Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

 

Yhdellä pojista oli kuivatettu korallikappale sivupöydällä. Millaisilla ihmisillä ylipäätään on sivupöytiä? Sanoin Ei korallia saa ottaa. Hän sanoi Sain tuon isoisältä, eli olen syytön. Sitten söimme sorbettia, jonka hänen entinen tyttöystävänsä oli aikoinaan valmistanut.

(…)

Yksi pojista oli arka ja kalpea. Minä olinkin arkojen ja kalpeiden lämminhenkinen ymmärtäjä, joka perehdytti heitä uusien asioiden kynnyksellä kärsivällis-äidillisesti, tarttui olkapäästä ja sanoi pehmeästi Hei, kuulehan nyt.

(…)

Yksi tyttö tarjosi minulle ylimääräiseksi jääneen juoman. Otin mukaani useita, mutta seuralaiseni ei koskaan saapunut paikalle, hän sanoi selittelevään sävyyn. Join juoman, totta kai. Minulla on kotona lisää, tyttö sanoi. Oli siis viipymättä lähdettävä.

 

Joskus aika on aivan väärä ja joskus se on täysin oikea.

Heinäkuussa aika oli väärä. Oli niin kuuma, sulin helteeseen, ja olin täynnä hormoneja, imetin ja itkin hieman liian usein, en jaksanut keskittyä mihinkään. Silti yritin lukea tätä Eeva Turusen esikoisteosta, mutta tuli vain hengästynyt, levoton ja ärsyyntynyt olo, mitä tämä nyt oikein on, en jaksa, haluan vain selkeyttä ja kirkkautta.

Jätin kirjan pinoon, ajattelin että ehkä joskus sitten.

Ja joskus sitten, viime viikolla, aika olikin oikea, aloin lukea enkä voinut lopettaa.

Tämä on proosarunoa, novellia, lyhytproosaa ja runoutta, rakkaudesta, elämästä, neurooseista, ajasta ja ihmisyydestä. Sillä tavalla hallitsematon ja rajaton, että se olisi toisellakin yrittämällä saattanut (minua) ärsyttää mutta ei, tuli ainoastaan vapaa ja hyvä olo, näinkin voi tehdä, tällä tavoin kirjoittaa. Voi sanoa miten tahtoo, keksiä kokonaan uusia tapoja sanoa, rikkoa lauserakenteita ja järjestää toisin, ja kun tälle kaikelle antaa periksi on lukeminen nautinnollista, ilahtunutta ja kevyttä, palaset menevät kuin minne sattuu mutta silti juuri sinne minne pitääkin.

Teoksen seitsemästä luvusta voi etsiä yhtäläisyyksiä, rakentaa niiden välille siltoja ja kaaria, tarkastella sitä myös sateenkaarikirjallisuutena tai episodiromaanina, miettiä sen pää- ja sivuhenkilöitä ja teemoja, mutta minä en tällä kertaa välitä tuosta, minulle kirkkaimmaksi nousevat tunnelma ja kieli, annan niiden vapaasti liikuskella,

minulle tämä on kotimaisen kirjallisuuden laatikon ulkopuolelle ihanasti kurottava, pieni kirjallinen vallankumous.

 

Lyhyesti: en ole koskaan lukenut mitään tällaista enkä malta lainkaan odottaa mitä Turunen seuraavaksi kirjoittaa. Tämä on jo niin riemukas, omalakinen ja valloittava, kuten nimensä, ja kanneltaankin niin hieno, näin:

”Erikseen on vielä mainittava Jussi Karjalaisen tekemä, mainion oivaltava kansi, joka kuvaa hienosti kirjan sisältöä palapelimaisine paikkaa vaihtavine paloineen. Tärkeämpää kuin ulkoinen muoto on sisältö: ”normaalin” muotoisen talon sisällä mikään ei ole oikein, vaan kaikki loksahtaa paikalleen vasta kun uskaltaa kyseenalaistaa konventionaaliset rajat ja rakentaa niistä uutta.”

Ah! Lukekaa!

4 kommenttia artikkeliin ”Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

  1. Lähdin tätä täysin lumoutuneena lukemaan, mutta ehkä minulle nimenomaan marraskuu ja päälle kaatuvat kurssien lopputyöt tekevät ajasta täysin väärän, sillä jumahdin alle kolmasosan jälkeen kokonaan. Tavallaan tiesin koko ajan lukevani jotain järjettömän taitavaa ja uudenlaista, mutta oma pää ei vain seurannut mukana. Nyt on kepeämpien ja helppojen kirjojen aika, mutta vakaasti uskon vielä joskus tarttuvani tähän uudelleen. Tai onhan se tuossa yöpöydällä vieläkin, toivottavasti kirjastoon ei kerry varausjonoa niin saan jäädä sen kanssa rauhassa parempaa hetkeä odottelemaan.

    Liked by 1 henkilö

    1. Eikä?! Miten voi (taas) käydä näin samoin?! Toivottavasti tartut sitten joskus, oon aika varma että sulle käy lopulta niin kuin mullekin. Ja muuten, tällä kertaa tämä oli mulle myös kepeä ja helppo, vaikka ekalla kertaa tuntui melkein työltä. Ihan hullua miten iso vaikutus ajankohdalla on. Kerro sitten miten käy!

      (Mä muuten sain vihdoin alkuun Ääriviivat ja oon ihan lumoutunut.)

      Tykkää

  2. Tämä on yksi suosikkikirjoistani tänä vuonna lukemistani, ehkä jopa kaikkein suurin suosikki. Ihastuin Neiti U:hun päätäpahkaa. Minulle tässä kirjoitustavassa oli jotakin hirveän tuttua ja omaa. Ei siis niin, että itse osaisin kirjoittaa näin, mutta teksti osui johonkin hyvin oikaan kohtaan minussa. Ehkä siksi tämä oli minulle myös aika kepeä luettava, nautinnollinen ja mukaansatempaava.

    Liked by 1 henkilö

    1. Ihana kuulla, ja uskon että meitä ihastujia on aika monta. Mulle nautinnollisinta oli tästä välittyvä rikkaus ja ilo, mutta totta tuo että kyllähän teksti ihan kaikkineen osui, jotenkin vaivihkaa, ja se on aina parasta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s