Auta.

Lapsen lasittunut katse ei pyyhiydy pois mielestä, ei jätä rauhaan.

Eikä vain yhden lapsen vaan kymmenen, sadan, tuhannen.

Telttakylässä, hökkeleissä, jossain Mogadishun ulkopuolella.

Äitiensä sylissä, poissaolevina, liian väsyneinä edes itkemään tai pelkäämään vieraita käsiä jotka painelevat vatsoja, mittaavat seitinohuita käsivarsia. Niin hiljaisina, he joiden pitäisi hihkua, kiljua, juosta, itkeä, kikattaa. Elää.

Mutta Somaliassa ja Etelä-Sudanissa tilanne on hälyttävä, epäinhimillinen. Kuivuudesta ja sodasta johtuva ruoan ja puhtaan juomaveden pula uhkaa miljoonia ihmisiä.

Miljoonia.

Tämän viikon uutisvirta on ollut enemmän kuin ahdistava ja samalla jo hirvittävällä tavalla turruttava, lähes arkiseksi muuttunut. Sodat, kemialliset aseet, nälänhätä, terrorismi. Loputon määrä heitä jotka tarvitsevat apua. Nyt heti.

Miljoonia.

En tiedä. Ehkä se johtui siitä lapsesta, hänen katseestaan. Tuli kuristava olo, pakottava tunne että joku valinta on tehtävä, että jotain on tehtävä.

Perustin siis keräyksen. Löydät sen täältä. Laitoin tavoitteeksi tuhat euroa. Toivon koko sydämestäni, että lähdet mukaan, ihan millä tahansa summalla.

Minun kuukausiansioni on tällä hetkellä noin 1700 €, minä lahjoitin 100 €.

En osaa sanoa onko se paljon vai vähän. Mutta ainakin se on jotain.