argonautit

 

Sinä käyt miehestä, minä odottavasta äidistä. Tarjoilija juttelee hyväntuulisesti perheestään, sanoo iloitsevansa puolestamme. Päältä katsoen saattoi näyttää, että sinun vartalosi muuttui koko ajan ”maskuliinisemmaksi” ja minun aina vain ”naisellisemmaksi”. Mutta sisältäpäin se ei tuntunut siltä. Sisältä me olimme kaksi inhimillistä eläintä ja koimme muodonmuutosta rinta rinnan, toistemme todistajiksi osuneina. Toisin sanoen me vanhenimme.

 

Olen nukkunut aivan liian vähän. Vauva on ollut koko päivän kiukkuinen, syönyt huonosti ja heittänyt tutin seinään, minua on itkettänyt noin viisi kertaa. Näistä lähtökohdista käsin minulla on noin neljäkymmentäkaksi minuuttia aikaa kirjoittaa kirjasta joka on niin täysi ja kirkas, niin älykäs ja rakastettava ja hauska, vikuroiva mestariteos,

koska minä haluan kirjoittaa tästä, enemmän kuin mistään kirjasta aikoihin,

koska tällaisia kirjoja maailma tarvitsee.

 

Maggie Nelson on amerikkalainen kirjailija ja taiteentutkija. Argonauteissa hän käy läpi rakkauttaan muunsukupuoliseen taiteilijaan Harry Dodgeen, heidän muodostumistaan perheeksi, omaa matkaansa äidiksi. Hän tarkastelee kuolemaa, kulttuuria, avioliittoa ja sukupuolta. Hän kehottaa katsomaan rakkaudelle, vanhemmuudelle ja elämiselle esitettyjä rajoja ja vaatimuksia, ihmisille sovitettuja odotuksia ja olettamuksia.

Ei ole lukuja, ei lineaarista järjestystä. Omasta elämästä solahdetaan keskelle filosofisia ja psykologisia polkuja ja onkaloita, samassa kappaleessa puhutaan anaaliseksistä ja imettämisestä, kuolema kulkee rinnakkain syntymän kanssa,

koko ajan on läsnä ihana pudotuksen tuntu,

kaikki on äärimmäisen henkilökohtaista vailla tirkistelyä,

ihmisyyden kunnioittamista,

loistavaa kerronnallista rajattomuutta,

melkein kuin lukisin useaa kirjaa yhtä aikaa.

 

Kaikki tämä vaatii kärsivällisyyttä, keskittymistä ja täydellistä pysähtymistä, ja kaikki tämä pökerryttää, hurmaa, kiehtoo ja haastaa.

Myönnän: aluksi minulla oli vähän vaikeaa, oma mieli jumissa sumussa ja sivuilla niin paljon etten saanut mistään kiinni. Aloin lukea muutaman sivun kerrallaan. Kaksi sivua päivässä niin että keskityin jokaiseen sanaan. Mietin että pitääkö kirjallisuuden olla tällaista kunnes tajusin ettei kirjallisuuden pidä olla yhtään mitään, se saa olla ihan mitä tahansa se haluaa, ja Nelson on kirjoittanut juuri niin kuin on,

on opittava sietämään että jokin voi olla enemmän kuin Kaksi.

 

Ja miten loisteliaasti kirja on rakennettu, en tiennyt että kirjan voi kirjoittaa näin, sinne tänne sieltä täältä, viittauksia Nelsonin lempiajattelijoihin, Butler, Clifton, Didion, Lacan, Wittgenstein, lainauksia heiltä jotka ovat kulkeneet näitä samoja mielen polkuja, joita Nelson ihailee ja kunnioittaa. Ja miten upeasti voikaan kirjoittaa seksistä, seksuaalisuudesta ja halusta, miten avoimesti ja vapaasti olematta tippaakaan tuhruinen tai huomionhakuinen.

Muistan alkuajoiltamme illan, kun seisoin vieressäsi ystävän valtavassa neljännen kerroksen ateljeessa Williamsburgissa, ilkialasti, ja huoneeseen lankesi työmaalta oranssi valokiila ja varjo, kun pyysit minua sanomaan ääneen, mitä haluan sinun tekevän minulle. Yritin koko ruumiini voimalla kehittää sanottavan lauseen. Tiesin, että olet hyvä peto, mutta tuntui kuin edessäni olisi kohonnut suunnaton vuori, elämänmittainen vastahakoisuus vaatia sitä mitä haluan, pyytää sitä. Sanat, jotka viimein löysin, saattoivat olla Argo, mutta nykyään tiedän: mikään ei korvaa niiden lausumista omalla suulla.

 

Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän kirja vei mennessään. Käytin jokaisen mahdollisen hetken sen lukemiseen,

rakastuin.

Ja loppu, se on niin hieno, itkin paljon mutta sellaista hyvää itkua, onnellisena tästä kirjasta, sen jokaisesta lauseesta, siitä miten se matkan aikana hajoaa tuhanteen osaan mutta pysyy silti ehjänä; omalakisena ja kauniina, rakkaudentäyteisenä, lohdullisena ja älykkäänä.

Olen myös hurjan onnellinen siitä, että vaikka olen tänä vuonna lukenut vähemmän kuin koskaan, olen myös lukenut aivan järisyttävän upeita kirjoja, ainutlaatuisia, aivan kuin olisi tapahtunut jokin murros kirjallisuudessa, uusi mahdollinen aika,

ja siitä että juuri tänään vauva päätti nukkua kokonaiset kaksi tuntia.

2 kommenttia artikkeliin ”argonautit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s