Maid

Sisältövaroitus: väkivalta

’

“Before they bite, they bark. Before they hit you, they hit near you.”

’

Rähjäinen asunto on hiljainen. He makaavat vuoteessa, mies on sammunut, hengitys on raskasta mutta katkonaista.

Hetken kuluttua nainen nousee, ottaa komerosta valmiiksi pakatun repun, sujauttaa lenkkarit jalkaansa, hakee nukkuvan lapsen syliinsä, lähtee yöhön.

’

Netflixin pienimuotoinen ja hurjasti kehuja kerännyt Maid kuvaa parisuhdeväkivaltaa ja perhesuhteita, mutta myös yhteiskunnan monimutkaisia, käsittämättömiä ja kafkamaisia ulottuvuuksia.

Kun nuori Alex (säkenöivän ihana, eloisa ja vähäeleisen tarkka Margaret Qualley) jättää avomiehensä ja lapsensa isän, on valtavaa rohkeutta ja voimaa vaativa teko vasta vaimea alkusoitto sille mitä on edessä.

Rahattomana, työttömänä ja kouluttamattomana on mahdotonta saada ovia auki, ja jos yksi aukeaakin, on sen takana vain seuraava, ja seuraava. Nälkäisenä ja univajeisena on vaikea pitää itsensä kasassa, saati hoitaa lapsi, fyysisesti raskas työ, huoltajuuskiista, asunto ja menneisyyden taakka, ylipäätään hahmottaa mitä vuosien saatossa on tapahtunut.

Tärkeässä kohtauksessa Alex selittää tilannettaan sosiaalityöntekijälle, joka ehdottaa hänelle yösijaa turvakodissa. Alex pudistaa päätään ja vastaa, ettei häntä kuitenkaan ole ihan oikeasti, oikeasti pahoinpidelty. Työntekijän ilme kertoo kaiken.

Alexin ja hänen tyttärensä Maddyn matka kohti parempaa, turvallista elämää, aina ensimmäisestä autossa nukutusta yöstä lähtien, on koskettava ja hallittu, kaikesta isosta ja viiltävästä draamasta huolimatta vakaa ja rauhallinen, raikas.

Väkivalta, ahdistus ja suru läikehtivät mukana, mutta tarina ei jää niiden alle, vaan keskiössä pysyy nuori nainen ja pieni tyttö, heidän arkinen taistelunsa, jonka ytimessä on äidinrakkaus ja elämän jano, eläimellinen halu suojella ja selviytyä, löytää koti.

Sarja kuvaa todella taitavasti henkisen väkivallan musertavaa painoa, sekä sukupolvien yli jatkuvia haitallisia ja vaarallisia toimintamalleja, sitä, mitä pelossa eläminen ihmiselle tekee. Ehkä juuri sen vuoksi sarjaan hienosti kirjoitetut, Alexia auttavat ja tukevat sivuhenkilöt tuntuvat erityisen tärkeiltä, jokainen aidosti lempeä hymy, sana ja teko muodostuu merkittäväksi.

En ole Unbelievablen jälkeen nähnyt mitään näin hyvää uutta sarjaa. Vahva suositus. Sydän on särkyä, mutta toivoa on. Viimeiset kuvat jäävät mieleen pitkäksi aikaa.

’