Me nukumme – niin hämmästyttävää kuin se onkin. Me kykenemme nukkumaan vielä lähekkäin. Me kävelemme yhä käsi kädessä. Me olemme tuskan pieksemiä kumpikin – käveleviä, keskustelevia, ruokaa laittavia, pyykkiä peseviä raunioita. Me kykenemme. Me kykenemme lähes kaikkeen paitsi kertomaan ihmisille tästä mitä meille tapahtuu.
Tämä todella tapahtuu. Tämä todella tapahtuu.
Ei tarvita kuin yksi lause, yksi ainoa, lyhyt ja selkeä, ja aika ja maailma voivat jakautua kahtia. Sellaisella lauseella nainen menettää miehensä. Puolisonsa ja ystävänsä. Ensin tässä, sitten poissa. Mutta ennen kuin mies katoaa kokonaan hän haluaa merkitä tämän muistiin, muistaa tämän, kertoa eletyn elämän, yhteisen, todelliseksi.
He olivat. Aivan varmasti olivat. Kunnes sitten.
Ja heidän tarinansa rinnalla kulkee toinenkin, Christophorus Kolumbus, joka syntyy Genovassa vuonna 1451, tai sitten ei. Hän saattaa olla myös Mallorcan juutalainen tai sveitsiläinen. Ehkä hänellä on siniset silmät tai sittenkin harmaat. Punainen tukka tai tuuhea parta. Hän kertoo valheita ja satuja, varastaa tarinoita ja kokemuksia, jokaisesta tarinasta on versionsa ja jokaisella versiolla tarkoituksensa.
Ja hänellä on tuuli ja hän löytää Intian joka ei ole Intia.
Ja nainen miettii: on mahdollista seistä rantahiekassa, piirtää saari kartalle ja antaa sille nimi, ja samaan aikaan olla maanosan verran väärässä.
Selja Ahava on ehdottomasti yksi kotimaisista lempikirjailijoistani. Hänen edellinen romaaninsa Taivaalta tippuvat asiat (2015) on todella hieno mutta minulle vielä rakkaampi on esikoisromaani Eksyneen muistikirja (2010). Ajattelen sitä yhä usein, sen täydellisiä lauseita ja kirkkaita sirpaleita joista muodostui ihminen niin täysin, kerrontaa joka oli vahvaa ja tiheää olematta lainkaan ahdasta. Yksi niistä kirjoista joiden äärellä olen toivonut että olisin itse osannut kirjoittaa sen.
Tunnen sanojen keveyden, sanotun painon, kirjoitin silloin ja samoin on nyt.
Ennen kuin mieheni katoaa tuntuu sekä tutulta Ahavalta että joltain uudelta. Tuttua on se paljas rehellisyys jonka hänen kerrontansa tavoittaa, ehjät kuvat jotka teksti vähitellen, omaan rytmiinsä luottaen luo. Uutta on todella kauas kurkottava historiallinen ulottuvuus, täysin toisenlaisen maailman kuvaus, joka kuitenkin solahtaa sivuille luonnollisena ja kiehtovana. Kulkiessaan rinnakkain ne tuovat sopivan verran etäisyyttä paikoin rankkaan ja klaustrofobiseen tarinaan, sama kuva rakentuu kiehtovasti eri kulmista.
Se lause joka sysää kaiken liikkeelle, en kerro sitä. Se tulee aika alussa mutta silti. Löytämisen riemun suon jokaiselle. Sanon vain ettei tätä aihetta ole juurikaan kotimaisessa kaunokirjallisuudessa käsitelty, ja Ahava sukeltaa siihen taitavasti. Hetkittäin kaipasin miehen ääntä, hänen versiotaan tapahtumista, selitystä sille miten hetkittäin kohtuuttomasti, jopa röyhkeästi hän kehtasi ja uskalsi vaatia ymmärrystä osakseen. Mietin mitä heidän mahdolliset lapsensa olisivat sanoneet.
Mietin paljon, moni asia vaivasi, hämmensi. Turhautti se miten vaikea heidän oli puhua, miten helppoa kadottaa yhteinen kieli. Hetkittäin itketti, naisen pohjaton yksinäisyys, kaipuu kuin kodittoman koti-ikävä.
Kiinnostavan aiheen ja hienon kerronnan lisäksi minusta oli ihanaa lukea romaania jossa painopiste on kielessä ja tunteissa, pään ja sydämen sisällä. Ei ole yksityiskohtaisia kuvailuja töistä ja päivällisistä ja paikoista, heillä ei ole edes nimiä, paitsi yhdellä, ja se onkin tärkein kaikista, se joka lopulta murtaa jo ohenneen jään.
Ei tässä varsinaisesti ole juontakaan, on vain aikaa, hetkiä. Tämä on kuin esteettinen tutkielma, kuvaus siitä miltä rehellisyys ja hidas murtuminen näyttää, miten viiltävää on luopuminen vasten omaa tahtoaan, mitä tapahtuu kun alamme kertoa keitä me todella olemme, mihin uskomme ja mitä haluamme. Missä meidän rajamme kulkevat.
Ja nukkumaan mennessä, kun lakanoista heilahtaa yhdessä nukuttujen öiden ja vuosien tuoksu, kun toinen pyöristää selkänsä ja toinen painaa itsensä siihen, kun käsi lepää tutussa vartalon kuopassa ja valo sammuu, tuntevatko he nämä äänettömät kysymykset välissään: Kuka olet? Millaisia salaisuuksia sinulla on?
…
Kirjoitin tämän tekstin ennen lauantaina 5.8 ilmestynyttä Helsingin Sanomien Kuukausiliitettä ja sen kansijuttua Ahavasta ja tästä romaanista. Juttu on kuvia myöten todella kaunis ja jotenkin ”ahavamainen”, ja ilahduttavan iso juttu kirjailijasta joka ei kuitenkaan (vielä) ole sen suurimman yleisön tuntema. Omaan makuuni juttu kuitenkin paljastaa aivan liikaa itse kirjasta, sekä sen, että kirja perustuu Ahavan omaan elämään. Jostain syystä tämä särähti. Kuin happi olisi kirjan ympäriltä hetkeksi kadonnut. En kaivannut enkä tarvinnut tätä lisätietoa, en ollenkaan.
Samoin kävi keväällä luettuani Geir Gulliksenin huikean romaanin Kertomus eräästä avioliitosta. Kuulin vasta jälkikäteen sen pohjaavan todelliseen elämään ja herättäneen vaikka kuinka paljon arvostelua, ja sitten kukaan ei mistään muusta puhunutkaan, aivan kuin fokus olisi siirtynyt itse kirjasta siihen että ihanko oikeasti joku sanoi näin ja teki noin ja mitä sitten ja kuka saa suuttua ja mistä.
Ymmärrän että todellisuus kiehtoo, sen sekoittuminen fiktioon ja taiteeseen. Olen itsekin tehnyt graduni Hemingwayn omaelämäkerrallisista novelleista. Mutta jotenkin en ymmärrä sitä että juuri ennen romaanin ilmestymistä sanotaan että tämä on muuten sitten totta. En vaikka oman elämän mullistuminen olisi ainoa syy kirjoittaa kirja. Ja varsinkin kun itse romaani on erittäin kaunokirjallinen, taideteos.
Omaelämäkerrallisuuden korostaminen on varsinkin näinä päivinä tehokas markkinointikeino, ja tässä tapauksessa tuo varmasti hienolle kirjailijalle uusia lukijoita, mutta itse teokseen se ei tuo mitään lisää, omalla kohdallani melkein päinvastoin.
Suosittelen siis ehdottomasti lukemaan kirjan ennen juttua, jos se vaan on mahdollista.
Helmi Kekkonen 
Hyvin samantapaisin ajatuksin olen minäkin. Ihan kuin ensin sanottaisiin: tässä sinulle mitä parhaimman makuinen fiktiivinen karkki ja kun sen karkin saa suuhunsa joutuu samalla huomaamaan, että se onkin tehty elämästä ja että se onkin sen karkin juttu se elämä.
Huomaan, että jatkuvasti alkaa ärsyttää yhä enemmän keskustelu tämän kirjan ei-kirjallisten asioiden ympärillä ja tekisi mieli vaan toitottaa, että lukekaa kirja ilman mitään etukäteistietoa yhtään mistään, sillä kuten sanoit oleellisinta on tämä teos. Ei se, mikä on tai ei ole totta.
TykkääTykkää
Joo siis mua ärsyttää myös, ei voi mitään. Vaikka yritän ajatella että kirja kirja kirja, muista miten upea kirja oli, niin tää kaikki muu tunkee siihen päälle. Ja ihan turhaan. Tässä tapauksessa oman elämän korostaminen on vielä ollut poikkeuksellisen voimakasta, ihan yksityskohtia myöten, ”oikeasti keskustelu käytiin kotona mutta kirjassa se käydään mökissä”.
TykkääTykkää
Menin kuitenkin lukemaan kuukausiliitteen jutun ennen kirjaa, no, toisinpäin olisi varmasti ollut parempi. Olin laittanut kirjan lukulistalleni jo ennen Hesarin juttua, nyt varmaan pidän taukoa ennenkuin aloitan kirjan jotta vähän hiipuisi mielestä tämä omaelämänkerrallisuus. Paljon heräsi ajatuksia kirjoituksesi pohjalta.. Luin vasta äskettäin Eksyneen muistikirjan ja lumouduin täysin. Täytyy lukea myös Taivaalta tippuvat asiat..
TykkääTykkää
Mun mielestä kyllä, mutta nyt kun olen seurannut kirjan ympärillä olevaa keskustelua ja lukenut arvioita, huomaan että olen fiilikseni kanssa aika yksin, eli ihan makuasioita nämä ovat. Suurinta osaa tuo omaelämäkerrallisuuden korostaminen ei ole häirinnyt yhtään, ei ole vaikuttanut kokemukseen kirjasta. Mulla siis selkeästi hyvin herkkä suhtautuminen asiaan, kun autofiktiosta tullut se juttu mikä kaikkia kiinnostaa, heti särähtää kun aletaan mainostamaan että tämä on totta.
Yhdessä keskustelussa kyllä nostettiin hyvä pointti siitä että kertomalla asian olevan omakohtainen ikään kuin antaa itselleen oikeuden kertoa asiasta, ettei yritä kertoa jonkun toisen (trans-ihmisen/vähemmistön) tarinaa ”muuten vaan” omanaan. Mutta en ole ihan varma onko tässä nyt siitä kysymys,
Ja vielä, kuitenkin, tärkeintä se että romaani on todella hieno.
TykkääTykkää
Luin HS:n jutun heti sen ilmestymispäivänä, ihailin kuvat myös, ja odotan kovasti että pääsen lukemaan kirjaa. Mua se ei siis haitannut, olisin lukenut joka tapauksessa. Mutta uskon, että jutulla kirja (ja hänen muutkin kirjansa!) saa ilman muuta suuremman yleisön kuin ilman sitä. Ja se on ehdottoman hyvä asia, erityisesti kun romaani on hieno ja kaunis, kuten kirjoitit.
Ahava oli yksi luennoitsijoista Gummeruksen ja Imagen koulussa viime syksynä ja kuuntelin, miten hän puhui juuri lukemastaan kirjasta ja sen rakenteesta spiraalina. Luin heti sen jälkeen Taivaalta tippuvat asiat, ja se oli kyllä hieno! Ihailen kielen lisäksi hänen rakenteen tajuaan.
TykkääTykkää
Ahava on upea kirjailija, ehdottomasti, ja ansaitsee kaikki maailman lukijat. Ja hyvä että sulle juttu sopi, kuten monelle muullekin.
Mulla ydinajatus (häiriötekijä) on tässä ollut se, että kirjaa markkinoidaan oma elämä ja todellisuus vahvasti edellä, mutta itse kirjassa tai edes sen virallisessa mediatiedotteessa ei koko asiaa mainita. Syntyy ristiriita jota en ymmärrä ja joka häiritsee. Mutta nyt kun en ole mitään aiheesta enää lukenut huomaan että vahvimpana mielessä on kuitenkin itse kirja. Ja hyvä niin.
TykkääTykkää
Minulle kävi niin, että vahingossa luin väärin päin. Ensin artikkelin, sitten kirjan. Muiden postauksia välttelin lukemasta, ja lisää lehtijuttuja, mutta jäi se silti vaivaamaan, ja ehkä vähän söikin lukukokemusta. Kun kyse on oikeista ihmisistä, tuntui vähän nurinkuriselta, että äänessä on sen suru, joka oli vain vierellä, eikä sen, joka viimein uskalsi olla oma itsensä. On ymmärrettävää, että sellaista ei aina suhde kestä, mutta on myös vähän hassua, että etenkin juuri sen omakerrallisuudella nyt myydään suurta romaania ja inhimillistä tragediaa, kun se oikein korostaa sitä, että nyt tässä taas kärsii se etuoikeutetumpi osapuoli.
Kauniisti Ahava kyllä kirjoittaa, ihan mielettömän. Olisin ehkä pitänyt tästä enemmän, jos olisin tosiaan ollut lukematta sitä Hesarin kuukausiliitteen juttua, olisin antanut monia asioita anteeksi. Vähän nurinkurista sinäänsä, että tämän markkinointi on nyt minulle pitkälti se asia, jonka vuoksi en kyseisestä kirjasta täysin rinnoin voi pitää.
TykkääTykkää
Niin täysin samaa mieltä sun kanssa kun vaan mahdollista. Arvostan myös että omassa tekstissäsi hienosti kirjoitit auki monta ongelmakohtaa johon mun mielestä ei ole kukaan oikein uskaltanut tarttua, juurikin siksi että kaunokirjallisesti teos on niin upea.
TykkääTykkää
”Kun kyse on oikeista ihmisistä, tuntui vähän nurinkuriselta, että äänessä on sen suru, joka oli vain vierellä, eikä sen, joka viimein uskalsi olla oma itsensä.”
En ole kirjaa vielä lukenut, enkä itse asiassa Hesarin juttuakaan, kunhan seurannut keskustelua muuten. Minusta tuo yllä oleva ajatus on hassu. Tottakai vaimo tuntee olevansa petetty ja surullinen. Jos ei tuntisi, olisiko hän edes rakastanut? Ne ovat todellisia tunteita, ja minusta juuri se on kiinnostavaa. Ihminen ei ole aina tunteiltaan oikeudenmukainen tai täydellinen, omat tunteet ja niiden ”epäsovinnaisuus”, mitä se milloinkin tarkoittaa, voivat jopa yllättää.
Silti olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa omaelämäkerrallisuuden korostamisen tarpeettomuudesta. Minustakin sen olisi voinut jättää pois tai ainakin sivulauseeseen. Kirjan lukemista odotan kaikesta huolimatta.
TykkääTykkää
Kommentin ajatuksena on minusta se, että kun niin voimakkaasti on korostettu kaiken olevan totta on ongelmallista että kaikki on vain traagista, surullista ja petosta, rivien välissä odotus/vaatimus että mies olisi pitänyt suunsa kiinni, vähän niin kuin pitkään vallalla ollut (ja yhä oleva, ikävä kyllä) asenne on ollut, että erilaisuudesta pitäisi vaieta, että vain enemmistön ääni on kuuluvilla.
Olen samaa mieltä, että tunteiden epäsovinnaisuus ja kompleksisuus on todella kiinnostavaa ja rehellistä, mutta tässä kirjassa on olemassa todellisuuteen pohjaava enemmistö/vähemmistö, normaali/epänormaali asetelema jota ei voi kieltää ja joka tekee siihen suhtautumisesta erilaisen kuin jos kyseessä olisi puhtaasti romaani, vaikka silloinkin siitä olisi hyvä keskustella.
Kiitos kommentista, olisi hauska joskus kuulla mitä kirjasta itse ajattelit.
TykkääTykkää