Rakenna, kärsi ja unhoita

 

Näin Chantal Akermanin News from Homen pari vuotta sitten lähes tyhjässä elokuva-arkiston teatterissa. Olin tullut suoraan töistä ja tarvitsin jotain. Pimeässä salissa siniharmaat tornit ja ruskeat tiiliseinät 1970-luvun New Yorkissa lipuivat ohi lempeän äänen mutistessa taustalla. Nukahtelin koko elokuvan läpi lyhyissä pätkissä, mutta se ei haitannut. Se melkein kuului asiaan. Katselin neljänkymmenen vuoden takaista arkea ja samaistun sen arkisuuteen. Tuolloin tuolla näytti tuolta ja nyt meillä täällä näyttää tältä. Se tuntui hyvin lohdulliselta. Elokuvan loputtua tunne jäi minuun ja laimeni hiljalleen noin tunnin kuluessa, niin kuin hyvien elokuvien kohdalla usein käy.

 

Helmi Kajasteen pienimuotoinen esseeteos Rakenna, kärsi ja unhoita on lempeä, rauhallinen tutkielma elokuvista ja arkkitehtuurista, ihmisen suhteesta toisiin ihmisiin ja tarinoihin, tarpeesta rakentaa ja luoda, päästää irti.

Luin tätä kesän mittaan useina aamuina. Tytöt katselivat piirrettyjä ja minä istuin kahvin kanssa nojatuolissa, vaivihkaa upposin tekstiin, joka oli niin tyyntä ja kirkasta, ja samalla syvää ja kiehtovaa. Tekstit risteilivät rakennuksista vanhoihin elokuviin vaivattomasti ja saumattomasti, asioiden välille syntyi yhteyksiä. Kajaste on koulutukseltaan arkkitehti ja tunnettu myös rap-artisti Draama-Helminä, ja  tämä monialaisuus välittyy hienosti siitä, miten vaivattomasti ja vähäeleisesti teksti ja sen teemat virtaavat, asioita ei ole pakko puristaa yhteen muottiin. Erityisen paljon pidin kohdista, joissa Kajaste valaisi hetkiä omasta elämästään, tilanteista joissa jokin elokuva tai rakennus muutti tuon tilanteen, sai liikkeelle tunteiden ja ajatusten polkuja, jotka olivat yhtä aikaa intiimejä ja universaaleja. Kertojan ääni niin hellä ja tarkka.

Läpi kirjan mietin, tietenkin, omaa suhdettani elokuviin. Miten ehdottomasti elämäni tärkeimipä elokuvia rakastan, miten kiihkeästi kaikkiin elokuviin suhtaudun, ja miten hyvältä tuntuu olla toisen samanlaisen seurassa, vaikka sitten kirjan muodossa, tai ehkä juuri silloin. Mietin millaisen kirjan tai esseen omasta suhteestani elokuviin kirjoittaisin, miten mahtavaa sellainen olisi kirjoittaa, ja toisaalta, uskaltaisinko edes. (Myös sellainen teos, jossa eri kirjailijat kertoisivat omista lempielokuvistaan, olisi aivan mahtava.)

Kajasteen kirjan kiehtovuus syntyy aika yllättäen myös siitä, että hän puhuu enimmäkseen elokuvista, joita en ole nähnyt tai joista en ole kuullutkaan, mikä taas saa ajattelemaan miten monella tapaa rajoittunut (ja hyvin länsimaalainen) oma tapani valita ja katsoa elokuvia on ollut ja on yhä. Mielen valtaa uteliaisuus, mitä kaikkia maailmoja minulla onkaan vielä näkemättä.

(Japanilainen Yasujiro) Ozu ohjaa hiljaisuutta ja tyhjyyttä, jotka ovat elokuvien aktiivisia osia. Toisin kuin länsimaalaisissa elokuvissa, dialogi antaa merkityksen hiljaisuudelle, eikä toisinpäin. Kun ihmiset poistuvat Ozun elokuvissa tilasta, kamera jää hetkeksi kuvaamaan tyhjää huonetta. Pelkkää huonetta saatetaan näyttää kymmenen sekuntia ennen leikkausta. Vaikuttaa siltä, että tyhjä huone jää yksin. Syntyy vaikutelma tilasta, olosuhteista ja ajasta, jotka ovat riippumattomia ihmisen toiminnasta. Lopulta kaikki hetket voivat mahdollisesti olla yhtä tärkeitä ja kaikki kokemukset yhtä hetkellisiä.

Ah, rakastan.

Tällainen esseemuoto on aivan ihana. Sen kerronta niin tyyntä, analyyttista, henkilökohtaista, varmaa, ja kaikesta todistelun tarpeesta riisuttua. Monin tavoin sirpalemaista, hetkittän niinkin että olisin todella mielelläni lukenut enemmänkin, mutta toisaalta juuri tällaisena se jättää pienen nälän, odotuksen Kajasteen seuraavalle teokselle, tuntuu että se voi olla ihan mitä tahansa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Rakenna, kärsi ja unhoita

  1. Päivitysilmoitus: evermore – Helmi Kekkonen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s