paperilla toinen

 

Istuin pissalla. Olin unohtanut lukita oven, ja poika juoksi sisään.

”Et ole mun äitini.”

Enkä halunnutkaan olla.

 

Miten hieno alku! Yksi parhaista pitkään aikaan. Sellainen, että vaikka mitä tapahtuisi, ei lukemista voisi ainakaan hetkeen lopettaa, enkä lopettanutkaan. Olin odottanut tätä Emmi-Liia Sjöholmin esikoisteosta jo keväästä lähtien.

Paperilla toinen on omakohtainen, surullinen, suora ja hellä kaunokirjallinen teos naiseksi kasvamisesta; tyttöydestä, rakkaudesta, ystävyydestä, halusta, äitiydestä, identiteetistä, seksistä ja omista rajoista, lopulta ehkä eniten tuosta viimeisestä.

 

Mietin sitä läpi kirjan. Miten vaikea toisten on niitä rajoja asettaa ja toisten kunnioittaa, miten se onkin niin vaikeaa. Miten iso jälki siitä jää kun ne rajat tavalla tai toisella hämärtyy tai jos ne vasten tahtoa rikotaan. Miten surullista se voi olla.

Mietin itseäni, sitä miten paljon minun olemistani, elämistäni ja seksuaalisuuttani on sävyttänyt se, että todellinen ensirakkauteni oli hauska, kunnioittava ja lempeä, että vaikka sydämeni lopulta hetkeksi särkyikin pysyin minä ehjänä, että olen kahdeksantoistavuotiaana tavannut elämäni ihmisen, että minulla on läpi aikuisiän ollut paikka, hellyyttä ja rauha. Etten ole kokenut sellaista hyväksytyksi tulemisen nälkää, joka saattaa sumentaa niin paljon. Että olen aina, pohjimmiltani, kokenut olevani riittävä, hyvä, ihana. Miten onnekas olen ollut, ja olen. Ja toisaalta, miten paljon minulta on sen keskellä saattanut jäädä kokematta, ihmisiä, hetkiä ja kohtaamisia.

Toki minullakin on ollut hulluuteni, jaksoja elämässä ennen aikuisuutta ja aikuisenakin kun kaikki on ollut sijoiltaan ja sekaisin, kun suunta on ollut kateissa ja rajat sikinsokin, kun kaikki vieras on tuntunut paremmalta kuin mikään tuttu, millaisia sotkuja ja solmuja on sitten pitänyt purkaa ja korjata, miten tärkeää myös sellainen hulluus ja haparointi on. Mutta silloinkin, minuun varhain iskostunut ja rakkauden myötä vahvistunut perustunne,

olen riittävä, olen hyvä ja ihana, miten arvokasta se on.

Eihän kyse toki ole vain rakkaudesta, vaan koko kuvasta. Perheestä, kasvatuksesta, persoonallisuudesta. Ystävistä ja ilmapiiristä. Sattumasta, siitä ettei mitään pahaa ole koskaan tapahtunut, ei pimeissä puistoissa, öisillä kaduilla tai juhlien jatkoilla vaikka ihan hyvin olisi voinut. Vastaan on tullut hyviä miehiä, ystävällisiä, fiksuja. Olen jaksanut uskoa omiin vaistoihini, uskaltanut aloittaa terapian, käydä sen loppuun. Tehnyt paljon töitä. En ole koukuttunut someen, en toisten mielipiteisiin.

Ja tietenkin, on ollut ja on huonoja aikoja, epävarmoja ja epämukavia. Haaveet eivät toteudu ja päivät ovat tahmaisia. Ainainen lainehtiva surumielisyys ja nostalgia, miten paljon mietin sitä mitä on ollut, enemmän kuin sitä mitä tulee olemaan. Olen pelännyt ja surrut, vaikka mitä.

Elämä on kuitenkin kantanut, ihmeellisen hyvänä.

Joskus, usein, se on pökerryttävää ja melkein pelottavaa, ettei mitään todella pahaa ole koskaan tapahtunut. Miten voisin tarjota jonkin ihmeellisen suojan tyttärilleni ja kasvattaa heidät oikein, tunnistamaan ne rajat ja oikeudet, opettamaan että vain he itse tietävät milloin on oikea hetki sanoa kyllä tai ei? Että heidän pelkkä olemassaolonsa on mittaamattoman arvokasta, se riittää, se todella riittää.

 

Mutta siis, kirjasta, vaikka toisaalta, osuvimmat kirjathan ovat juuri näitä, työntävät keskelle omaa elämää, laittavat mietimään ja käymään läpi, katsomaan tarkemmin. Mutta silti, Paperilla toinen: se on hyvä, tärkeä.

Se kuvaa tarkasti, herkästi ja ihailtavan kevyesti niitä monimutkaisia, kipeitä, epäselviä ja ainutlaatuisia asioita ja hetkiä, joista (naisen) elämä koostuu. Se nostaa esiin yksilön kokemuksen tavalla joka tekee siitä yhteiskunnallista, tarkastelee tytön ja naisen olemusta, paikkaa ja tilaa maailmassa. Se on todella henkilökohtainen, ja silti auki ja vapaa. Sen rakenne väistää kronologiaa ja järjestystä, on silti eheä ja selkeä.

Mutta nyt, viikkoa myöhemmin, minun on vaikea palauttaa mieleeni yhtään kohtaa, joka olisi jäänyt kirkkaana mukaani. Palaan kirjan sivuille uudestaan, olen merkannut muutamia kauniita kuvauksia, lasinen tukka hapsottaa, hänen hengityksensä piirtää välimatkamme selkeäksi, hetkiä jotka ovat niin tuttuja että melkein itkettää vaikka niistä on jo aikaa, tunnen ääriviivani pakahduttavina, ihoni on kuin liekeissä, enkä saa henkeä. Riuhtaisen itseni irti vauvasta ja juoksen keittiöön itkemään,

ja tämä, aina tämä, kaikessa selkeydessään ja katoavaisuudessaan, tähän palaan: Hetken aikaa yöt ovat autuaita. Rakastan miestäni. Rakastan lastani. Rakastan itseäni. Jokin noissa lauseissa osuu niin täysin, juuri tämän elämänvaiheen toisteisuus ja arkisuus ja täysi onni, hyvien öiden saattelema varmuus siitä että juuri tässä minun kuuluu olla, haluan olla.

 

Ehkä se on juuri se henkilökohtaisuus. Että vaikka kirjan ääni on tunnistettava ja osin samaistuttavakin, on se silti todella vahvasti toisen ääni, aivan kuin minun ja kirjan välissä olisi jokin harso, sellainen jonka läpi kyllä näen mutta en ihan yletä. Että jokin siinä intiimiydessä ja sen myötä tulevassa tunnustuksellisuudessa jättää kertomuksen aavistuksen etäälle, kuin sitä ei olisi minulle tarkoitettukaan. Tätä on vaikea selittää eikä se oikeastaan ole edes kritiikkiä kirjaa kohtaan, se on varmasti juuri sellainen kuin sen on tarkoituskin olla: vielä matkalla mutta kokonaisuutta jo tarkasteleva, suora ja silti jonkin ytimen väistävä, kysyvä mutta ei varsinaisesti vastaava, avaus, ei päätös.

Kaikki tämä on vahvasti elämänmakuista ja hyvä niin, mutta puhtaasti kirjallisuuden näkökulmasta tarkasteltuna paikoin hieman toisteista ja aavistuksen puuduttavaa. Toisen ihmisen tarve käydä elämäänsä ja itseään läpi on kiinnostavaa vain tiettyyn pisteeseen saakka (samasta syystä yhä epäilen, että Knausgårdin kaikki kuusi osaa ihan oikesti kantavat), ja toiset asiat ovat kiinnostavampia kuin toiset. Olisin mielelläni lukenut enemmän rakastamisen säikeistä ja kerroksista, vähän vähemmän entisistä poikaystävistä ja heidän sähköposteistaan. Myös äitipuoleus on aihe josta kaipaisin ylipäätään lisää kirjallisuutta, hurjan tärkeää ja kiinnostavaa.

 

Mutta siis, kaiken kaikkiaan, miten paljon ajatuksia, muistoja ja tunteita tämä kirja herättikään, kuten tekstistäni näkyy, ja se on aina mahtavaa. Arvostan sitä miten Sjöholm kunnioittaa omaa ääntään, asettaa sen kuuluville, ei selittele. Arvostan riveiltä huokuvaa suoruutta ja itsevarmuutta, häpeän ylittämistä, mikä ei tietenkään ole sama kuin helppous tai keveys, kuten kirjailija itsekin toteaa:

Minun täytyi kirjoittaessa ajatella, ettei kukaan koskaan tulisi lukemaan tekstejäni. Muuten en olisi uskaltanut kertoa kaikista niistä elämäni yksityiskohdista, joiden edessä olen ollut haavoittuvimmillani. Kirjoittamisen myötä nuo yksityiskohdat alkoivat kuitenkin sulaa osaksi minua.

 

Mitä vähemmän häpeää maailmassa sen parempi, meillä kaikilla kun on elettyä elämää ja valintoja takana. Ja tämä kirja on juuri sitä, häpeilemätön kuva yhdestä elämästä ja naisesta tältä kohtaa. On mielettömän hienoa, ettei sellainen ole kirjallisuudessa enää harvinaista, että se on ehdottomasti kertomisen arvoista.

3 kommenttia artikkeliin ”paperilla toinen

  1. Miten hyvää pohdintaa. Otin itselleni muistiin yhden pätkän, joka voisi olla kirjoitettu omasta elämästäni. Sen jossa kerroit 18 vuotiaana löytäneesi elämäsi rakkauden ja että sinulla on ollut aina paikka. Paperilla toinen on pian kuunneltu. Ihailen rohkeutta ja avoimuutta.

    Tykkää

    1. Kiitos! Tästä kirjasta oli helppo ja vaikea kirjoittaa, oma mieli lähti niin vauhdilla liikkeelle mutta kokonaisuutta ei ollutkaan niin vaivatonta tarkastella. Kiinnostava myös miten suuren huomion / paljon keskustelua kirja on saanut, ilahduttavaa, varsinkin esikoiselle.

      Tykkää

Vastaa käyttäjälle helmikekkonen Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s