viimeiseen hengenvetoon

 

Viimeiseen hengenvetoon, Lukas sanoi. Oli syyskuu ja kaikki tärkeä on tapahtunut minulle aina syyskuussa.

 

On tyttö ja poika, Lo ja Lukas. He tapaavat keskellä tulipaloa. Lo on 7-vuotias, Lukas 13. Syntyy ystävyys, syvä kuin sisaruus, syvempi, ja lopulta rakkaus, ”joka roihuaa kuin metsäpalo”. He kasvavat yhdessä, melkein uppoavat.

Harvoin on kirjan nimi näin osuva. Anne Swärdin Viimeiseen hengenvetoon on hengästyttävä romaani, vimmaisesti kirjoitettu. Se kertoo seksistä ja rakkaudesta, jatkuvasta liikkeestä, hurjasta matkasta. Särkyvien perheiden onnettomista salaisuuksista.

 

Isän yöhien haju, suolainen ja nokkosmainen, hän makasi selällään kädet pään alla, avasi silmänsä ihan kiinni kasvoissani. Hän oli juuri vaipunut uneen mutta niin kevyeen että kuuli kysymykseni. Silmät hyvin tummansiniset, pupillien ympärillä ruosteseppele. ”Rakastatko sinä äitiä?” Hän katsoi minua sen näköisenä että sanani tavoittivat hänet hyvin hitaasti.

” En ole koskaan rakastanut ketään toista.”

Se ei ollut vastaus kysymykseeni. Se ei paljastanut rakastiko hän äitiä vieläkin, ei edes sitä oliko hän koskaan rakastanutkaan tätä.

Vain muutamaa viikkoa myöhemmin hän pakkasi laukkunsa ja lähti, ja minulle tuli tunne ettei minun olisi koskaan pitänyt kysyä.

 

Aikuisena Lo kiertää maailmaa, itseään etsien ja Lukasta paeten, äitinsä ääni mielessä takoen. Kaupungit ja miehet vaihtuvat mutta paljoa ei oikeastaan tapahdu, eikä tarvitsekaan. Romaanin voima syntyy tunnelmasta, kaipuusta ja syyllisyydestä, niiden sekoittumisesta rakkauteen jolla on tai ei ole mahdollisuus, tulkinnasta riippuen. Ympyrä sulkeutuu mutta avautuu taas uudestaan. Lopullisia vastauksia Swärd ei anna, vain kieputtaa lukijaa luomassaan maailmassa kuin vellovassa vedessä. Se maailma on levoton ja auki mutta samalla kovin rajattu, ahdas. Surumielinen.

 

Kun Yoel tuli sisääni, tunsin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan yhtään mitään. Se teki kipeää. Ja hyvää. Kipeää, hyvää, kipeää. Sisään ja ulos ja sisään.

Yksinkertaista. Halusin että tekisimme sen uudestaan. Ja uudestaan. Oli niin pitkä aika siitä kun mikään oli ollut yksinkertaista.

 

Pidän valtavasti Swärdin tyylistä, hänen kielestään ja äänestään (niin paljon, että julkaisin tämän vanhassa blogissani vuosia sitten ilmestyneen tekstin uudestaan). Se on hallittua olematta kuitenkaan liian siloiteltua tai virheetöntä, elämästä täyttä. Kun sen antaa viedä se ei päästä irti. Yhtä lailla rakastin hänen esikoistaan Kesällä kerran ja odotan täydellisen malttamattomana hänen uusinta romaaniaan Vera, joka oikeasti putosi postiluukusta samalla kun kirjoitin tätä, ah, kohtalo.

Yksi kommentti artikkeliin ”viimeiseen hengenvetoon

  1. Päivitysilmoitus: vera – Helmi Kekkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s