Sinelmiä

42. Istun työhuoneessani ennen kuin lähden pitämään prosodian luentoa, yritän olla ajattelematta sinua, sitä että olen menettänyt sinut. Mutta miten voi olla niin? Miten voi olla? Olinko sinulle liian harmaa? Alakulon sininen? Katson luentomuistiinpanojani: Sy-dän-sú-ru on trokeemetron. Sitten painan pään pöytään ja pillahdan itkuun. Miksei tämä auta?

Siitä on jo yli kaksi vuotta kun luin Maggie Nelsonin Argonautit, mutta tuskin kuluu viikkoakaan ilman että ajattelen sitä, sen yksittäisiä lauseita ja hetkiä, polkuja, joiden reunoja tuskin vieläkään tavoitan, että on olemassa kerrontaa, joka voi olla täydellisen kirkasta ja alati laajenevaa, rajatonta ja upottavaa tavalla, joka ei aiheuta poispäin ajautumista, päinvastoin, joka tuo jotain, kaiken, lähemmäs.

Siksi oli enemmän kuin hämmentävää viime vuonna huomata, ettei Nelsonin Sinelmiä herättänyt minussa halua lukea. Aloitin kyllä, muutamankin kerran, mutta joka kerta tuntui kuin minun ja tekstin välissä olisi jotain, elämä, joskus niin käy, ja lopulta kirja jäi hyllyyn. Ajattelin, että jonain toisena päivänä, jossain toisessa ajassa.

Ja se aika koitti kolme päivää sitten, lautalla matkalla Hailuodosta mantereelle. Otin kirjan repusta ja aloin lukea, enkä sitten lopettanutkaan.

Sinelmiä on teos, tutkielma, jonka voi lukea yhdellä, toisella tai millä tahansa tavalla. Se on kaksisataaneljäkymmentä tekstiä. Se voi olla romaani, autofiktio, päiväkirja, runoutta, sanoja. Ja jos sen lukee oikealla hetkellä, on siihen mahdollista sukeltaa, täydellisesti ja kokonaan, eikä se sittenkään (välttämättä) täysin aukea, ei ensimmäisellä, toisella tai millään kerralla, mutta ei sen tarvitsekaan, aivan kuin se eläisi omaa elämäänsä, kertoisi jokaiselle juuri sen mitä sen täytyykin.

Tämä voi kuulostaa jotenkin monimutkaiselta tai ärsyttävältä, mutta ei se ole, lupaan.

154. On houkuttelevaa johtaa tästä jonkinlainen kehityskertomus: ajan mittaan rauhoitumme ja kasvamme ulos harkitsemattomasta rakkaudestamme kiihkoon (eli punaiseen); ajan mittaan opimme rakastamaan hienovaraisempia asioita, joissa on enemmän vivaihteikkuutta, ja sitä rataa. Minun rakkauteni siniseen ei ole kuitenkaan koskaan tuntunut kypsymiseltä tai hienostumiselta, saati rauhoittumiselta.

Läpi teoksen Nelson kuvaa rakkauden päättymistä, seksuaalisuutta, ruumiin reunaehtoja, ja sinistä. Kaipauksen, surun, nautinnon ja kivun rinnalle nousee myös valtavan kiinnostavia kulttuurihistoriallisia viittauksia, joiden äärellä huomaan tekeväni muistiinpanoja, trokee? Epikuros? missä on Sar-e-Sangin kaivos? katso Vincent van Gogh elokuva! Catherine Millet! Joni Mitchell Blue/River, muista jakarandapuu jne., ja se on ihanaa.

Ajattelen, että tällaista on, kun joku ruokkii mieltä.

Nelson on aivan poikkeuksellinen kirjailija. Omaehtoinen, syvästi tunteellinen ja todella älykäs, hurja. En osaa sanoa tätä mitenkään muuten kuin näin: hänen mielensä (ja kielensä) toimii jollain aivan erityisellä taajuudella, eikä hänen teoksensa silti ole millään tavalla vaikeita tai kikkailevia. Ilman näitä teoksia en uskoisi sellaisen olevan mahdollista.

Siinä missä Argonautit on yksi vaikuttavimmista ja tärkeimmistä kirjoista mitä olen koskaan lukenut, on tämä kiehtova, tarkka ja melankolinen kierre, jonka äärelle varmasti vielä palaan.

239. Mutta nyt puhutaan niin kuin rakkaus olisi lohtua. Simone Weil ilmoitti toisin. ”Rakkaus ei ole lohtua”, hän kirjoitti. ”Se on valoa.”

2 kommenttia artikkeliin ”Sinelmiä

  1. ”Ajattelen, että tällaista on, kun joku ruokkii mieltä.”

    Hyvin kiteytetty! Hetkittäin tunnen olevani jotenkin yksinkertainen tuota lukiessa, mutta sitten taas toisaalta tuntuu että tajuan tarkalleen kaikki sinisen sävyt joista Nelson kirjoittaa.

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle helmikekkonen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s