vanessa

Kun hän katoaa näkyvistä, minut valtaa kuumeinen kiihtymys, tarve paeta. Läimäytän vihon kiinni, sieppaan reppuni ja lähden kohti asuntolaa, mutta sitten muutan mieltäni ja palaan etsimään maasta sitä vaahteranlehteä, jota hän vertasi hiuksiini. Kun se on turvallisesti vihon välissä, kuljen koulun alueen halki, ja minusta tuntuu siltä kuin lentäisin, kuin jalkani olisivat koko ajan irti maasta. Muistan vasta omassa huoneessani, että herra Strane sanoi nähneensä minut ikkunasta, ja nipistän silmäni umpeen, kun ajattelen, että hän katseli minua luokasta etsiessäni lehteä.

Vanessa on 15-vuotias, kun hän ihastuu ja rakastuu nuoren tytön vimmalla opettajaansa, 42-vuotiaaseen mieheen. Se, mikä alussa on tytön silmissä jännittävää ja kiehtovaa läheisyyttä, pitkiä katseita ja lempeitä sanoja, muuttuu nopeasti kosketuksiksi ja vielä nopeammin seksiksi, seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Vuosia myöhemmin jo aikuinen Vanessa joutuu vastatusten suhteen todellisen luonteen kanssa kun saman opettajan muut teot ja uhrit paljastuvat maan yli pyyhkäisevän #metoo-kampanjan myötä.

Amerikkalaisen Kate Elizabeth Russelin esikoisromaani Vanessa on herättänyt valtavasti huomiota ja sen oikeudet on myyty yli kahteenkymmeneen maahan. En ihmettele, niin voimakkaasti se iskee juuri tähän aikaan. Se on nuoren tytön kipeä ja surullinen kasvukertomus, toisaalta taas asemaansa ja valtaansa hirveällä tavalla väärin käyttävän ihmisen tutkielma. Stranen määritteleminen ”pelkästään” pedofiiliksi tai sairaaksi olisi minun mielestä liian helppo tulkinta. Mielestäni kyse ei ole vain seksuaalisesta halusta tai pakkomielteestä, vaan myös tarpeesta ja ennen kaikkea mahdollisuudesta käyttää suotua valtaa haluamallaan tavalla.

(Koska oli tilanne mikä hyvänsä: maailmassa on heitä, jotka kunnioittavat toisten ihmisten rajoja, ja sitten heitä, jotka eivät kunnioita. On heitä, jotka tilanteen ollessa epäselvä pysähtyvät miettimään, ja sitten heitä, jotka eivät pysähdy. On heitä, jotka ymmärtävät ystävällisyyden ja ahdistelun välisen eron, ja sitten heitä jotka eivät halua ymmärtää.)

Romaanissa kammottavan ja täysin vääristyneen suhteen jatkuminen hankalana ja pakonomaisena vielä silloinkin kun Vanessa on jo aikuinen, rakentaa kuvaa hyvin lohduttomasta maailmasta, jossa rikottu ihminen palaa rikkojansa luo koska mitään muuta ei ole. Aikuinen ihminen on omalla käytöksellään murtanut nuoren ihmisen, vielä lähes lapsen, kehityksen, orastavan identiteetin, sekä henkisen että fyysisen. Tilanteet, joissa Vanessa ja Strane ovat sängyssä, ovat todella vaikeaa luettavaa. Russell onnistuu hienosti kuvaamaan teini-ikäisen tytön mielessä myllertävää miellyttämisenhalua, avuttomuutta ja kömpelöä hellyyden kaipuuta tilanteessa, jossa Vanessa kuvittelee itse haluavansa olla, jossa hän tekee kaikkensa peittääkseen tuon hämmennyksen, koska hänhän haluaa tätä, hehän ovat rakastuneita. Koska sitähän rakkaus on: keski-ikäinen mies pukemassa teini-ikäistä tyttö mansikkapyjamaan ja pyytämässä tätä pyllistämään kameralle.

En voi muuta kuin teeskennellä, että olen samanlainen kuin ennenkin, mutta minua ympäröi kuilu, joka erottaa minut muista. En ole varma, onko seksi synnyttänyt kuilun vai onko vasta Strane saanut minut huomaamaan sen, vaikka se on ollut ympärilläni aina. Strane sanoo, että jälkimmäinen vaihtoehto on oikea. Hän väittää tajunneensa heti, kun näki minut, että olen erilainen kuin muut.

Samalla romaani nostaa esiin kiinnostavan kysymyksen siitä kenen tarinoita kerromme ja kuuntelemme, keitä uskomme ja miksi. Kirjan ilmestymisen jälkeen Russell on joutunut selittämään ja selittelemään sitä mikä kaikki kirjassa on totta ja mikä ei, onko hän kenties lainannut jonkun toisen tarinaa. Keskustelu tuntuu yhtä aikaa aivan absurdilta, niin kuin (jälleen kerran) kirja olisi jotenkin arvokkaampi jos se on totta, ja niin kuin tämä tarina vääristyneestä vallankäytöstä, hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta väkivallasta olisi tapahtunut vain yhdelle tai kahdelle tai tuhannelle.

Ongelmaton tämä monin tavoin tärkeä kirja ei kuitenkaan ole, varsinkin jos sitä tarkastelee kaunokirjallisten ansioiden kautta. Siinä on kerronnan tasolla epäuskottavuutta, joka näkyy etenkin siinä miten monipuolisesti ja analyyttisesti 15-vuotias Vanessa tilannetta ja suhdetta tarkastelee. Se on aivan liian pitkä, siinä on sivujuonteita jotka eivät oikein liity mihinkään eivätkä kasvata tai vie tarinaa minnekään. Sen kieli ei ole erityisen omaperäistä ja rytmikin ontuu, vaikka Sari Karhulahden käännös muuten sujuva onkin. Ennen kaikkea Vanessa on läpi teoksen niin täydellisen eksyksissä ja murrettu, että hänestä on jotenkin vaikea saada otetta vaikka hänet tekisikin mieli toistuvasti ottaa syliin ja sanoa että tuo kusipää ei ole edes sinun henkäyksesi arvoinen.

Lukeminen on siis monin paikoin raskasta ja jankkaavaa, ja silti oudon koukuttavaa, luin kirjan muutamassa päivässä. En voi olla miettimättä, miten hieno tästä olisi paljon tiukemmalla toimittamisella tullut. Minua kiinnosti myös Vanessan ja hänen vanhempiensa suhde, ja olisin mielelläni lukenut enemmän siitä miltä vanhempina tuntuu aavistaa ja jopa tietää tällaisen suhteen olemassaolo, ja olla silti jollain tapaa avuton sen edessä, olla tekemättä mitään, miten se on mahdollista (itse ajattelen etten ikinä olisi, mutta en tietenkään voi sitä tietää), mutta se olisi ehkä kokonaan toinen kirja.

Paljon heräsi ajatuksia myös siitä, miten tärkeää nuorille ja lapsillekin olisi saada järkevää ja rauhallista seksuaalikasvatusta tarkasti rajatun seksi – ja ehkäisyvalistuksen sijaan. Miten tärkeää olisi keskustella nuorten tyttöjen ja poikien kanssa siitä mitä seksuaalisuus tarkoittaa, mitä mielihyvä, koskettaminen, rakkaus ja luottamus, miten jokaisella ihmisellä on mittaamattoman arvokas oikeus koskemattomuuteen. Itse ainakin muistan miten täydellisen absurdilta tuntui puhe jostain kondomeista ja raskaudesta kun olin vasta hädintuskin alkanut ajatella, että saattaisin joskus haluta koskettaa tai suudella jotain toista ihmistä, että minussa on kohtia joiden olemassaolo tuottaa sellaista mielihyvää josta en mitään ymmärrä mutta haluaisin kyllä.

Eli paljon ajatuksia herättävä ja lukemisen arvoinen tämä kyllä on. Turhauttava, ahdistava, häiritsevä ja koskettava eikä sittenkään täysin lohduton romaani naisesta, joka kerran oli tyttö.

”Minulle on oikeasti tosi tärkeää, että Stranen ja minun suhde oli rakkaustarina. Ymmärrätkö? Se on minulle oikeasti ihan hirveän tärkeää. Koska ellei se ollut, mitä se sitten oli?”

Huom! WSOY järjestää romaanille tänään 2.9 klo 16.45-18 keskustelutilaisuuden, jota voi seurata suorana wsoyn facebook-sivulla. Keskustelua vetää erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström ja panelisteja ovat Krista Kosonen, Emmi-Liia Sjöholm ja Aino Vähäpesola.