Vaikeampaa on olla näkemättä unia

Reitin voi hukata kahdella tavalla. Voi pudota karttalehdeltä niin, että kaikesta vieraasta tulee vapauden synonyymi. Silloin mikä tahansa katu kuljettaa kohti ja suunta on aina loppujen lopuksi oikea. Mikään ei ole ennalta arvattavaa ja jokainen kohtaaminen voi auttaa löytämään sen, mitä ei osannut kaivata.

Sillä tavalla olisin halunnut eksyä; kadota katveisiin ja porttikonkeihin. Sen sijaan eksyin tuttuihin huoneisiin. Jäin harhailemaan toistoon. Olohuoneesta makuuhuoneeseen ja makuuhuoneesta olohuoneeseen, takaisin makuuhuoneeseen ja keittiöön, olohuoneeseen ja keittiöön. Kaadoin tuoremehua lasiin ja paistoin kananmunia, mutta omat käteni kävivät vieraiksi. Kun katsoin tytärtä, katsoin aina ohi.

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa, niin lähelle se monin tavoin tulee.

Hetkittäin tuntui siltä, kuin lukisin omaa kirjaani, lukisin Helenan tai Mirjan ajatuksia. Tai ei, kuin lukisin Mirjan ajatuksia ihan ensimmäistä kertaa, koska en niitä itse koskaan kirjoittanut.

Tunne on niin häkellyttävä, pakahduttava jopa, ettei minulla ole sille sanoja.

Sanon siis näin: runoilija Kristiina Wallinin ensimmäinen romaani Vaikeampaa on olla näkemättä unia on kielellisesti yksi hienoimmista ja koskettavimmista mitä olen koskaan lukenut.

Se soljuu tiheänä ja vakaana rakentaen sanoista kuin jotain kaunista korua, joka ei kuitenkaan ole vain kaunis tai vain koru, vaan tumma, upottava ja moniin kerroksiin ulottuva tärkeä tarina lähtemisestä ja muistamisesta, lapsen ikävästä ja rakkaudesta, äidin pelosta ja surusta, siitä mikä ihmisessä on näkyvää ja mikä näkymätöntä. Se onnistuu piirtämään esiin kuvan naisesta erilaisten aikojen ja tilanteiden pyörteissä, tunteiden monimutkaisista ja kipeistä sävyistä.

Kun aloit puhua merestä, putosin leikin ulkopuolelle. Kerroit kuinka vesi vyöryy ylitse, ja minä hymyilin ja nyökyttelin kuin opetettu pieni apina. Silitit hiuksiani ja sanoit, että meri on hyvä. Että uppoaminen on laulu. Upoksissa voi kuulla oman pulssinsa, lyönti lyönniltä rauhoittavan sykkeen.

Minulle vesi tarkoitti suojärven äkkisyvää, tarkoittaa kai yhä: mustia ahvenia, keltaista uimapukua ja suopursujen valonhohdetta. Johannes ui pitkin vedoin, mutta minä olin vikkelä sammakko. Nuijapää. Poikanen. Raajat uursivat veteen onkaloita, jotka sulkeutuivat heti. Kun ihminen on mennyt, järvi korjaa itsensä, Johannes sanoi. Niin oli silloin, siihen me uskoimme.

Varjoisa uimalampi oli minun todellisuuttani enkä ymmärtänyt syvää, jota kaipasit. Ymmärsitkö itsekään? Vuosien jälkeen voisit kai tunnustaa, ettei jutuissasi ollut järjen häivää.

Upotit meidät kieleen, joka hajotti maailmaa samassa virkkeessä kuin jäsensi sitä.

Aina rakkaus ei vain riitä, ihmiset saattavat silti eksyä toisiltaan. Ajatuksessa on jotain hirveän surullista ja inhimillistä yhtä aikaa, ja Wallin tavoittaa nämä molemmat puolet ihailtavan taitavasti.

Kerronnassa on läpi syvän surun jotain ilmavalla tavalla ehdotonta, pidän siitä. Romaanin kieli on kuin oma maailmansa, sen lainalaisuuksista koottu, ja ote niin ihmeellisen varma, että kokonaisuus vie mennessään, aina loppuun saakka, jonka hiljaisuudessa on myös tarpeellista lohtua.

Unohtaminen on helppoa, kyllä minä sen tiedän. Vaikeampaa on olla näkemättä unia.

Vaikka sanoja on vaikea löytää, palaan uudestaan ja uudestaan siihen häkellyttävään tunnistamisen kokemukseen, siihen miten lähelle tämä kirja omaani tulee, jopa yksityiskohtia myöten. Punainen mekko, isä ja tytär keittiössä, kysymys johon ei ole vastausta, vuosien paino ja tyhjyys kaiken yllä. Nainen, joka on kaunis ja hirvittävän yksin. Kaikki on hyvin, he(kin) sanovat.

Äiti ja tytär. He ovat olemassa, mutta eivät kuitenkaan totta.

Niin hieno romaani, niin ihmeellinen lukukokemus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s