sitaatissa).

    Aurinkoista vappua!

    Tykkää

    1. Kiitos tosi kiinnostavasta vastauksesta, jaan sun ajatukset oikeastaan joka kohdassa, paitsi ehkä Mariannen ja Connellin suhteen, he ovat mulle niin rakkaita etten pysty vertaamaan mihinkään 🙂

      Juulin kieli on poikkeuksellisen ihanaa. Suosittelen erityisesti lukemaan hänen proosarunoteoksiaan Pitkästä ilosta ja Tuhat tytärtä, ovat mulle hurjan rakkaita ja palaan niihin säännöllisesti, varsinkin silloin kun kaipaan muistutusta siitä miten ihanaa kaunokirjallinen kerronta voi parhaimmillaan olla.

      Lempeää kevättä sulle!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s