Inside out

Jostain syystä en saa tätä tekstiä aloitettua.

Olen kirjoittanut jo kaksitoista erilaista virkettä ja jokainen on tuntunut jotenkin väärältä, vaikka eihän tämä nyt niin vakavaa ole. Mutta jokin tässä kirjassa osui tavalla, että haluan kirjoittaa siitä hyvin, ja samalla huomaan ajattelevani, että ottaako tätä kukaan vakavasti, Demi Moore on jotenkin niin…no, Demi Moore.

Mutta jotenkin näin minä ajattelen:

Samoin kuin Hanna Brotheruksen kirjan kohdalla, en tiedä mistä tämä kirja tuli tai mistä sain idean kuunnella tämän, mutta kun aloitin, en voinut lopettaa.

Inside out on Mooren yhdessä Ariel Levyn (jonka omakohtainen kirja The Rules Do Not Apply on upea) kanssa kirjoitettu, todella henkilökohtainen kertomus pienestä tytöstä, Demi Gene Guynesista, joka syntyy New Mexicossa vuonna 1962.

Hänen äitinsä Virginia, joka on hädin tuskin aikuinen itsekään, kärsii mielenterveysongelmista ja päihderiippuvuudesta, samoin kuin hänen isänsä Charles. Vuosien ajan Virginia ja Charles muuttavat kaupungista ja kodista toiseen, eroavat ja palaavat yhteen, kieppuvat maanisessa ja vaarallisessa viha-rakkaussuhteessa, joka luo kahdelle lapselle epävakaan ja yksinäisen ympäristön kasvaa. Muuttaessaan 16-vuotiaana pois kotoa Demi on elänyt noin kymmenen elämää, joista yksikään ei ole edes lähelle kevyemmästä päästä. Vuosien saatossa hänestä tulee menestynyt ja kuuluisa näyttelijä, joka menee naimisiin vielä kuuluisamman näyttelijän kanssa, ja äiti kolmelle tyttärelle.

Mutta kuten niin usein, tai kenties aina, mikään määrä mainetta ja kunniaa ei voi korjata ihmistä sisältäpäin. Vaikka kuinka haluaisi tehdä kaiken toisin kuin omat vanhemmat, olla hyvä ja tasapainoinen äiti ja puoliso, jättää menneen taakseen ja aloittaa alusta, uudestaan ja uudestaan, eivät käsittelemätön kipu ja haudatut surut, elämän kokoinen avonainen haava, jätä rauhaan. Traumat, riippuvuudet ja sairaudet, joita Moore kantaa sisällään, langettavat varjonsa kaiken ylle, ja siitä pimeästä hän kertoo, suoraan ja rehellisesti. Pyrkimyksestä päästä sen alta pois, halusta löytää itsensä, koska lopulta mitään muuta vaihtoehtoa ei ole.

Ja jälleen sama ajatus kuin Brotheruksen kirjan kohdalla: tämähän ei ole mikään ainutkertainen tarina, päinvastoin oikeastaan. Mutta kun kyseessä on tämän luokan kuuluisuus, 90-luvun lähes ikoninen filmitähti, on pinnan alla toki (ja varsinkin elokuvia rakastaville) muutakin, juoruja, yksityiskohtia ja hetkiä kulissien takana, mutta myös osuvia ja kiinnostavia huomioita äitiydestä, naiseudesta, tasa-arvosta ja elokuvateollisuudesta.

’

Kun Demi Moore teki elokuvan Striptease, hänelle maksettiin roolista enemmän kuin yhdellekään naisnäyttelijälle yhdestäkään roolista ennen sitä, kaksitoista miljoonaa dollaria. Moore neuvotteli palkkansa itse ja sai julkisuudessa itselleen lempinimen Gimme Moore. Samaan aikaan hänen puolisonsa Bruce Willis tienasi kolmannesta Die Hard– elokuvasta yli kaksi kertaa enemmän ja sai lempinimekseen… tadaa, ei mitään.

Kun Demi Moore meni naimisiin itseään viisitoista vuotta nuoremman Ashton Kutcherin kanssa, lehdet eivät saaneet tarpeekseen ikäerosta ja siitä revittävistä mummovitseistä. Kun Bruce Willis hieman myöhemmin meni naimisiin itseään kaksikymmentäkolme vuotta nuoremman naisen kanssa, ikäero ei kiinnostanut ketään.

Kun Demi Moore oli seitsemännellä kuulla raskaana hän teki sopimuksen elokuvasta Kunnian miehet. Lapsen oli määrä syntyä syyskuussa, kuvausten alkaa lokakuussa. Moorelle palkattiin henkilökohtainen kunto-ohjaaja, jotta hän aloittaisi ankaran treenaamisen samantien, siis olleessaan viimeisillään raskaana, jotta paino ei nousisi enää yhtään, jotta hän olisi ”katsojia miellyttävässä kunnossa”, kun kuvaukset alkaisivat.

’

Kertoessaan omasta elämästään Moore onnistuu piirtämään esiin sen järkyttävän epätasa-arvon, joka naisten ja miesten välillä on alalla kuin alalla vallinnut, ja vallitsee yhä. Vaikka hän on toki uskomattoman etuoikeutettu, valkoinen ja länsimaalainen monimiljonääri, ei se muuta sitä tosiasiaa, että hän on siinä omassa todellisuudessaan ollut jatkuvasti väheksytty, kritisoitu, haukuttu ja jopa nöyryytetty. Ei varmasti ole ollut kovin helppoa 90-luvun alussa lähteä haastamaan massiivista Hollywood-koneistoa ja päätyä saamaan pelkkää paskaa niskaan, tulla julkisesti kutsutuksi ahneeksi huoraksi. Toki ne kaksitoista miljoonaa ovat vähän helpottaneet, mutta pointti nyt on aika selvä kuitenkin.

Ja vaikka kirjassa on laajalti kaikenlaista aika överiäkin filmitähtimenoa yksityiskoneista huviloihin ja ensi-illoista luksushotelleihin, on kaiken ytimessä yhden tytön kasvu naiseksi ja tuon naisen kasvu omaksi itsekseen. Ja oikeastaan sillä ei ole mitään väliä kuka ihminen on tai mistä hän tulee, koska on aina ihan mielettömän kiinnostavaa ja myös palkitsevaa kuulla kertomus siitä, miten miljoonastakin sirpaleesta voi rakentaa jotain eheää ja kantavaa.

Moore oli yli viidenkymmenen, kun hänet vietiin sairaalaan huumeiden yliannostuksen takia. Tässä vaiheessa hänellä oli takanaan äärimmäisen rikkinäinen ja väkivallan sävyttämä lapsuus ja teini-ikä, äidin kuolema syöpään ja isän itsemurha, vuosikymmenten syömishäiriö ja päihderiippuvuus, kaksi avioeroa, myöhäinen keskenmeno, kuihtunut ura ja kolme aikuista lasta, joista kukaan ei puhunut hänelle, ja lähes kaikki tämä julkisuuden jatkuvassa valokeilassa. Hän ajatteli, että voi luovuttaa ja kuolla yksin kuten isänsä, tai kääntää katseensa täysin sisäänpäin, lakata pakenemasta ja etsimästä syyllisiä, oikeasti vastata kysymykseen: how did I get here?

Mikään ei poista tehtyä matkaa, mutta se mitä on nyt ja mikä vielä on edessä, on paljon tärkeämpää.

Kuten sanoin, tätä kirjaa on vaikea kuvailla kuulostamatta jotenkin hölmöltä, sellaiselta ”filmitähdilläkin on rankkaa”-nyyhkytarinalta, mutta minusta tämä oli hurjan kiinnostava, ihailtavan avoin ja herkkä, ja hetkittäin myös yhteiskunnan ja kulttuurihistorian tasolla merkittävä.

Ja kuten olen sanonut tuhat kertaa, en koskaan lakkaa vaikuttumasta silloin, kun joku laskee kaikki suojukset alas ja antaa kaiken tulla, miten vaikeaa ja rohkeaa se onkaan.

The only was out, is in.

(Kirja on kuunneltavissa BookBeatissa Mooren itsensä lukemana 21.5 asti, suosittelen siis olemaan nopea!)