Everstinna

 

Mie hunteerasin, että ihminen on ko rotta, se soppeutuu aina.

Joskus romaani voi heti ensimmäisiltä sivuilta viedä mennessään niin että kaikki muu, koko ympäröivä todellisuus, muuttuu pelkäksi taustakohinaksi. Ja joskus näin voi käydä silloin kun sitä vähiten odottaa.

 

Rosa Liksomin romaani Everstinna oli lähtökohtaisesti kaikin puolin sellainen, jota en ilman yhtä iltaa Savoyssa olisi koskaan tullut lukeneeksi. Suomen historiaan, sotaan ja Lappiin sijoittuva, voimakkaalla murteella kerrottu hyvin rujo ja fyysinen tarina tuntui kokonaisuudelta, joka jättäisi minulle vain ulkopuolisen olon.

En olisi voinut olla enempää väärässä.

Everstinna on huikea, kauhea, upea, moniulotteinen ja niin elävä romaani, etten muista toista. Se kuvaa sotaa valtioiden ja ihmisten välillä, tarkastelee alistamista ja alistumista, ihmisen eläimellistä halua elää, nauttia ja selviytyä. Se on romaani luonnosta ja rakkaudesta, väkivallasta ja murtumisesta, tahdonvoimasta ja kirjailijuudesta. Ennen kaikkea se on täysi, vimmainen ja kaunis kuva tytöstä joka kasvaa palo sisällään, naisesta joka hullaantuu, uskoo ja rakastuu, ihmisestä joka revitään palasiksi mutta joka ei tuhoudu, päinvastoin.

Liksom kuvaa tarkasti ja kaunistelematta 1930- ja -40 lukujen aikaa, Suomea Saksan ja Neuvostoliiton välissä, ihmisen tarvetta olla voittajien puolella. Monologiromaanissa natsiaatteen painajaismainen mielenmaisema ja hirviömäiset teot välittyvät yhden naisen katseen kautta, viha ja sokeus levittäytyvät maailmaan samalla kun rakkaus ja himo tulvivat hänen sisälleen.

Isä teki minusta valkosen Suomen tyttären, Eversti natsin. En häpeä kumpaakhaan.

 

Rakkaus itseään melkein kaksikymmentä vuotta vanhempaan Everstiin määrittää matkan aikuiseksi: intohimoinen ja helläkin rakkaus muuttuu sodan jälkeen helvetilliseksi avioliitoksi, kidutuskammioksi. Loppua kohden paljastuvat kauheudet kiertyvät niin syvälle että kirjaa on vaikea lukea, on vaikea hengittää.

Ja silti, tämä nainen, Everstinna, on kuin jokin upea, uljas eläin, mieleltään ja ruumiiltaan niin villi ja ehdoton, ja Liksomin kieli ja kerronta niin kertakaikkisen mahtavaa, että lukiessa alkaa tuntea jopa ylpeyttä siitä että saa kulkea hänen rinnallaan, kuulla tämän tarinan. Kokemus on niin järisyttävä ja täysvaltainen etten oikeasti tiedä miten romaanin voisi kirjoittaa tätä paremmin. Vertailu on sinänsä hyödytöntä, ja maailmassa on paljon kirjoja jotka ovat minulle tärkeämpiä ja rakkaampia kuin tämä, mutta jokin täysin poikkeuksellinen voima ja tunne tässä kirjassa on.

Ja tässä naisessa, taiteilijassa ja taistelijassa.

Entisaikhaan ihmiset aattelit, että elläimet on meän yläpuolela ko ne aistivat semmosia asioita mistä ihminen ei tiä mithään. Se lohuttaa minua. Mie olen myöski niin laaja ja monheen suunthaan levittäytyvä persoona, että viihyin omassa seurassa kaikhein parhaiten. Olen itteleni Talasjänkän rannaton kurkihetteikkö, Jerisjärven hietikkoinen ranta tai tutkimaton rehevän kosteana aukeva suo. Mie olen milloin yhtä houkutteleva ko auringon lämmittämä pihapiennar tai kasvimaa, millon sulonen ko tuleentunnu, kypsä ohra. 

 

Olen edelleen vähän hämilläni siitä minkälaisen vaikutuksen Liksomin kieli minuun teki, miten nopeasti minä unohdin koko murteen, miten se hyvin pian lakkasi tuntumasta kieleltä ja muuttui kuin sydämenlyönneiksi, hapeksi joka virtasi tarinan sisällä ja sieltä läpi.

Olen edelleen mykistynyt tästä virtuoosimaisesta kirjasta, tätäkin tekstiä jo tuntikausia kirjoittanut.

Mietin tarinan kaunista alkua ja loppua, tummana kaartuvaa ja vaaleana aukevaa taivasta, yötä siinä välissä, yhtä elämää, niin hurjaa ja hullua, niin täydellisen elettyä. Koska suurista ja hienosti yksilön tasolle vedetyistä historiallista kehyksistä riippumatta tämä jää mieleen poikkeuksellisen vahvan ja kiehtovan naisen kuvauksena, osoituksena siitä että selviytyminen on mahdollista, että toivoa on, aina ja kaikkialla.

 

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin ”Everstinna

  1. Minulle kävi samoin, melkein jätin tämän lukematta romaanin lähtökohtien vuoksi. Aloin lukea itse asiassa yhden unen ansiosta. Ystäväni oli lukemassa tätä (oikeasti, ei vain unessa) ja unessa hän määräsi minut lukemaan Everstinnan. Herättyäni latasin tämän sähkökirjana. Olin hieman huvittunut, koska harvoinpa uni on lukemisiini vaikuttanut. Kun sitten aloitin, olin heti Everstinnan maailmassa ja kuumeisesti kirjassa kiinni.

    Väkevä romaani, tosiaankin virtuoosimainen, kuten sitä luonnehdit.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s