Naamiotta

Aluksi:

Patriarkaatti on ideologia ja hierarkinen yhteiskuntarakenne, jossa miehillä on etuasema naisiin nähden. Etuasema antaa miehille valtaa, etuoikeuksia ja resursseja erilaisissa yhteyksissä: perheen sisällä, yrityselämässä ja työpaikoilla. Patriarkaatti määrää rooleja, joita miesten ja naisten tulisi noudattaa, ja samalla se määrittelee naisten ja miesten materiaalisen todellisuuden.

Ja sitten:

Koska yhteiskunta on yleisesti ottaen patriarkaalinen – yhteiskunta suosii miehiä, jotka ovat etuoikeutetuissa asemissa – se tekee vaikeammaksi hahmottaa, että miehetkin kärsivät. Patriarkaatti on kaksiteräinen miekka, myrkyllinen lääke: sama järjestelmä, joka asettaa miehet etuoikeutettuun asemaan, myös rajoittaa heitä – estää heidän kasvuaan ja on heillekin vahingollinen.

Eli:

Tahdon tällä kirjallani riisua naamion jäykältä, rajoittuneelta miehisyydeltä, joka tekee pojista ja miehistä kykenemättömiä kohtaamaan omat tunteensa ja opettaa heidät tarkoituksella tai tahattomasti aggressiivisiksi, dominoiviksi persooniksi. Pyrin myös tarjoamaan ratkaisuja siihen, miten miehet voivat parantua traumoistaan, oppia pois juurtuneista ajatusmalleista ja luoda muutosta, jotta seuraavan sukupolven miehet voivat elää onnellisesti omana itsenään, itsevarmoina omasta miehisestä identiteetistään.

.

.

Oikeastaan voisin jättää tämän kirjoituksen tähän ja sanoa vain, että ihan jokaisen kannattaa lukea tämä J J Bolan teos Naamiotta (S&S, suom. Niko Koski) (ehkä oikein erityisesti jokaisen 14-25 -vuotiaan), mutta jatkan nyt kuitenkin hetken. Koska vaikka tämä on aika perustason tekstiä eikä sinänsä tarjoa asiaan jo perehtyneelle mitään suuria ahaa-elämyksiä, on siinä silti todella paljon sellaista, jonka äärelle on tärkeä pysähtyä, ja joka lopulta avarsi myös omia tapojani ajatella ja katsoa ihmistä.

J J Bola on isobritannialainen kirjailija ja puhuja, joka ennen kirjailijanuraansa teki töitä nuorten parissa. Hänen kertojaäänensä on todella miellyttävä ja helposti lähestyttävä, sellainen, että kirjan lukeminen tuntuu enemmänkin keskustelulta. Bola pohjustaa yhteiskunnallisia teemoja omilla kokemuksillaan rakentaen selkeän, eheän ja tiiviin kokonaisuuden elämästä miehenä näinä aikoina, ja tulee siten tarjonneeksi myös naisille mahdollisuuden tarkastella patriarkaattia toisesta, miehisestä näkökulmasta. Samalla on ilahduttavaa, että kirja ei sysää vastuuta miehisyyteen liittyvistä yhteiskunnallisista kysymyksistä naisille, vaan nostaa ne esille ihan itse.

Paikoin kaipasin akateemisemmalle tekstille hieman enemmän taustoitusta ja viitteitä, toisaalta olisin myös mielelläni lukenut hänestä itsestään enemmänkin, niin tarkkaa ja osuvaa oli mm. hänen kokemuksensa urheilusta ja siitä syntyvä laajempi analyysi tunteista ja yhteisöllisyydestä, sekä alun kohtaus, jossa hän teini-ikäisenä kävelee Lontoossa käsi kädessä setänsä kanssa, se on kongolaisessa / ranskalais-afrikkalaisessa kulttuurissa aivan tavallista, sillä tavalla miehet solmivat siteitä ja osoittivat mieltymystä ja kiintymystä toisiaan kohtaan, ja törmää puolituttuun teinijoukkoon, jolle tällainen tapa on paitsi vierasta myös tuomittavaa ja hävettävää.

Jälkimmäisestä nousee pintaan kysymys, joka on niin yksinkertainen, että melkein naurattaisi jollei se olisi niin oleellinen: miksi se, että pojat ja /tai miehet pitävät toisiaan kädestä kiinni on eri asia kuin se, että tytöt ja /tai naiset tekevät niin? Miksi se on jotain noloa, outoa, jopa säälittävää? Miksi? Eihän siinä ole mitään järkeä. Mutta niin todella moni ajattelee ja tuntee, ja voin myöntää itsekin, että jos näen teini-ikäisen pojan pitävän isäänsä kädestä kiinni, on se minusta yllättävämpää kuin se, että kyseessä on äiti ja tytär. Ja tämä tällainen ei synny tyhjästä. Sille on syynsä miksi me yhdistämme hellyyden, läheisyyden ja lämmön naisellisiksi piirteiksi vaikka miehet tarvitsevat niitä yhtä lailla. Asioiden, tilanteiden ja reaktioiden taustalla on aina historiallisia ja yhteiskunnallisia rakenteita, järjestelmä, ja ennen kaikkea kysymys, jonka Bola todella taitavasti pukee sanoiksi: millä järjellä hyväksymme yhteiskuntana pikemmin miesten välisen väkivallan kuin rakkauden? Että on ikään kuin enemmän normaalia, jos mies lyö toista miestä kuin vaikkapa pitää tätä kädestä tai suutelee häntä. Miksi me sallimme naisille toista ja miehille jotain muuta ja toisinpäin?

Ja tästä päästäänkin siihen mikä kirjassa on parasta.

Bola onnistuu lyhyessä kirjassaan nostamaan todella napakasti esille ja myös avaamaan auki valtavan määrän feministisiä teemoja. Koska juuri siitä on kyse. Kirjoittaessaan naisvihan taustoista ja seurauksista, sosiaalisen median luomista paineista, miehisyyden kuvien historiasta, urheilusta ja mielenterveydestä, toivoessaan ja vaatiessaan tasa-arvoista yhteiskuntaa, kirjoittaa Bola ennen kaikkea feminismin perimmäisestä tarkoituksesta, eli tasa-arvosta. Koska juuri tämä on se pointti, joka on niin yksinkertainen ja silti yhä edelleen niin monelle niin monimutkainen. Tasa-arvoinen (ei tasa-arvoisempi, vaan tasa-arvoinen) yhteiskunta on loppujen lopuksi paras vaihtoehto ihan jokaiselle (tai ehkei kenties heille, jotka eivät halua minkään muuttuvan tai luopua omista eduistaan edes muiden kustannuksella, jotka eivät ymmärrä, halua ymmärtää tai vaan välitä, mutta heihin en halua nyt tuhlata tässä aikaa).

Tilan ja rauhan antaminen mahdollisimman monille äänille, kokemuksille, sukupuolille, tarinoille, taustoille ja tunteille keventää meidän kaikkien elämistä ja olemista.

Ja kyllä, myös sinun, joka koet, että nämä asiat eivät koske sinua, sinullahan on kaikki hyvin ja saat toteuttaa itseäsi juuri sellaisena kuin olet, olet vahva, itsevarma ja oman elämäsi sankari, lähinnä vähän pyörittelet silmiäsi kun taas kerran pitää puhua jostain sukupuolista ja luokista ja sorrosta, että mikä tässä nyt on aina niin vaikeaa, miksi pitää kaikesta valittaa, naisethan saavat äänestää ja käydä töissä ja monessa maassa tehdä abortinkin ja välillä kenties saada oikeuttakin kun hänet raiskataan / maalitetaan twitterissä / pahoinpidellään kotona, että ennen oli asiat oikeasti, siis oikeasti, paljon huonommin, että eikö vaan voitaisi nauraa vitseille niin kuin ennenkin ja pitää tunteet lähinnä piilossa, olisi ihan totta kaikille paljon helpompaa jos lopetettaisiin tämä jatkuva asioista puhuminen ja kokemusten vatvominen, että kyllä minäkin tunnen yhden homon ja kerran juttelin yhden maahanmuuttajan kanssa ja niillä vaikutti olevan ihan hyvä fiilis, ja lopetin seuraamasta sitä yhtä poliitikkoakin joka instagramissa kertoi uskovansa puhtaampaan rotuun, että ei minulla ole tässä asiassa tai kenenkään kanssa mitään ongelmaa, enkä kuitenkaan ole varsinaisesti nähnytnähnyt missään mitään rasismia tai väheksyntää ja ollut naisillekin aina ystävällinen, että annetaanko hei nyt vaan olla ja ollaan vaan.

Koska myös sinun sisälläsi ja ympärilläsi on se sama rakenne ja järjestelmä ja siitä vapautuminen saattaa avata ovia, joista et ole osannut edes haaveilla, nostaa pintaan tunteita, ajatuksia ja mahdollisuuksia, joiden äärellä jotain sellaista mille sinulla ei vielä ole edes sanoja vapautuu. Ajattelepa sitä. Tai jos et halua ajatella, tai et usko koko juttua tai minä olen väärässä, niin ainakin voit sitten olla ihan hiljaa ja antaa toisten puhua, koska kuten sanoit, tämähän ei edes koske sinua.

Ja miten paljon toivon, että silti kuuntelet.

Tärkeintä on ymmärtää toisen elämää ja kokemuksia ja oppia toisen todellisuudesta, oli hän sitten samanlainen tai erilainen. Näin voimme kasvaa ja ymmärtää paremmin kaikkia ihmisiä, ja näin maailmasta saadaan sellainen paikka, jossa ketään ei sorreta sen vuoksi, että hän on oma itsensä.

Tämä on nyt taas sitä rautalangan vääntämistä mutta väännetään silti:

jos sinä et ole kokenut rasismia, se ei tarkoita etteikö sitä olisi, ihan kaikkialla. Jos sinä et ole kokenut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa, se ei tarkoita etteikö sitä olisi, kaikkialla ja kaikkiin sukupuoliin kohdistuvaa. Jos sinä et ymmärrä mitä väliä sillä on kuka kertoo ja esittää kenenkin tarinoita, se ei tarkoita etteikö se olisi tärkeää. Jos sinua ei ole kiusattu, arvosteltu, syrjitty, väheksytty, uhattu tai halveksittu ihonvärisi, sukupuolesi ja/tai seksuaalisuutesi vuoksi, se ei tarkoita etteikö sitä tapahtuisi kaikkialla, jatkuvasti, ja kyllä, yhä vain, vaikka näistä on jo tovi hieman enemmän puhuttu.

Jos jokin tässä tekstissä mainittu asia herättää hämennystä, ärtymystä, pelkoa, uteliaisuutta, iloa tai innostusta, suosittelen lukemaan Bolan teoksen. Ja suosittelen kyllä muutenkin. Lempikirjablogissani Laura kirjoittaa kirjasta tosi hyvin, sekin teksti kannattaa käydä lukemassa. Tässä hyvä tiivistys, joka osuu myös yksiin oman luentani kanssa:

Niin sanotut ”kovat faktat” eli selkeät prosenttilukemat tukevat kerrontaa, mutta tuntuvat pitävän hieman myös kiinni ensisijaisesta kohderyhmästä: miehistä, joille faktat ja selkeä esitys nyt vain toimii. Asetelma on sinänsä hieman nurinkurinen, sillä Bola sortuu kerran jos toisenkin kirjassa hieman toistamaan samaa, josta yhteiskuntaa kritisoi, mutta sitähän inhimillinen tiedon muodostaminen toki on. Emme ole valmiita emmekä täydellisiä, joten ei sitä tältäkään kirjalta tarvitse välttämättä odottaa, mutta ehkä vain itse olen jo sen verran aihetta käsitellyt, että sukupuolten erojen korostaminen ja miestieto/naiserityinen feminismi vierastuttaa. Haluaisin, että olisimme jo tästä pidemmällä, mutta sehän ei minun halustani ole kiinni. Emmekä me oikeastaan ole, emme, jos keskustelemme asiasta jossain muualla kuin omassa feministikuplassani. Ja siksi Bolan kirja on toki tärkeä ja ajankohtainen, edelleen.