kirjamessujen ihanuus ja hulluus

 

Astun ulos raitiovaunusta, tihkusateeseen, kuljen ihmisvirran mukana ohi pasilan aseman, ohi valtavien kummallisten rakennusten, sydän alkaa hakata, aina tämä sama tunne,

pieni ahdistus, lievä jännitys, kevyt ilo,

pian olisi oltava järkevä, hauska, kekseliäs, osattava puhua omasta työstään ja itsestään, luettava omaa tekstiä ääneen, kohdattava kaikki se mikä kirjoittaessa on aina toisaalla mutta silti aina läsnä, lukijat,

sisällä messuhallissa kirkkaat valot ja kovat äänet, innostuneet ihmiset ja notkuvat kirjapinot,

halauksia, lyhyitä kohtaamisia ja keskusteluja, näen kuvittajani ja ystäväni Ainon kasvot ja hymyn, heti helpottaa, tänään puhumme kirjastamme yhdessä,

lastenkirjallisuuden alue on avara ja suloinen,

minä luen kirjaamme ääneen ja Aino näyttää kuvia, lapsia on vain muutama mutta heidän olemuksensa ja kasvonsa täynnä iloa ja valoa, tilanteesta jää hyvä mieli, lähden kotiin, arkinen ilta tyttöjen kanssa,

seuraavana päivänä he lähtevät miehen kanssa viikonlopuksi reissuun, näin olemme tehneet jo vuosia, nämä päivät ovat niin täysiä, hulluja, intensiivisiä että helpompi niin, voin asettua kirjailijan osaan, unohtaa hetkeksi äitiyden ja arjen,

taas pasilaan, vapaailta, en sovi etukäteen yhtään tapaamista, pitkästä aikaa kuuntelen keskusteluja, Suvi Auvinen, Antti Nylén ja Antti Hurskainen puhuvat lihan lopusta, mitä syömme huomenna, tämä aihe kiinnostaa minua koko ajan enemmän, kasvisyönti ja sen välttämättömyys, kiihdyn sen äärellä mutta he osaavat puhua ihailtavan rauhallisesti ja analyyttisesti, sitten Katja Kallion lempeä ja viisas puheenvuoro elämästä ja elokuvista, sitten Minja Koskelan Ennen kaikkea feministi, tietenkin, ennen kaikkea juuri sitä,

sitten baariin, ihania ihmisiä, paljon ihmisiä, paljon viiniä, ilta jatkuu myöhään, todella myöhään,

aamulla herään kellon soittoon ja hetken melkein itkettää, miksi miksi miksi en lähtenyt ajoissa kotiin, mutta oli niin mahtava ilta, miten olisin malttanut, en mitenkään koska olen sellainen kun olen, sosiaalisuutta ja juhlia hieman varova mutta niistä paikan päällä hetkessä innostuva, en koskaan halua hyvien iltojen päättyvän aikaisin enkä ainakaan osaa niitä itse lopettaa, jollain ihmeen kaupalla adrenaliini alkaa virrata, kuuma suihku ja ripsiväriä, meikkivoiteella silmänaluset piiloon,

taas pasilaan, esikeskustelijaksi Aino Vähäpesolan viehättävän ja raikkaan Onnenkissan lukupiiriin, tunnelma on täydellinen, tunti aikaa keskustella rauhassa hyvästä kirjallisuudesta, mitä onnea, Aino on saman ikäinen kuin minä kun esikoiskirjani ilmestyi, tunnistan monet hänen ajatuksensa,

minun oli kirjoitettava juuri tämä kirja juuri näin jotta pääsen eteenpäin, 

vielä vähän kiertelyä, kahvia, kohtaamisia, olen ihan väsynyt ja päätä alkaa särkeä uudestaan, ostan Rafael Donnerin teoksen Ihminen on herkkä eläin (se todellakin on, varsinkin kirjamessuilla ja krapulassa), jota olen miettinyt usein, ilahdun että muistan sen juuri nyt, sitten voimat loppuvat, pakko päästä kotiin, toinen Aino taas seuranani, hän tekee minulle ruokaa, istumme pöydän ääressä ja puhumme vaikka mistä, puhumme kunnes meinaan nukahtaa, hän lähtee ja jään yksin, ihana hiljaisuus mutta samalla hetken aikaa niin ikävä lapsia että olen pakahtua mutta se menee ohi, yritän katsoa elokuvan, ei onnistu, menen nukkumaan, nukun kymmenen tuntia,

herään hämärään aamu, rakas hiljaisuus ja tämä päivä vuodesta kun koko ajan tekee mieli tarkistaa mitä kello oikeasti on, kirjoitan muutaman tunnin,

taas pasilaan, matkalla saan ystävältäni viestin että HBL:ssä on kirjastani arvio, todella hyvä sellainen,

att berätta om den stora processen, de stora känslorna. Utan att skrämmas, och utan att trivialisera,

olen niin onnellinen ja helpottunut, tämä on ensimmäinen lehdessä ilmestynyt kritiikki kirjastani joka ilmestyi maaliskuussa,

käyn kuuntelemassa keskustelun Antti Arnkillin esseistä ja Anna-Kaarin Dioraamasta, niin hienoja ja älykkäitä kirjailijoita molemmat, Antin Sunnuntaiesseitä en ole vielä lukenut mutta edellistä rakastin, ja Dioraama taas, se kiepsahtaa mieleeni säännöllisesti, ihmeellinen kaunis hurja romaani, nyt mieleeni jää myös Anna-Kaarin sanat,

jos osaisin vastata tyhjentävästi kysymykseen miksi kirjoitan minä varmaan lakkaisin kirjoittamasta,

hetkeä myöhemmin oma haastattelu sujuu kevyesti ja yllättävänkin tunteellisesti, hyvien kohtaamisten, kiinnostavien ajatusten ja kritiikkien vaikutus on minulle tämä, saan uutta varmuutta ja rentoutta olla oman työni äärellä, ja haastattelijani on paras, Koko onnistuu aina luomaan sellaisen eheän tilan jossa puhua ja olla, se on ihmeellistä,

sitten vielä vähän kuohuviiniä kustannustoimittajan kanssa, hyvä olo, iloinen, juuri tämmöistä tämä on, ihanaa, kaoottista, törmäilevää, väsynyttä, kirkasta, äänekästä ja hetkittäin aivan mahtavaa,

sitten kotiin, katsomme elokuvan ja syömme pestopastaa, leikimme piilosta ja pesemme pyykkiä, luen tytöille ronja ryönvärintytärtä ja he nukahtavat melkein kesken kaiken, me valvomme vielä, käymme läpi menneitä päiviä, yritän selittää miehelle miksi tämä on niin tämmöistä kaikkea ihanaa ja hullua ja tärkeää, ja ehkä onnistunkin,

silti mieli kieppuu ja poukkoilee läpi yön,

lopulta nukahdan,

aamulla herään flunssaan ja arkeen.