Top Dog

Sarjojen saralla on ollut pidemmän aikaa vähän hiljaista. Mikään ei ole tehnyt sen kummempaa vaikutusta. Moni on alkanut todella lupaavasti, kuten vaikkapa alkuvuoden hitti Aikuiset, jonka ensimmäiset jaksot saivat nauramaan ääneen ja jonka tunnelmassa oli jotain tosi raikasta ja kevyttä, hyvässä rytmissä tätä aikaa ironisoivaa, mutta joka sitten kuitenkin vähän lässähti. Tai ehkä ei sentään lässähtänyt, mutta se jokin vain katosi.

Ruudusta katsoimme englantilaisen Apple Tree Yardin, joka oli hyvä ja Emily Watson aina niin ah, mutta joka ei sitten kuitenkaan jäänyt kovin vahvasti mieleen. HBO:n Björnstad oli vielä parempi, hidas ja tarkka, miljööltään kiinnostava, tunnelmaltaan hienosti tunkkainen ja kipeä.

Mutta nyt olemme katsoneet Yle Areenasta ruotsalaista, Molly Hartlebin ohjaamaa Top Dogia, joka perustuu Jens Lapiduksen teoksiin, ja tykkään siitä todella paljon. Vielä on yksi jakso kahdeksasta jäljellä, jos kello ei olisi eilen ollut yli puolenyön olisin ehdottomasti halunnut katsoa senkin.

Aika perinteisenä rikossarjana alkava mutta vähitellen syvemmäksi laajeneva sarja on hallittu, häiritsevä ja koukuttava tarina yritysmaailmasta, perheestä ja sukupolvien yli jatkuvasta rikollisuudesta. Juristina toimivan Emily Janssonin (Josefin Asplund) ja vankilasta ehdonalaiseen vapautuvan Najdan ”Teddy” Maksumicin (Alexej Manvelov) tiet kohtaavat ja toisin kuin näissä tarinoissa yleensä, ei heidän välilleen samantien synny jotain sanatonta ymmärrystä ja läheisyyttä, vaan heidän maailmansa pysyvät pitkän aikaa (uskottavan) erillään toisistaan. Kovuudestaan huolimatta kerronta ei mässäile väkivallalla ja juoni onnistuu muutaman kerran yllättämään täysin. Molemmat näyttelijät ovat todella hyviä ja varsinkin Manvelov on upea, katseessaan yhtä aikaa suru ja tahto, viiltävä ymmärrys siitä miten vaikeaa menneisyyttä on paeta.

Ei tämäkään elämää tai sydäntä järisyttävä ole, mutta kuitenkin sellainen jota ei millään haluaisi lakata katsomasta. Jotenkin se, miten pienellä henkilöistä on mahdollista luoda eheitä, kokonaisia maailmoja sisällään kantavia ihmisiä, tuntuu olevan useimmissa sarjoissa lähes mahdotonta. Kerronta on liian nopeaa tai epäuskottavaa, kaikki pitää selittää auki tai näyttää, ja aivan liian vähän jätetään happea ja tilaa katsojan omalle mielikuvitukselle. Tässä parasta on se, miten alleviivaamattomia, monimutkaisia ja ristiriitaisia henkilöt ovat, miten heitä kohtaan voi tuntea sympatiaa vaikka he tekevät hirveitä asioita, miten heille toivoo hyvää vaikkei heitä läheskään aina ymmärrä. Parhaimmillaan tällainen dynamiikka on Sopranosissa ja The Wiressä, eikä tämä nyt niiden tasolla ole, tietenkään, mutta jo se, että ne tulevat katsoessa pienissä hetkissä mieleen, on aika poikkeuksellista ja mahtavaa. Ja on tässä myös muutamia pieniä epäuskottavuuden hetkiä mutta olkoon. Silloin voi katsella Manvelovin silmiä.

Mutta jokin todella hyvä draamasarja olisi kyllä ihana. En edes muista mikä olisi edellinen. Unbeliaveblesta on kohta jo vuosi ja sekin oli rikossarja. Jokin uusi Mullan alla, tai West Wing, tai Girls olisi ihana. Succsessionin kolmas kausi olisi ehkä paras mutta sen aikataulu on jatkuvasti viivästynyt. Odotellessa otan kaikki suositukset vastaan.

9 kommenttia artikkeliin ”Top Dog

  1. Mäkin katsoin Top Dogin, ja tykkäsin tosi paljon! Henkilöt oli tosiaan monivivahteisia, ja kiinnostavasti näytettiin, miten rötöksiä tehtaillaan eri yhteiskuntaluokissa, ehkä vähän eri tavoin vain. Ja se Teddyn katse… Jos kiinnostaa pysyä Ruotsin tunnelmissa, suosittelen Kalifaatti-sarjaa Netflixissä! Ei ehkä ihan kaipailemaasi Mullan allan tai Successionin genreä, mutta kiinnostava, karmiva ja todella jännä. Kertoo siis Isis-kalifaatissa asuvasta naisesta ja ruotsalaisista nuorista, joita sinne värvätään. Aihe on tietty rankka ja sarja oli paikoin raakakin (ja välillä vähän epäuskottava), mutta myös koukuttava. Ja toinen pääosan esittäjä Gizem Erdogan aivan jäätävän hyvä. Tää jäi mulla väikkymään mieleen pitkäksi aikaa.

    Tykkää

    1. Hei kiitos! Oon kyllä ollut Ruotsi-tunnelmissa nyt tosi paljon kun tämän lisäksi oli Kärlek & Anarki ja Björnstad ja just luin loppuun (mielettömän upean) Isän säännöt, että sopisi kyllä hyvin, toi raakuus vaan arveluttaa kun en nykyään oikeasti kestä juuri mitään, mutta ehkä uskallan kokeilla kuitenkin! Manvelov olisi myös Ennen kuolemaa-sarjassa jota on kehuttu tosi paljon mutta se on ainakin Areenasta poistunut, täytyy katsoa jos jostain muualta löytyisi.

      Tykkää

  2. Kiitos vinkistä, täytyy testata tätä! Mullakin on ollut vähän sarjatyhjiötä jo jonkun aikaa. Katsoitko muuten jo The Crownin viimeisimmän kauden? En ole huomannut, että olisit siitä vielä kirjoittanut. Lukisin mielelläni, mitä ajatuksia se herätti! Itselläni tuli jotenkin ristiriitaiset fiilikset…

    Liked by 1 henkilö

    1. Kannattaa! Eilen katsoin vikan jakson ja oli hieno lopetus myös. Ja katsoin, ja tykkäsin! Se taitaa olla mulle vähän semmoinen turvariepu-sarja, hahaa, siis sillä tavalla etten osaa katsoa sitä kovinkaan kriittisesti, rakastan vaan upota sen maailmaan, siksi en siitä varmaan ole kirjoittanutkaan. Mutta alkoi nyt kiinnostaa sun ajatukset, ne ristiriidat!

      Tykkää

  3. Mullekin The Crown on aiemmin toiminu just niin, että siihen on ollu mukava uppoutua. Ja jotenkin se, että perustuu oikeisiin tapahtumiin, on ollut kiehtovaa, vaikka toki tiedostan, ettei sarja tietenkään kerro asioita juuri niin kuin oikeasti on tapahtunut. Tämä viimeisin kausi oli itselleni kuitenkin jotenkin pettymys. Minusta henkilöhahmot ei ehkä enää ollu niin taitavasti rakennettuja ja kiehtovia, kuin aiemmin. Erityisesti häiritsi se, miten Dianasta ja Charlesista oli tehty jotenkin ehkä liiankin alleviivatun naiiveja ja epätoivoisia, että en kokenut sitä uskottavaksi (vaikka ovathan saattaneet juuri sellaisia ollakin!). Katsomisesta on jo sen verran aikaa, että ajatuksetkin on jo vähän unohtunu, mutta tavallaan siis kuitenkin tykkäsin sarjasta, mutta jotain siitä aiemmasta kokemastani vaikuttavuudesta puuttui.

    Tykkää

    1. Joo ymmärrän! Ja ehkä jotain samankaltaista oli itselläkin. Osittain arvelin sen johtuvan siitä, että ensimmäiset jaksot olivat senkin takia niin kiehtovia kun ajoittuivat niin kauas, nyt oltiin jo niin lähellä etteivät enää tuntuneet sillä tavoin yhtä aikaa todelta ja sadulta, vaan enemmänkin (paikoin) kuin olisi lukenut jotain juorulehtiä. Vaikka samalla kyllä pidin paljon Dianan esittäjästä ja myös siitä että Charlesista oli tehty enemmän ihminen kuin mitä julkisuudessa on nähty. Kiinnostaa kyllä miten tuleva kausi on rakennettu, onko fokus edelleen eniten Dianassa (varmaan) ja mille muulle siinä rinnalla annetaan tilaa. Diana on kyllä kiehtonut mua pienestä pitäen, varsinkin nyt kun oikeasti kunnolla tajusin, että hän oli kuollessaan nuorempi kuin itse olen nyt. Eli kyllä kokonaisuus edelleen vahvasti plussan puolella 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s