mustarastas

 

Tässäkin kuvassa sulla on henkselit, olet vanhempi mutta henkselit pysyy. Ja raidallinen paita, nyt vihreitä raitoja. Puhallat kakusta kynttilöitä, kakun päällä on Amerikan pastilleja, kynttilöitä on kahdeksan. Edessäsi vuosia vajaa kymmenen mutta sitä sinä et tiedä eikä tiedä kukaan muukaan.

 

On elokuu vuonna 1989. 17-vuotias Juha lähtee ystäviensä kanssa laivalle eikä tule takaisin. Kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut, ei ystävät, ei laivan henkilökunta, ei poliisi, ei kukaan,

raskas kysymys jää ilmaan roikkumaan, tarina jää kesken.

Ja silti se jatkuu. Se jatkuu sekunneissa, minuuteissa, viikoissa ja vuosissa kun perhe odottaa vastausta. Se täyttää hiljaiset huoneet, kiireiset vuodet ja pauhaavan sydämen. Se kiirii veljeään kaipaavan pikkusiskon kiinni uudestaan ja uudestaan, kaikuu muistoissa ja tässä ja tulevassa.

Puhelun jälkeen äiti taittui polviensa päälle ja alkoi itkeä, eikä se ollut ihmisen itku, se oli eläimen itku, rannan lintujen huuto. Se oli jotain sellaista, että kun sen kerran on kuullut, niin sitä ei unohda koskaan.

 

Pikkusiskosta kasvaa aikuinen, nainen, näyttelijä, äiti. Hän opiskelee, rakastuu, tekee töitä, perustaa perheen. Tulee uusia asuntoja ja kaupunkeja, aamuja ja iltoja. Tulee niin paljon mutta veli ei koskaan, ei enää,

on vain se mitä kerran oli.

Äidit seisovat rannoilla sinisissä takeissa, valmiina ottamaan vastaan sen, mikä ikinä takaisin tulisi. Sis­kojen tehtävä on jatkaa kertomista. Siskojen tehtävä on muistaa niin tarkasti kuin mahdollista.

 

On romaaneja, jotka ovat suuria sen vuoksi että ne ravistelevat yhteiskunnan äärelle, pakottavat katsomaan maailmaa eri tavoin, uusin silmin. Ja sitten on romaaneja, jotka ravistelevat yksilön kokemuksen äärelle, kertovat yhden ihmisen tarinan, ja niiden suuruus piilee juuri siinä. Inka Nousiaisen hieno romaani Mustarastas kuuluu jälkimmäisiin. Se kertoo yhden tapahtuman vaikutuksen yhden ihmisen elämään, ja tekee sen niin kiehtovasti, tarkasti ja moniulotteisesti, ettei kirjan luettuaan ole enää ihan sama.

Se näyttää miten arvaamatonta elämä voi olla, miten surullista ja kaunista. Miten me voimme murtua ja silti, jotenkin, löytää oman tiemme ja paikkamme.

Vähäeleisessä tarinassa on aikamme jatkuvan hälyn ja uutistulvan keskellä melkein jotain vallankumouksellista. Rauhassa ja herkästi, hetki ja lause kerrallaan, se tuo esiin yhden elämän kaikkineen, ihmisen kokoisen kuvan.

 

Mustarastas on syntynyt näyttelijä Eeva Soivion monologinäytelmän, Mustarastas, kadonnut veli (2017), pohjalta. On hurjaa ajatella kirjoitusprosessia, jossa taustalla on paitsi olemassa oleva teksti, myös olemassa oleva perhe, elävä äiti, veli ja sisko, tarina joka on tosi. Ja miten silti jokaiselta sivulta huokuu tunne siitä, että tämä teos on aivan omansa, ilmavaa, pakahduttavaa ja hienoa kaunokirjallisuutta. Sen ääni on varma ja hellä, se kantaa ja kannattelee, tavoittaa ne pienimmät yksityiskohdat joista elämä ja aikakaudet rakentuvat.

Inka Nousiaisella on läpi pitkän tuotantonsa ollut ihmeellinen taito nähdä kaikki se pieni suuri, outo, kaunis ja ihmeellinen, joka yleensä jää taustalle tai pinnan alle, aivan kuin hän hetkittäin näkisi jotain enemmän kuin me muut. Mustarastaassa hän tavoittaa myös pimeän sävyt ja kerrokset, musertavan epätietoisuuden ja surun jota ei soisi kellekään, mutta senkään alle ei lukiessa jää.

Kerronta soljuu kevyesti, rytmiä ja sävyä taiten vaihdellen, jää mieleen soimaan, jättää jäljen, kipeän ja silti lempeän.

 

Mustarastas laulaa laulaa, jäiden alta vapautuneita vesiä, pohjasedimenttejä se laulaa, ikuisia virtoja mul­tien alla. Hiljaa kasvavaa ruohoa, autonromujen läpi puskevaa pitkää heinikkoa, ruovikkoa niin korkeaa, että siihen voisi kadota.

Vai tätä hetkeäkö se laulaa sittenkin, tuulessa liikkuvaa lehteä, pientä ja sitkeää, aurinkoa kohti kääntynyttä. Sitä tunnetta kun seisoo sellaisessa valkeudessa, että silmät on pakko painaa kiinni, suljetuissa luomissa hehkuvat läikät on hengitettävä syvään, sisään ja ulos, valossa jonka näkee vain pimeän läpi, kirkkaudessa jota ei koskaan voisi suoraan katsoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s