Marguerite

 

Yksi rakkaimmista kirjailijoista minulle on ranskalainen Marguerite Duras ja rakkain hänen teoksistaan on hänen omaelämäkerrallinen teoksensa Kirjoitan (Écrire). Takannen mukaan se on kaunokirjallinen testamentti, jonka hän saneli rakastajalleen Yann Andréalle 78-vuotiaana.

Minulle se on turvariepu.

Annika Idströmin upeasti suomentamassa teoksessa Duras kirjoittaa loistavan ja hirvittävän rehellisesti työstään, tunteistaan, teoksistaan, katseestaan. Hän kuulostaa yhtä aikaa voimakkaalta ja haavoittuneelta, rohkealta ja vapisevalta.

 

Avoin kirja on myös yö.

En tiedä miksi nämä sanat, jotka äsken sanoin, itkettävät minua.

Epätoivosta huolimatta sitä kirjoittaa. Ei: epätoivon rinnalla. Mikä epätoivo, en tiedä sen nimeä. Kun kirjailija kirjoittaa sen vierestä, mikä alun perin oli tarkoitus, hän pilaa kirjoituksen. Sitten hän hyväksyy tämän: pilattu kirjoitus vie kohti toista kirjaa, kohti saman kirjan toista mahdollisuutta.

 

En ehkä tiedä toista yhtä lohdullista kirjaa. Olen lukenut tämän kirjan kymmeniä kertoja ja joka kerta se tarjoaa jotain uutta. Havahduttaa, koskettaa, haastaa, ärsyttää. Mitä vanhemmaksi olen tullut olen huomannut sen paikoin myös naurattavan. Tämä mieletön ammatti, joskus sille on vain pakko nauraa. Niin kuin ehkä kaikelle, joskus.

Durasin ääni on kaikesta vimmasta, taidosta, kivusta, tyylikkyydestä ja älykkyydestä huolimatta niin syvä, niin rauhallinen, että sen äärellä tuntuu kuin sukeltaisi viileään veteen ja hetken aikaa ympärillä kaikki on kirkasta. Ei ole muttia, ei ehkiä, ei edes kysymyksiä. On vain aavistus, tunne, tieto ettei kirjoittaminen ole mikään vaihtoehto. Se on elinehto.

On päiviä jolloin tuo ajatus ahdistaa ja pelottaa.

Durasin äärellä se ilahduttaa, tekee kevyeksi.

Vaikka en tietäisi mitä juuri nyt tehdä, minä tiedän mitä minun kuuluu tehdä.

 

Kirjoittaminen on yhtä kuin tuntematon. Ennen kirjoittamista ei tiedä, mitä aikoo kirjoittaa. Täysin kirkkaasti sitä ei tiedä.

Se on tuntematon kirjailijassa, hänen päässään, ruumissaan. Eikä kirjoittaminen ole ajatteluakaan, vaan tietynlainen kyky hänen lähellään, rinnallaan. […] Jos tietäisi jotain siitä, mitä aikoo kirjoittaa ennen kuin siihen ryhtyy, ennen kuin kirjoittaa, ei  kirjoittaisi koskaan. Se ei maksaisi vaivaa. 

Kirjoittaminen on sitä että yrittää ymmärtää, mitä kirjoittaisi jos kirjoittaisi ennen kuin siihen ryhtyy – sen tietää vasta jälkeenpäin – tuo kysymys on kaikista vaarallisin jonka voi itselleen esittään. Ja kaikista yleisin.

 

Päivittäinen. Sitä se on. Juuri sen vuoksi minulle arvokkaimpia ovat ne teokset, joissa joku sanallistaa sen miltä kirjoittaminen tuntuu. En osaa kaivata käytännön harjoituksia tai ohjeita (vaikka toki kirjoitusharjoituksia usein teenkin), en luovuutta ruokkivia tai luovuuden lähteille kulkevia teoksia, en elämäntaito- tai mielenhallintaoppaita.

Kaipaan sitä, että joku sanoo ääneen kaiken sen järjen ja järjettömyyden, pakon ja ihanan, rohkeuden ja kauhun, tutun ja tuntemattoman mitä tähän työhön liittyy.

Duras oli toki ehdoton ja monin tavoin yksinäinen alkoholisti, joka juodessaan lakkasi yrittämästä ymmärtää maailmaa, ja sen sijaan päästi sen sisälleen ja kirjoitti sen.

Hänen hurjuutensa ja kohtuuttomuutensa näkyi hänen elämässään sekä hänen teksteissään. En tiedä toista kirjailijaa jonka tekstit tuntuvat niin elossa olevilta, sydämenlyönneiltä. Toista joka tuntuisi olevan niin täydellisen yhtä sanojensa kanssa.

Kuin rajaa kirjailijan ja kirjoitetun välillä ei olisi.

Sellaisen äärellä oma pelko sanojen katoamisesta haihtuu. Sellaisen äärellä muistaa ettei kaikkea voi eikä pida hallita, että on annettava aikaa ja tilaa, joskus vain vedettävä syvään henkeä.

Se voi jollekin tuntua abstraktilta tai teennäiseltä, liiallisilta koukeroilta ja ylistevuotavan (itse)analyyttiselta. Mutta minulle se on kaikkea muuta. Se on arkipäivä, maanantai, kevät, maaliskuu, napunapunapu.

 

Pitää kirjoittaa. 

En pysty.

Kukaan ei pysty.

On sanottava: en pysty.

Ja silloin kirjoittaa.

Kirjailija kantaa tuntematonta sisällään: kirjoittamisesta on kysymys. Joko siitä tai ei mistään.