Rajamaa

 

”Ei ollut mitään toista autoa.”

”Olipas. Sininen lava-auto.”

Karo muistaa sen selvästi. Radiossa soi Bachin sellokonsertto, mutkan takaa ajoi sininen lava-auto, valot häikäisivät ja Karo tiesi loppunsa tulleen. Ei huutoa eikä jarrutuksen kirskuntaa. Pelkkää tappavaa kirkkautta.

”Karo, tie oli jäässä. Sinulla on aivotärähdys. Sinä muistat väärin.”

 

Terhi Kokkosen esikoisromaanista jää kirkkaimpana mieleen kaksi asiaa: kerronnallinen varmuus ja kylmänä hohkaava pimeys.

Kerronnallinen varmuus on asia, jota rakastan, ja Kokkosen romaanissa se on läsnä ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Teksti on hiottua ja selkeää, turhat kuvailut ja rönsyt ovat poissa, fokus on hetkessä; ilmeissä, eleissä ja etenkin siinä mitä ei sanota. Mutta ennen kaikkea se välittyy siitä, miten kerronta palvelee itse tarinaa, ja tämä jos jokin on tärkeää.

On mahtavaa, ja itse asiassa aika harvinaista, lukea romaania, jossa kerronta, sen sävyt, kulmat ja rytmi, kulkevat käsi kädessä kerrotun kanssa (viimeksi näin kävi Vigdis Hjorthin romaanissa Perintötekijät), jossa kerronta muodostuu osaksi tarinaa, täydentää sitä.

Rajamaassa, jossa keski-ikäinen pariskunta toipuu auto-onnettomuudesta lumen saartamassa lomakylässä keskellä pohjoista, Kokkonen uskaltaa jättää auki, tarjota vain palasia, väläyttää mahdollisuuksia, koska juuri siitä tässä on kyse. Päivien sortumisesta, ihmisen murtamisesta, pimeästä. Mitä pidemmälle romaani etenee, sen pirstaleisemmaksi kaikki muuttuu, ja silti sitä selkeämmän kuvan kokonaisuudesta saa. Kiehtovaa, taitavaa.

 

Romaanin pimeys nousee esiin sen miljööstä, mutta myös sen ihmisistä. Tarinan keriytyessä auki kenestäkään on vaikea pitää, yhtä alkaa pelätä, toista epäillä. Kokkonen ei epäröi rakentaessaan kuvaa ihmisistä, jotka ovat omien pelkojensa, surujensa ja muistojensa vankeja, ja joiden kohtaaminen on epämiellyttävää. Kuin vaivihkaa hän kuitenkin rakentaa päähenkilödensä rinnalle toisen tarinalinjan, joka tuo kokonaisuuteen tarpeellista happea ja valoa.

Rajamaan takannessa on kuvailu ”Twin Peaks kohtaa Nukkekodin”, ja tämä pitää paikkaansa, varsinkin ensimmäisen osalta. Talvisen lomakylän tunnelma on lähes jokaista piirtoa myöten oudon kammottava, paikoin myös mustalla huumorilla sävytetty, johon Karoliinan mielen horjuminen luo vielä yhden kerroksen lisää. Mielessä kävi myös Stephen Kingin Hohto, eristyksen synnyttämä hidas ja tahmea, kaikkialla hiipivä kauhu.

 

Kokkonen on paitsi muusikko, myös opiskellut dramaturgiaa sekä elokuvan käsikirjoittamista ja leikkaamista, ja tämä näkyy. Hän tarjoilee tarinansa selkeinä kuvina, kuin kohtauksina tai ottoina, kuvaa henkilöhahmonsa suoraan ja ihailtavan tarkalla katseella.

Karoa nauratti. Risto, jonka julman hyväntuulinen käytös koulun käytävillä sai hänet kääntämään katseensa pois, näytti toimettomuuteensa turhautuneena ja Karon läsnäolosta vielä tietämättömänä pieneltä suupalalta, jonka voisi hotkia mahaansa, jos haluaisi. Hikisen niskan väsynyt kaari paljasti kaiken sen, mikä yleensä jäi röyhkeude alle.

Mutta samalla juurikin tuo kuvallisuus, jotenkin todella vahvasti ulkopuolelta tuleva katse, on myös se mikä jäi hieman vaivaamaan. Olisin lopulta kaivannut aavistuksen syvempää sukellusta sisäpuolelle, mielen kiemuroihin, haluihin ja tunteisiin. Viileän tyylikkään, trillerimäisen tyylin rinnalle olisin mieluusti ottanut vähän lisää eloa ja säröä, sydämenlyöntejä, inhimillisyyttä. Sellaisia kohtauksia kuin se, jossa Karo on pienen poikansa kanssa sillalla ja ohi ajaa pyöräilijä, josta en nyt kerro enempää, lukekaa itse.

Enkä kyllä juurikaan malttanut laskea kirjaa käsistäni, lopulta ehkä eniten sen taitavan, alkuun asetetun koukun takia.

2 kommenttia artikkeliin ”Rajamaa

  1. Kuuntelin tämän ensimmäisenä äänikirjana, koska oli itse kirjailijan lukema ja oli kyllä erittäin monisäikeinen ja kestäisi useammankin kerran kuuntelun ja myös perinteisen lukemisen. Tykkäsin

    Tykkää

    1. Uskon, että äänikirja on tosi hyvä tälle romaanille myös! Ja monisäikeinen on hyvä sana, mullakin edelleen kieppuu jotkut hetket mielessä, voi hyvin olla olla että joskus tartun romaanin uudestaan ja löydän siitä ihan uusia juttuja.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s