Tervetuloa Amerikkaan

 

On jo kauan siitä, kun lakkasin puhumasta. Kaikki ovat tottuneet. Minun äitini, minun veljeni. Isäni on kuollut, joten en tiedä mitä hän sanoisi. Ehkä, että se on perinnöllistä. Perinnöllisyys takoo hurjasti minun suvussani. Armottomasti. Suoraan alenevassa polvessa.

 

Ellenin perheessä kaikki haluavat olla rauhassa mutta kaipaavat alati toistensa luo. Isän mielisairauden varjostama lähimenneisyys painaa nykyhetken yllä kuin tunkkainen märkä vaate vaikka boheemi äiti hokee heidän olevan valoisa perhe. Veli naulaa huoneensa oven kiinni ja omassa hiljaisuudessaan Ellen on varma että on tappanut isän. Pimeys tihkuu ovista ja ikkunoista keskelle kirkkainta kevättä.

 

Mitäpä sitä kiertelemään: minä rakastin tätä kirjaa. Minä rakastin sitä jo ennen kun olin lukenut sivuakaan, ja syitä siihen on kaksi.

Ensinnäkin, minusta on huumaannuttavan ihanaa, että joku kirjoittaa romaanin jossa on 90 sivua. Se kertoo rohkeudesta, luottamuksesta omaan tarinaan ja kieleen, siihen että kirjoittaja itse tietää täysin mitä haluaa kertoa ja miten. Se on harvinaista ja loistavaa.

Toiseksi, olen itsekin kirjoittanut romaanin tytöstä joka lakkaa puhumasta eikä aihe ole sen jälkeen lakannut kiinnostamasta. Miltä sellainen hiljaisuus näyttää ja tuntuu, miten sen keskellä voi elää?

Miten kirjailija siellä pimeässä suunnistaa, millä keinoin sellaisen maailman kuvaa?

Linda Boström Knausgård suunnistaa siellä kuin kala vedessä.

Ensimmäiset päivät olivat kuin hurmosta. Että se oikeasti toimi. Että se oli ollut niin helppoa. Että vain lopettaa. Elämäni muuttui silmänräpäyksessä. Se oli enemmän kuin kieltäytyminen. Se ei ollut pako. Se oli totuus. Totuus minusta.

 

En liioittele yhtään kun sanon, että romaanin jokainen lause on yhtä aikaa painava ja kevyt, hiottu ja vahva. Kaunis, pelkistetty ja säkenöivä kerronta (ja Petri Stenmanin hieno suomennos) vangitsee lukijan huomion täydellisesti, maailma sen ulkopuolella lakkaa hetkeksi olemasta.

Ellen ei ole enää pieni lapsi mutta ei vielä aikuinen eikä ihan teinikään. Hän tarkastelee maailmaa kuin satua mutta samalla viiltävän tarkasti ja analyyttisesti, ja juuri tämän kahtiajakoisuuden Boström Knausgård tavoittaa täydellisyyttä hipoen. Unet ja painajaiset solahtavat keskelle arkea, lattiat ja seinät antavat periksi, päivät palavat valosta, näyttämöt säihkyvät ja yksi perhe sinnittelee tuhon partaalla, epätoivoisesti mutta hetkittäin myös rakastavasti.

Romaanin kieli ja tarina luovat kokonaisuuden joka ei jätä rauhaan. Sen hiljainen suru ja huutava kaipaus myllertävät mieltä, sen maailma häiritsee ja kiehtoo. Sen huoneissa tuoksuu tupakalta ja ihmiseltä.

 

Minä mietin Elleniä koko ajan.

Mietin häntä niin paljon, että luen kaiken mitä tästä kirjasta on tähän mennessä kirjoitettu. Melkein jokaista juttua yhdistää vuolaat kehut sekä maininta (nyt ilmeisesti jo päättyneestä) avioliitosta Karl Ove Knausgårdin kanssa. Juha Itkosen hienossa kolumnissa nämä tulevat hyvin esille.

Olen tuntenut lievää häpeää siitä, että olen lukenut herra Knausgårdin saagasta vain kaksi ensimmäistä osaa, joista ensimmäisestä pidin kovasti mutta toisesta en niin paljon, ymmärrän hänen poikkeuksellisen taitavuutensa mutta hän uuvuuttaa minut silti. Ja nyt olen vain onnellinen ettei minun oikeastaan tarvitse millään muotoa verrata näitä kahta. Nautin vain tästä tuoreesta kertojaäänestä joka näennäisessä yksinkertaisuudessaan ja viiltävässä kirkkaudessaan on lumonnut minut täysin.

 

 

 

3 thoughts on “Tervetuloa Amerikkaan

  1. Jahas Helmi, lukulistani seuraava uusi kirja on ilmiselvästi tässä. 90 sivua mahtuu minun maailmaani! 😀 Petri Stenman suomensi Likelle myös ruotsalaisen Bea Uusman maagisen Naparetken, joka oli todella loistava käännös myös. Kääntäjä näyttää saavan mielenkiintoisia projekteja Likeltä – hyvä! Mutta siis kiitos, varaukseen menee tämäkin kirja ja Helsinki Litissähän Lindaakin kuulee. (Mä en ole lukenut Knasusta kuin ekan osa, ja se taitaa riittää. Uuvuttamisen ymmärrän niin täysin. Pidin todella todella paljon, mutta en ehkä pysty ottamaan enempää Knasua vastaan…)

    Tykkää

    1. Eikä?! Mikä ihana yksityiskohta tuo sama suomentaja. Napapiirihän on mun suurimpia rakkauksia, edelleen menee kylmät väreet kun vaan mietinkin sitä.
      Helsinki Lit tulee kyllä olemaan huikea, olen varma siitä!

      Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: suloinen kaaos | Helmi Kekkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s