’
Tällä saarella tuoksuu merilevältä, rikiltä ja hieltä. Reykjavikilaiset juoksentelevat, heillä on kiire ja he ovat kuumissaan, laava ei suoranaisesti tavoittele heidän kantapäitään, ei tällä hetkellä, mutta he tietävät että kannattaa pysyä liikkeellä. Ei voi jäädä tuleen makaamaan.
Sitten on tietysti sellaisia kuin Ella.
Hän istuu hämärän komeron lattialla pidellen kiinni punaisen matkalaukun metallisesta kahvasta.
’
Ella on geologi, saarella jolla hän ei ole syntynyt mutta josta on muodostumassa koti. On rakkaus ja toinenkin, on talo Suomessa, joka pitäisi isän kuoleman jälkeen siskon ja äidin kanssa tyhjentää, mutta nyt Ella on Islannissa, keskellä tutkimusta hohkakivistä sekä siskontyttären häikäisevää ja mahdotonta rakennushanketta.
Maa murtuu, seinät sortuvat ja taivaaseen repeää railoja, asioiden on siirryttävä paikoiltaan, on tultava tilaa ja liikettä.
’
Vilja-Tuulia Huotarisen romaani on kertomus oman paikan löytämisestä, lapsuudesta joka tavoittaa aikuisuuden ja rohkeudesta joka kytee pinnan alla,
elämän jälkijäristyksistä.
Tarina itsessään ei ole uusi, mutta sen kehys ja tunnelma monin paikoin ovat, Islannin maaperä ja luonto, ihmiset ja talot, ja Huotarisen kieli, se soljuu niin kirkkaana ja varmaotteisena ja upeassa rytmissä, ensimmäisistä lauseista asti lukeminen on pelkkää iloa. On kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys lukea kirjaa, jonka äärellä ei tarvitse kertaakaan huolehtia kantaako se, pelätä että se sortuu.
Myös romaanin ihmissuhteet viehättivät, ne olivat tuttuja mutta raikkaita, yllättäviäkin siteitä erilaisten ja eri ikäisten ihmisten välillä, samoin hetkissä läsnä oleva yksityiskohtaisuus, kerronnan hidastaminen ja rauhoittaminen juuri oikeissa kohdissa.
Ihanaa, ihailtavaa.
Ella laskee puhelimen syliinsä, särkyneen puhelimen, jolla ei saa enää yhteyttä kuin menneisyyteen, ja pyyhkii kyyneleet poskiltaan. Hän sulkee hitaasti silmänsä ja tietää, että toinen huone tulee haalistumaan, mutta koskaan se ei poistu kokonaan. Se, mikä on tullut näkyviin, ei poistu.
Se, mikä on tullut näkyviin, ei poistu.
Helmi Kekkonen 