me and my friends, we miss rock n roll

 

Vuosi sitten nukuin aivan liian vähän, pääni oli jatkuvasti samea, ajatukset ja tunteet kimpoilivat sikinsokin, kaikki tuntui alati lipuvan hieman liian kauas hieman liian nopeasti.

Kirjoitin kirjaa jonka oli sovittu olevan puolen vuoden päästä valmis. Kirjoitin jokaisena mahdollisena hetkenä, silloinkin kun halusin vain nukkua, istua hiljaa, nukkua. Kirjoitin hetkittäin paniikissa, hetkittäin mitään ajattelematta. Joskus aamuisin, muiden vielä nukkuessa, kirjoitin parhaita lauseitani.

Ihmettelin vauvaa, joka öisin valvoessaan herätti minussa kiukkua, ärtymystä ja turhautumista, joka päivisin hymyili minulle siten ettei millään muulla ollut merkitystä.

 

Kaipasin unta, rauhaa, ehjiä ajatuksia.

Kaipasin jokaisella solullani mahdollisuutta tehdä töitä keskeytyksettä, saattaa kirjani valmiiksi ilman silmien takana tuntuvaa jatkuvaa painetta, ilman liian nopeasti hakkaavaa sydäntä,

tunnistaa itseni kaiken sen arkisen hitaan humisevan hälyn keskellä.

 

Mietin mielessäni satoja kertoja tämän:

syksyinen aamu, jo viilennyt tuuli, kivtalojen välistä hehkuva aurinko. Vien lapsen päiväkotiin, kävelen takaisin kotiin. Muutamia kortteleita, sitten puisto, maassa kieppuvia lehtiä. Ostan kahvin, laitan kuulokkeet korviin, valitsen kappaleen. Kaikki ympärilläni, aamu, tuuli, kirkkaus, musiikki ja askelten rytmi, työntää mieleni lempeästi sopivaan asentoon, lauseet alkavat rakentua lähes huomaamatta. Avaan oven, olen yksin, otan koneen esille, alan kirjoittaa.

Se aamu oli tänään.

On hetkiä, joiden täydellisyyttä ei näe juuri silloin, ne piirtyvät esiin vasta myöhemmin. Ja on hetkiä, joiden täydellisyyden tuntee juuri silloin.

 

Kappale jota kävellessäni kuuntelin oli Lana Del Rayn The Greatest. Olen viime päivien aikana kuunnellut sen ainakin kaksikymmentä kertaa. Noin kolmen sekunnin jälkeen se palauttaa minut yhtä aikaa ajassa taaksepäin, vuosiin jolloin aikaa tuntui olevan loputtomasti, rakkaus oli villiä ja sekavaa, melkein kaikki mahdollista, kirjoittaminen vapautunutta ja riemukasta, ja samalla se juurruttaa minut kiinni näihin päiviin, tähän, uuden alkuun, ihmeelliseen keveyteen,

elämä tapahtuu juuri nyt eikä mitään saa takaisin, miten haikeaa, kaunista ja täyttä se on,

I miss New York and I miss the music, me and my friends we miss rock ’n roll,

sanat itkettävät joka kerta, lempeällä tavalla,

 

on vuosia jotka hehkuvat mielessä,

ihmisiä, kohtaamisia, valvottuja öitä, vapautta,

kirjoja, juhlia, junia, kaupunkeja, satamia,

yksikin ilta Ranskassa, Atlantin valtameren rannalla, minulla ensimmäistä kertaa elämässäni punainen mekko ylläni, paras ystäväni kameran takana, katso tänne,

kaipaan sitä kaikkea hetken niin että se tekee kipeää,

tarinaa joka oli toisella tavalla alussa,

 

kunnes laskeudun jälleen juuri tähän, näihin tunteihin ja huoneisiin, kotiin, sormiini jotka liikkuvat näppäimistöllä tottuneesti ja kevyesti, tunnen hetken aikaa kaiken sen joka on minut tähän kuljettanut.

 

*

 

Kappaleita, joilla on ollut samankaltainen vuosia, tunteita ja ajatuksia kieputtava vaikutus:

The National, Fake Empire

Ane Brun, True Colors

Ryan Adams, Dirty Rain

The Cardigans, Don’t Blame Your Daughter

Joan Baez, Diamonds And Rust

Katie Melua, Piece By Piece